Migreeni on monimutkainen neurologinen sairaus, joka vaikuttaa miljooniin ihmisiin ympäri maailmaa. Se aiheuttaa voimakasta päänsärkyä, johon liittyy usein muita oireita, kuten pahoinvointia, valo- ja ääniherkkyyttä sekä näköhäiriöitä.

Viime vuosina migreenin diagnostiikassa ja hoitovaihtoehdoissa on tapahtunut merkittävää kehitystä. Tämän artikkelin tarkoituksena on antaa kattava yleiskuva tästä kehityksestä.

Migreenin ymmärtäminen

Migreeni ei ole vain tavallinen päänsärky. Se on krooninen sairaus, joka voi vaikuttaa merkittävästi ihmisen elämänlaatuun. On tärkeää tunnistaa migreenin merkit ja oireet tarkan diagnoosin ja asianmukaisen hoidon varmistamiseksi.

Yleisiä oireita ovat sykkivä päänsärky, tyypillisesti pään toisella puolella, sekä pahoinvointi, oksentelu ja herkkyys valolle ja äänelle. Jotkut ihmiset voivat myös kokea näköhäiriöitä tai muita neurologisia oireita, joita kutsutaan auraksi ennen migreenikohtauksen alkamista.

Migreenin diagnostiikka

Migreenin diagnosointi edellyttää oireiden ja sairaushistorian huolellista arviointia sekä muiden mahdollisten päänsärkyjen syiden poissulkemista.

Migreenin diagnosointiin ei ole erityistä testiä, mutta terveydenhuollon ammattilaiset luottavat usein potilaan kuvaukseen oireista sekä niiden esiintymistiheyteen ja kestoon. Potilaan pitämä päänsärkypäiväkirja, johon kirjataan päänsäryn ajoitus, kesto ja voimakkuus, voi auttaa diagnoosiprosessissa.

Uudet hoitovaihtoehdot

1. CGRP-antagonistit

Kalsitoniinin geeniin liittyvien peptidien (CGRP) antagonistit ovat suhteellisen uusi kehitys migreenin hoidossa.

CGRP on hermostossa esiintyvä proteiini, ja sen uskotaan vaikuttavan migreenin kehittymiseen. CGRP-antagonistit toimivat estämällä CGRP:n toimintaa, mikä vähentää migreenikohtausten esiintymistiheyttä ja vakavuutta.

Näitä lääkkeitä on saatavana sekä suun kautta että injektoitavina muotoina, ja ne ovat osoittaneet lupaavia tuloksia kliinisissä tutkimuksissa. Niitä määrätään tyypillisesti ennaltaehkäisevänä hoitona henkilöille, jotka kokevat usein vaikeita migreenikohtauksia.

On tärkeää keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa selvittääksesi, sopivatko CGRP-antagonistit juuri sinulle.

2. Botuliinitoksiini

Botuliinitoksiini, joka tunnetaan yleisesti nimellä Botox, on laajalti tunnustettu kosmeettisista sovelluksistaan, mutta se on noussut myös kroonisen migreenin hoitovaihtoehdoksi. Kun Botoxia injektoidaan tietyille pään ja kaulan alueille, se auttaa rentouttamaan lihaksia ja estämään kipusignaaleja, mikä lievittää migreenin oireita.

Tyypillisesti Botox-hoitoon kuuluu useita injektioita, jotka annetaan 12 viikon välein. Voi kestää muutaman hoitokerran ennen kuin kaikki hyödyt toteutuvat. Botoxia suositellaan yleensä henkilöille, jotka eivät ole reagoineet hyvin muihin ennaltaehkäiseviin lääkkeisiin.

Elämäntapojen muutokset

Näiden uusien hoitovaihtoehtojen lisäksi elämäntapamuutosten sisällyttäminen voi olla hyödyllistä migreenin hallinnassa. Joitakin vinkkejä ovat:

1. Laukaisevien tekijöiden tunnistaminen ja välttäminen: Seuraa mahdollisia laukaisevia tekijöitä, kuten tiettyjä ruokia, stressiä, unen puutetta ja hormonaalisia muutoksia. Kun ymmärrät laukaisevat tekijät, voit välttää tai minimoida niiden vaikutuksen.
2. Säännöllisen uniaikataulun ylläpitäminen: Luo johdonmukainen unirutiini ja pyri riittävään määrään unta joka yö.
3. Stressin hallinta: Harjoittele stressin vähentämistekniikoita, kuten syvähengitysharjoituksia, meditaatiota ja rentoutumista edistäviä aktiviteetteja.
4. Säännöllinen liikunta: Säännöllinen liikunta voi auttaa vähentämään migreenin esiintymistiheyttä ja vakavuutta. Aloita helpoilla harjoituksilla, kuten kävelyllä, uinnilla tai joogalla.

Johtopäätös

Migreenin kanssa eläminen voi olla haastavaa, mutta diagnostiikan ja hoitovaihtoehtojen kehittyessä yksilöillä on enemmän vaihtoehtoja hallita tilaansa tehokkaasti. CGRP-antagonistien käyttöönotto ja botuliinitoksiinin käyttö antavat toivoa niille, jotka kärsivät usein ja vakavista migreeneistä.

On tärkeää keskustella neurologin kanssa selvittääksesi sopivimmat hoitovaihtoehdot juuri sinulle. Yhdistämällä lääketieteelliset toimenpiteet elämäntapamuutoksiin yksilöt voivat parantaa elämänlaatuaan ja löytää helpotusta migreenin haitallisista vaikutuksista.

