Fysioterapiasta apua virtsankarkailuun

Virtsankarkailu on vaaraton, mutta ikävä vaiva. Se on yleisempää naisilla kuin miehillä, mutta myös miehet saattavat kärsiä siitä. Moni saa fysioterapiasta tehokasta apua virtsankarkailuun eikä leikkaushoitoa tarvita.

Mistä virtsankarkailu johtuu?

Virtsankarkailun syyt voivat olla moninaisia.

Monesti virtsankarkailu johtuu heikosta tai jännittyneestä lantionpohjasta.

Myös erilaiset gynekologiset leikkaukset, synnytys ja jotkut neurologiset sairaudet voivat aiheuttaa virtsankarkailua. 

Ponnistustilanteessa (ponnistusinkontinenssi) virtsa saattaa karata esimerkiksi aivastaessa, nauraessa, nostaessa tai liikkuessa.

Arkea voi myös hankaloittaa tarve käydä tiheään WC:ssä tai pelko virtsan karkaamisesta, vaikkei sitä todellisuudessa tapahtuisi (ns. pakkokarkaaminen).

Fysioterapiasta on apua myös tähän.

Miksi virtsankarkailuun kannattaa hakea apua?

Virtsankarkailu ei sinällään ole vaarallista, mutta se vaikuttaa usein negatiivisesti siitä kärsivän elämään.

Se voi vaikuttaa ihmisen itsetuntoon, seksuaalisuuteen ja kehollisuuteen.

Pitkittyneenä vaivana se voi vaikuttaa myös henkilökohtaiseen hygieniaan.

Sen lisäksi jatkuva virtsankarkailusuojien käyttö on pitkässä käytössä haitallista limakalvoille. 

Vaivasta ei tarvitse kärsiä, sillä moni saa fysioterapiasta apua virtsankarkailuun.

Pitkittynyt virtsankarkailu tai pakkokarkaaminen harvoin menevät ilman apua ohi ja saattavat pahentua ikääntymisen myötä.

Auttaako fysioterapia virtsankarkailussa?

Kehittyneillä fysioterapiamenetelmillä ja käytössämme olevalla laitteistolla virtsankarkailua tai yliaktiivista rakkoa voidaan hoitaa tehokkaasti.

Tavoitteena on vahvistaa ja oppia käyttämään lantionpohjan lihaksia oikein, sekä oppia ymmärtämään muita vaivaan vaikuttavia tekijöitä. 

Lihaksiston hoitamisen lisäksi virtsankarkailun hoito on aina ihmisen hoitamista kokonaisuutena, sillä karkailuun voi vaikuttaa moni seikka.

Ammattitaitoiset fysioterapeuttimme huomioivat hoidossa myös elämäntilanteesi ja elintapojesi vaikutuksen vaivaasi. 

Hankalissa vaivoissa pienikin helpotus oireisiin on merkityksellinen.

Parhaimmillaan oireet voidaan saada hoidoilla täysin hallintaan.

Jos fysioterapiasta ei ole apua, virtsankarkailun leikkaushoito voi olla tarpeen.

Mitä lantionpohjan fysioterapiassa tehdään?

Lantionpohjan fysioterapiassa arvioidaan kokonaisvaltaisesti ongelman syytä ja ratkaisua. Käyntiin kuuluu:

  • perusteellinen haastattelu ja kartoitus vaivasta ja elämäntilanteestasi
  • koko kehon tutkimus
  • lantionpohjan ja vatsakapselin (lantionpohjan, pallean, kylkien selän ja vatsan alue) tutkimus
  • lantionpohjan toiminnallinen tutkimus sisätutkimuksella, ultraäänikuvantamisella tai tarvittaessa EMG-laitteella tehtävän biopalautteen avulla 
  • yksilöllinen hoitosuunnitelma 
  • tarvittaessa kotihoito-ohjeita tai harjoitteita tehtäväksi kotona

Käynti kestää 60 minuuttia.

Tarvitaanko fysioterapiaan lähete?

Suosittelemme hoidon aloittamista lääkärin vastaanotolta.

Ponnistuskarkailussa naisen paras asiantuntija on gynekologi, miehen vaivoissa urologi.

Yliaktiivisen rakon oireissa apua saat sekä urologeilta että gynekologeilta.

Lääkäri varmistaa, tarvitaanko heti alkuun myös muuta hoitoa tai lisätutkimuksia ja tekee lähetteen fysioterapiaan.

Ajanvaraus

Varaa aika lantionpohjan fysioterapeutille tai lääkärille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838 (halutessasi valitse erikoisalaksi lantionpohjan fysioterapia).

Asiantuntijana palvelukuvauksessa urologian erikoislääkäri Riitta Rönkä.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
hanna Hanna Kankainen-Aho Aavan ja Pikkujätin liiketoimintajohtajaksi – ”Yritys tuottaa, kun ihmiset voivat hyvin”
Aavassa Kankainen-Ahoa houkutteli suomalaisuus, arvopohjalta johdettu perheyritys ja mahdollisuus kehittää työterveyden palveluita vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Lue lisää
Aava60 Lääkärikeskus Aava täyttää 60 vuotta – keräämme historiikkiin asiakkaidemme muistoja vuosien varrelta
Aavan 60-vuotinen historia pistetään kirjoihin ja kansiin. Historiikkiin toivotaan mukaan muistoja niin henkilöstöltämme kuin asiakkailtamme.
Lue lisää
sikiön Miltä sikiön liikkeet tuntuvat? – 7 kysymystä lääkärille
Sikiön liikkeet tuntuvat ensimmäisen kerran raskauden puolivälissä. Ensisynnyttäjän voi kuitenkin olla vaikea tunnistaa esimerkiksi epämääräistä kuplintaa vauvan aiheuttamaksi. Naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri Leena Rahkonen vastaa odottajien mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Lue lisää