Hurjat rakkauskilot

Isokokoinen – älä peitä itseäsi! Psykologi kertoo miksi

5–10 prosentin painonpudotuksella on merkittäviä terveysvaikutuksia ylipainoiselle. Tietoisuus terveyshyödyistä ei kuitenkaan aina riitä muuttamaan elämäntapoja. Psykologi Jari Ahon mukaan motivaatiota voi hakea myös ulkoisista tekijöistä.

”Ulkonäön miettiminen on aivan hyväksyttävää, kunhan muutos tapahtuu rakkaudesta omaan kehoon. Jos ei viihdy kehossaan, laihtuminen tuskin muuttaa suhtautumista”, Aho kertoo.

Hurjat rakkauskilot –päätösjaksossa Viivi ja Toni ovat muotia rakastava pariskunta, joka ei häpeä myöntää, että myös ulkonäöllä on väliä. Pariskunta haluaa pudottaa painoa, jotta he voisivat nauttia vaateostoksista.

”Halua näyttää hyvältä ei kannata vähätellä. Muuttuneesta ulkonäöstä on myös hirveän tärkeää saada palautetta”, Aho sanoo.

Ylisuuret vaatteet rohkeasti kierrätykseen

Kun painoa onnistuu pudottamaan, vanhoista vaatteista voi olla vaikea luopua. Mitä jos kilot tulevat takaisin? Aho rohkaisee päästämään irti suuriksi jääneistä vaatteista.

”Muutaman voi ehkä säästää motivaatiovaatteena, mutta loput pitää kierrättää. Vaatteiden säilyttäminen ei tue ajatusta pysyvästä muutoksesta”, Aho sanoo.

70 kiloa itse laihduttanut Aho on säilyttänyt pari suurta vaatekappaletta, lähinnä näyttääkseen niitä kiinnostuneille asiakkaille.

Pukeutuminen voi tuoda tervettä itserakkautta

Kun vaatekaapissa on tyhjää, on hyvä syy lähteä shoppailemaan uutta tilalle. Siihen Aholla on tärkeä neuvo.

”Uskalla näyttäytyä hyvin istuvissa vaatteissa! Helposti ylipainoinen pukeutuu harmaisiin ja mustiin ylisuuriin kaapuihin ja näyttää isommalta kuin on.”

Fatshaming-kulttuuri on Ahosta haavoittavaa. Rehevyyttä voi ja kannattaa näyttää, esimerkiksi ottamalla ”I’m supersize and I love it!” -asenteen.

”Jos sitä kautta saa tervettä itserakkautta, niin se on hyvä. Lievä ylipaino ei haittaa, jos pystyy tekemään kaikkea mitä haluaa, eikä ole sairauksia. Esteet luomme mielessämme”, Aho sanoo.

Julkaistu: 21.3.2017

Teksti: Milla Lappalainen