Kysymyksiä ja vastauksia HPV:stä

HPV
Ihmisen papilloomavirus, HPV (human papilloma virus) on yleisin pääasiassa sukupuoliteitse tarttuva virus. Moni ei välttämättä koskaan saa tietää saaneensa viruksen. HPV:stä on tärkeää puhua, siksi myös vuosittain 4. maaliskuuta vietetään kansainvälistä HPV-tietoisuuden päivää. Artikkelin kysymyksiin vastaa Aavan naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Maija Jakobsson.
FacebookTwitterLinkedIn

Miksi HPV:stä on tärkeä olla tietoinen?

HPV on niin hirvittävän yleinen ja kaikki sen käytännössä jossain vaiheessa elämäänsä saavat. Jos asiasta ei tiedä mitään, voi HPV:n uhka ahdistaa kovastikin. Kun on tietoa, voi myös tehdä itselleen parempia valintoja.

Korkean riskin HPV voidaan testata. Kenelle HPV testi kannattaa tehdä, kenelle ei?

HPV-testin tarkoitus on kohdunkaulansyövän seulonta, muuta aihetta sille ei ole.

Testi kannattaa tehdä kaikille 30 vuotta täyttäneille viiden vuoden välein, tiheämmistä testeistä ei ole hyötyä. HPV testiä ei saa ottaa alle 30 vuotiailta, eikä ”seksitautitestinä”.

2019 alkaen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) kohdunkaulan syövän seulonta tapahtuu virustestillä. Ainoastaan nuorin ikäryhmä, 25-vuotiaat naiset, seulotaan PAPA-kokeella. Kannustan ihan kaikkia osallistumaan joukkotutkimuksiin kun kutsu tulee.

Voiko kohdunkaulan syöpään sairastua jos korkean riskin virustesti on negatiivinen?

Yleensä ei. Negatiivinen vastaus antaa suojan muutoksia vastaan vähintään 5 vuodeksi.

Apua! Virustesti on positiivinen. Mitä nyt? 

Ei kannata pelästyä. Positiivinen testi kertoo että HPV-tulehdus on käynnissä. Yleensä tulehdus menee kuitenkin itsellään ohi 8kk-2v kuluessa ja testi muuttuu taas negatiiviseksi. Jos PAPA on normaali riittää virustestin kontrollointi vuoden kuluttua. Jos se on edelleen positiivinen, tehdään usein jatkotutkimuksena kohdunsuun tähystys.  

Jos PAPA on normaali, syövän riski on hyvin pieni. Seulottavista naisista jopa 8 % on HPV- positiivisia, mutta syöpäriski lisääntyy vain jos tulehdus jää pitkäaikaiseksi. Tiedämme, että tulehdus paranee varmemmin jos nainen lopettaa tupakoinnin, se siis todella kannattaa!

Onko HPV testaus aina parempi kuin PAPA ja tarvitaanko PAPAa enää lainkaan?

Ei ole aina parempi. Alle 30-vuotiailta virustestiä ei tulisi ottaa lainkaan, heillä kun virus on niin yleinen. Viruksen toteaminen johtaisi tarpeettomiin toimenpiteisiin ja aiheuttaisi ihan turhaa syövän pelkoa ja suurtakin ahdistusta. Yli 30-vuotiailla naisilla HPV-testi on PAPAa herkempi ja löytää tämän ikäisten syövät paremmin. 

PAPA tarvitaan aina jos virustesti on positiivinen. PAPA on tärkeä tutkimus jos naisella on oireita joita selvitellään, esim. toistuvia tulehduksia, ylimääräisiä verisiä vuotoja, yhdynnän jälkeisiä vuotoja, pitkittynyttä valkovuotoa tms. Tällöin virustestistä ei ole hyötyä.

Mikä on tärkein tapa suojautua papilloomaviruksilta?

Kaikkein tärkeintä olisi ottaa HPV rokote nuorena kun sitä koulussa tarjotaan. Kondomin käyttö on myös hyödyllistä mutta ei valitettavasti täysin suojaa täysin näiltä viruksilta. Lisäksi tupakoimattomuus ja seulonnoissa käyminen ovat tärkeitä. Mitä paremmin nämä toteutuvat, sen harvinaisemmaksi käy myös kohdunkaulan syöpä ja muut HPV-syövät.

Kuka voi rokottautua HPV:tä vastaan?

Rokotteen voi ottaa niin tytöt kuin pojat, niin naiset kuin miehet. Ehdotonta yläikärajaa rokotukselle ei ole. Paras teho rokotuksesta kuitenkin saadaan kun se annetaan nuorena ennen sukupuolielämän aloittamista. Jos rokotus jäi aikoinaan koulussa ottamatta tai ikäluokkaasi ei vielä rokotettu, voi sellaisen ottaa omakustanteisesti. Näyttöä on että jopa yli 40-vuotiaat rokotuksesta hyötyisivät.

Suomessa 11-12 vuotiaiden tyttöjen HPV rokotukset on 2013 lähtien olleet kansallisessa rokotusohjelmassa. Rokotus on tarjottu kaikille 31.12.1997 jälkeen syntyneille. Myös kaikille pojille tullee mahdollisuus ilmaisiin rokotuksiin, koska terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen (THL) työryhmä on suositellut poikien HPV-rokotusten lisäämistä rokotusohjelmaan. Kaikkien poikien rokotusten alkamiseen tulee kestämään aikaa. Jos poikasi on nyt 8. luokalla tai vanhempi kannattaa rokotusta oma-aloitteisesti harkita.

Kannattaako ennen rokotusta ottaa korkean riskin papilloomavirustesti?

Ei kannata. Testauksesta ei ole rokotuspäätöksessä mitään hyötyä. Rokotteessa on 9 virustyyppiä, jos joku viruksista olisikin testauksessa positiivinen voit olla negatiivinen muiden suhteen. Lisäksi luonnollinen tulehdus kestää yleensä vain enintään muutaman vuoden eikä anna pitkäaikaista suojaa, rokotus sen sijaan antaa pitkäaikaisen suojan.

Mitä haittaa HPV-rokotuksesta voi olla?

Rokote on kallis, se on tärkein haitta. Rokotettuun käteen voi tulla ohimenevää kipua. HPV rokotteita on tutkittu paljon ja tiedämme niiden olevan turvallisia, vakavia haittoja ei ole.

Suojaako HPV rokote myös muilta syöviltä kuin kohdunkaulan syövältä?

Kyllä. Rokote antaa suojaa viime vuosina voimakkaasti yleistyneeltä nielusyövältä, pään ja kaulan alueen muilta syöviltä sekä anaalikanavan syöviltä. Myös vaikeahoitoisia ulkosynnyttimien ja emättimen syöpiä ja esiastemuutoksia on rokotetuilla merkittävästi vähemmän.

Onko jotain mikä itseäsi lääkärinä erityisesti mietityttää HPV:n liittyen?

Itse pohdin miksi vanha virustulehdus joskus aktivoituu vaihdevuosi-iässä. Paljon tutkitaan onko esiastemuutoksen hoidon jälkeen rokotuksesta hyötyä. Hoitavia rokotteita tutkitaan myös. Entä mikä mahtaa olla vanhemmilta varhaislapsuudessa saatujen tartuntojen merkitys? Näitä emme vielä ymmärrä tarpeeksi, seuraamme tiedettä toiveikkaana.

HPV- testaukseen ja PAPA-kokeisiin liittyvissä kysymyksissä auttavat kaikki Aavan gynekologit.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Maija Jakobsson.

Artikkeli on julkaistu vuonna 2019.