Jäärähuolto

Suomalainen Jäärä pärjää omillaan, eikä mene lääkäriin ennen kuin on pakko. Jos silloinkaan. Jääriä löytyy myös naisia, todellisia Jäärättäriä. Aavalla on ratkaisu sekä huolestuneille läheisille että jääräpäisyyteensä hukkuvalle tyypille.

Pidetään huolta Jääristämme – tästä on kyse

Jäärähuolto on kattava terveystarkastus Jäärälle. Voit ostaa Jäärähuollon lahjakorttina ja antaa lahjaksi merkkipäivänä, juhlassa tai muuten vaan. Tietenkin Jäärähuollon voi ostaa myös itselleen - joskus pahin jäärä on peilissä.

Lahjakortin ostamisen jälkeen me Aavassa kannamme vastuun huollon etenemisestä.

Otamme yhteyttä Jäärään, teemme puhelimessa etukäteiskartoituksen ja sovimme ajan yleistä terveydentilaa kartoittaviin laboratoriotutkimuksiin ja lääkärin vastaanotolle. Puhelinkeskustelu on Jäärähuollon perusta. On tärkeää saada Jäärä pohtimaan mikä asia omassa terveydentilassa tai elämässä vaatii kenties muutosta. Jäärä-lääkärin vastaanotolla käydään läpi tutkimustulokset ja etukäteiskartoitus. Lääkäri nostaa keskusteluun aiheita, jotka Jäärää itseään ovat askarruttaneet. Tarvittaessa ohjaamme Jäärän jatkotutkimuksiin ja sovimme yhdessä seurantakäynnin.

Me pidämme huolen myös siitä, että lahjanantaja tietää kun Jä­ärään on saatu yhteys.

Jäärähuolto pähkinänkuoressa

  • Jäärä-hoitaja, joka ottaa yhteyden Jäärään
  • Elämäntapoja ja riskitekijöitä kartoittava etukäteishaastattelu puhelimessa
  • Kattavat laboratoriokokeet* ja kaupan päälle Jäärä-äyskäri
  • Tulosten ja etukäteiskartoituksen läpikäynti lääkärin vastaanotolla ( vastaanotto hoituu myös puhelimitse etävastaanotolla)
  • Lääkärin ja Jäärän yhdessä sopima terveyssuunnitelma
  • Jäärän huolto-opas, jossa on vinkkejä terveellisempään arkeen

*Jäärähuoltoon liittyvillä laboratoriokokeilla kartoitetaan sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskiä (kolesterolitasot, verensokeri ja sydänfilmi) sekä maksan (ALAT), munuaisten (Krea) ja luuston (Kalsium ja D-vitamiini) tila ja poissuljetaan verenkuvan muutoksia, mm. anemiaa.

Jäärähuollon hyödyt

  • Jäärä voi paremmin. Läheisten huoli vähenee.
  • Aavan ammattilaiset pitävät Jäärästä huolta.
  • Jäärä saa yleiskuvan terveydestään ja vinkkejä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta fiksumpaan arkeen.
  • Mahdollinen muutos arjessa lähtee Jäärästä itsestään, jolloin motivaatio on korkeimmillaan. Pienetkin muutokset voivat olla merkityksellisiä.
  • Jäärä ohjataan tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai hänen kanssaan sovitaan seurantakäynti. Emme jätä Jäärää yksin.

Lahjan antaja, toimi näin

  • Osta Jäärähuolto sinua lähimmästä Aavasta.
  • Valitse haluamasi lahjakortti.
  • Täytä yhteystiedot, joilla saamme yhteyden Jäärään.
  • Maksa tuote, 159 euroa. (normaali hinta 313 euroa.)
  • Kun lahjan saajaan, eli Jäärään on otettu yhteyttä ja vastaanottoaika sovittu, sinä saat siitä viestin.