Paula Arvilommi Aavan uusi johtava ylilääkäri 1.4. alkaen

lääkärikeskus_aava
Aavan johtavana ylilääkärinä vuodesta 2015 toimineen Jukka Toivosen jäädessä eläkkeelle Aavan uutena johtavana ylilääkärinä aloittaa Aava Turun aluejohtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Paula Arvilommi.
FacebookTwitterLinkedIn

Paula Arvilommilla on pitkä historia terveydenhuollon johtamisesta. Hän on vastannut aiemmin Turussa sekä Elonin työterveysliiketoiminnasta että Diacorin ja Pihlajalinnan lääkärikeskusliiketoiminnasta. Pihlajalinna-ajalta Arvilommilla on lisäksi kokemusta laajemmasta sosiaali- ja terveydenhuollon aluejohtamisesta sekä konsernin lääketieteellisen johtajan tehtävistä.

Koulutukseltaan Arvilommi on työterveyshuollon erikoislääkäri. Aava Turun aluejohtajana hän on toiminut viime vuodesta lähtien.

Aavan toimitusjohtaja Raija Tapion mukaan Arvilommi edustaa kaikkea, mitä uudelta johtavalta ylilääkäriltä haettiin ja toivottiin.

“Paulasta huokuu valtava kokemus, ja ymmärrys tulevasta tehtävästä on erittäin hyvä. Paula on samaan aikaan näkemyksellinen ja suora sekä kuunteleva ja rakentava. Hän haluaa myös vaalia erinomaista yrityskulttuuriamme ja lääkäreiden hyvää työfiilistä. Olen tosi iloinen, että oikea henkilö löytyi talon sisältä”Tapio sanoo.

Arvilommin mukaan Aavan vahvuuksia ovat perheyhtiön arvot, pistämätön laatu, asiakaskokemukseen panostaminen sekä vahva eettinen pohja.

”Näiden ympärille on mielekästä rakentaa jatkossakin niin kliinistä vastaanottotyötä kuin muutakin terveyden- ja sairaanhoitoa”, Arvilommi toteaa.

Tulevana johtajana hänen mukaansa tärkeintä on tehdä ihmisten työssä onnistuminen mahdolliseksi.

”Sitä varten täytyy tuntea ihmiset, saada heihin yhteys sekä synnyttää luottamus.”

Lisätietoja antaa:

Raija Tapio, toimitusjohtaja, Lääkärikeskus Aava
Puh. 040 5431 032