Hybridityöskentely vaatii selkeitä toimintatapoja ja viestintää

hybridityöskentely
Suuri kysymys työpaikoilla ennen kesälomille lähtöä on, miltä syksy ja töihin paluu näyttää. Oikeaa vastausta ei voi vielä tietää. Siksi on syytä jatkaa vielä tutuksi tulleilla koronaohjeilla, mutta myös suunnitella valmiiksi uutta tapaa tehdä työtä. Epidemian rauhoituttua monessa yrityksessä jatketaan todennäköisesti etätyön ja toimistotyön yhdistelmällä. Aavan asiantuntijat antavat neuvoja turvallisen ja motivoivan hybridityöskentelyn valmisteluun.
FacebookTwitterLinkedIn

Epidemia näyttää tällä hetkellä rauhoittuvan ja rokotukset ovat edenneet vauhdilla. Yli puolet suomalaisista on saanut ensimmäisen rokotteen ja noin 13 prosenttia on saanut kaksi rokotetta. Samaan aikaan virusvariantit ovat tulleet Suomeen. Rokotettu ihminen voi kantaa koronaa ja levittää sitä ympäristöönsä. Rokotteiden teho osaan virusvarianteista ei ole niin hyvä kuin alkuperäiseen virukseen. On tärkeää edelleen käyttää maskeja, huolehtia käsihygieniasta ja noudattaa turvavälejä.

Turvallista työhön paluuta toimistolle voimme valmistella, kun olemme saavuttaneet laumasuojan eli noin 70% väestöstä on rokotettu kahdella rokotteella. Suunnittelua kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin.

Poikkeusaika on osoittanut, että ihmiset suhtautuvat etätyöskentelyyn hyvin eri tavoin. Toisille se on tuonut rauhaa ja lisää aikaa työviikkoon, osa taas kaipaa konkreettista siirtymää työpaikalle ja työyhteisöä ympärilleen. Johdon ja esimiesten on hyvä kartoittaa mitä odotuksia ja toiveita työntekijöillä on työskentelyn suhteen.

Asiantuntijoiden neuvot hybridimallin suunnitteluun

Aavan vastaava työterveyspsykologi Heikki Särkelä ja vastaava työfysioterapeutti Jenna Rantala tekivät muisti- ja valmistautumislistan yritysten johdolle ja esimiehille. 

Valmistele selkeät toimintatavat, varaudu työtapojen muutokseen

  • Työelämän murroksessa sekä yrityksen, tiimin/osaston että työntekijän tavoitteiden on oltava selkeitä. Muistakaa keskustella ja viestiä näistä säännöllisesti.
  • Kannustaminen ja myötäeläminen ovat poikkeusaikojen jälkeen entistä tärkeämpiä. Antakaa aikaa ja tilaa kaksisuuntaiselle, avoimelle palautteelle.
  • Sitouttakaa esimiehet suunnittelemaan yhdessä uusia toimintatapoja, kokeilkaa rohkeasti ja arvioikaa säännöllisesti niiden toimivuus. 
  • Tarkastelkaa poikkeusvuoden aikana syntyneitä palaverikäytäntöjä – mikä toimii ja mikä ei. Jos osa on toimistolla ja osa etäyhteyksien päässä, kaikkien huomioiminen vaatii toimivan tekniikan lisäksi selkeät säännöt esimerkiksi puheenvuorojen jakamiselle.
  • Etätyö on haastanut ergonomiaa ja osa työntekijöistä kokeekin ergonomian huonontuneen korona-aikana. Työterveysfysioterapeutti voi tehdä kotitoimistojen ergonomiakartoituksia myös videovastaanottona.
  • Suunnitelkaa ruokatunnit ja kahvitauot tarvittaessa niin, että taukotiloissa vältytään ruuhkilta.
  • Pitäkää edelleen käsidesi ja maskit edelleen helposti saatavilla, ja muistuttakaa niiden käytöstä.
  • Flunssaiselle tai muuten oireisille työntekijöille on oltava selkeät pelisäännöt kotiin jäämisestä.


Aavan työterveystiimit auttavat toimivan, turvallisen ja erilaiset tarpeet huomioivan työkokonaisuuden suunnittelussa. Kysy lisää omalta yhteyshenkilöltäsi!

Asiantuntijoina Lääkärikeskus Aavan vastaava työterveyspsykologi Heikki Särkelä ja vastaava työfysioterapeutti Jenna Rantala.