Aava laajentaa - uudet toimipisteet Hämeenlinnaan, Turkuun ja Tampereelle

Julkaistu 11.3.2020

Aava avaa kattavalla palveluvalikoimalla varustetut toimipisteet Turun Hansakorttelissa, Tampereen Ratinassa ja Hämeenlinnan Tavastilassa vielä tämän vuoden aikana. Aavan positiivinen vetovoima näkyy näissä kaupungeissa, kiinnostusta on sekä lääkäreiden että yksityis- ja työterveyden asiakkaiden puolella. Terveydenhuollon ammattilaiset ja asiakkaat haluavat olla osa aidosti suomalaista vaihtoehtoa.  

Osaksi turkulaisten ”olohuonetta”

Turussa Aavan uusi yksikkö sijaitsee ydinkeskustassa, Hansakorttelissa, joka on monelle turkulaiselle kuin toinen olohuone. Lääkärikeskukseen tulee laajat erikoislääkäripalvelut, työterveyshuolto sekä kattavat laboratorio- ja kuvantamispalvelut.

Tavoitteemme on, että Aava Turku avaa ovensa elokuussa 2020, osoitteessa Yliopistonkatu 20. Uusi yksikkömme on hyvien kulkuyhteyksien risteyksessä, ja saman katon alta löytyy mm. apteekki.

Tampereelle yhteiset tilat Aavalle ja Pikkujätille

Tampereella Ratinan alue on ollut jo pitkään tärkeä kaupallinen ja liikenteellinen solmukohta, jossa pirkanmaalaiset ovat tottuneet asioimaan. Aava haluaa olla siellä missä tapahtuu, joten avaamme toimipisteen Ratinan kauppakeskuksen alueelle.

Aava Tampereelle tulee kattavat erikoislääkäripalvelut , työterveyshuolto sekä laboratorio- ja kuvantamispalvelut.

Myös Aava Terveyspalvelut -konserniin kuuluva Pikkujätti laajentaa Tampereelle, ja jakaa tilat osittain Aavan kanssa. Näin voimme tarjota pirkanmaalaisille palvelua vauvasta vaariin.

Tavoitteemme on, että Aava Tampere Ratina avaa ovensa syksyllä 2020.  

 

Kevään 2020 aikana Aava avaa myös Hämeenlinnassa toimipisteen, ensimmäistä kertaa tässä kaupungissa. Tavastilan kauppakeskukseen remontoitavaan Aava Hämeenlinnaan tulee kattavat erikoislääkäripalvelut, työterveyshuolto sekä laboratorio- ja kuvantamispalvelut.

Aava on perustanut kuluvan tilikauden aikana uudet yksilöt myös Oulun keskustaan ja Jyväskylään. Molempien toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Uusien toimipisteiden lisäksi Pasilan ja Tapiolan perinteikkäät yksiköt siirtyvät ensi vuodenvaihteessa uusiin moderneihin tiloihin.

 

Lisätietoja

Raija Tapio, toimitusjohtaja, puh. 040 543 1032

Tommi Qvick, liiketoimintajohtaja, puh. 040 358 0556

 

Jaa tämä kaverillekin

Aavan uutiskirje

Piditkö tästä artikkelista? Tilaa Aavan uutiskirje, niin saat ajankohtaiset juttumme ja uutisemme säännöllisesti suoraan sähköpostiisi.