Teksti: Filip Scheperjans, neurologian erikoislääkäri, dosentti, Lääkärikeskus Aava

1. Milloin vauvan liikkeet tuntuvat ensi kerran?

Ihmisalkio alkaa liikkua, kun raskautta on kestänyt 7,5 viikkoa. Muutaman viikon kuluttua ilmaantuu jo useita liikemalleja, kuten yksittäisiä raajojen ja pään liikkeitä sekä hikkaa ja hengitysliikkeitä. Raskaana oleva nainen ei näitä varhaisia liikkeitä vielä tunne.

Ensimmäisen kerran ensisynnyttäjä tuntee sikiön liikkeet noin 18.-20. raskausviikolla.  Raskausviikolla 20 sikiö on 21 senttimetriä pitkä ja painaa neljänneskilon. Aiemmin synnyttänyt nainen voi tuntea liikkeet jo muutamaa viikkoa aikaisemmin, sillä hän tietää, millaista tuntemusta ”kuulostella”.

Mikäli istukka on kiinnittynyt kohdun etuseinämään, vauvan liikkeet kohdussa saattavat tuntua myöhemmin. Varhaisia potkuja on silloin vaikea huomata.

2. Miten voimakkaasti vauva potkii?

Joskus vauvan liikkeet tuntuvat vatsassa pienenä lepatuksena tai kevyenä kuplintana, joskus voi tuntua kuin suoli olisi epätavallisen aktiivinen. Joskus taas tuntuu kuin sikiö voimistelisi reippaasti.

Aluksi voi olla vaikeaa tajuta, että epämääräiset tuntemukset ovat vauvan aiheuttamia. Jokainen raskaana oleva tuntee kuitenkin sikiön liikkeet sisällään ennemmin tai myöhemmin. On yksilöllistä, miten paljon, kuinka usein, mihin aikaan ja miten voimakkaasti vauva liikkuu. Ajan myötä oman lapsen liikemallit tulevat tutuiksi.

Usein sikiö nukahtaa häntä kantavan kehon liikkuessa, koska liike tuntuu unettavalta. Hän saattaa herätä, kun liike pysähtyy tai rauhoittuu pidemmäksi aikaa. Siksi moni odottava äiti kokee vauvan olevan erityisen aktiivinen iltaisin ja öisin. 

3. Miten usein sikiö liikkuu?

Yleensä sikiöt liikkuvat noin 3-50 kertaa tunnissa ja pitävät välillä noin 20-40 minuutin mittaisia taukoja. Silloin sikiö nukkuu. Liikkeet voivat olla yksittäisiä töytäisyjä tai liikesarjoja, hyvin heikkoja liikkeitä tai voimakkaita potkuja. Liikkeiden havaitsemiseen vaikuttaa se, miten paljon odottajalla itsellään on ohjelmaa. Päivät ovat erilaisia ja liikkeetkin voivat tuntua eri päivinä erilaisilta.

Äidin paino ei vaikuta liikkeiden aistimiseen. Liikkeet tuntuvat sisällä päin. Kohdun kasvaessa – yleensä vasta lähempänä 30. raskausviikkoa – ja vatsan peitteiden ollessa ohuet vauvan liikkeet voi havaita myös vatsan päältä.

Sikiön liikemäärät pysyvät lähes samanlaisina koko raskausajan.

4. Miten sikiön liikkeet muuttuvat raskauden aikana?

Aluksi tuntemukset ovat hyvin heikkoja ja epäsäännöllisiä, mutta myöhemmin ne voimistuvat ja noudattavat selvempää kaavaa. Vauvan rytmi hahmottuu, ja hänen levollisimmat ja vilkkaimmat hetkensä oppii tunnistamaan.

Kun vauva kasvaa kohdussa, laajemmille liikkeille on yhä vähemmän tilaa. Siksi vauvan liikkeet loppuraskaudessa voivat tuntua erilaisilta kuin aiemmin. Sikiö oikoo jäseniään enemmän ja venyttää vatsaa niin ylös, alas kuin sivuille.

Lapsiveden määrä vaikuttaa sikiön liikkeiden luonteeseen. Suurimmillaan se on raskausviikoilla 32–34. Lisäksi vauvan asento – onko sikiö perätilassa vai pää alaspäin – vaikuttaa siihen, mihin päin sikiö potkii.

5. Milloin liiketarkkailu on tarpeen ja mitä se tarkoittaa?

Normaaliraskauksissa liiketarkkailua ei tarvita.  Riskiraskauksissa liiketarkkailua voidaan käyttää muiden seurantamenetelmien lisäksi. Lasketun ajan ylityttyä suositellaan liiketarkkailun aloittamista raskausviikolla 41.

Liiketarkkailu suoritetaan kerran päivässä yhden tunnin aikana. Käytännössä se tarkoittaa, että äiti lepää rauhassa kylkiasennossa ja laskee jokaisen tuntemansa liikkeen, myös vaimeat hipaisut. Hikkaa sen sijaan ei rekisteröidä liikkeiksi. 

Jos äidin toteamien liikkeiden määrä on vähemmän kuin kymmenen, tarkkailua jatketaan toinen tunti, tai yhden tunnin seuranta toistetaan jonkin ajan kuluttua. Mikäli sikiön liikkeiden määrä on edelleen vähemmän kuin kymmenen, sikiön vointi on tarkastettava joko synnytysvastaanotolla tai asiaan perehtyneen lääkärin vastaanotolla saman päivän aikana.

6. Entä jos vauvan liikkeet eivät tunnu joka päivä?

Viimeistään viikosta 24 alkaen liikkeitä tulisi tuntua joka päivä. Jos sikiön liikkeet muuttuvat totutusta mallista tai esimerkiksi rauhoittuvat yhtäkkiä tai muuttuvat vaisuksi, on otettava yhteyttä neuvolaan, synnytyssairaalaan tai asiaan perehtyneeseen lääkäriin. Vauvan liikkeiden vähentyminen voi olla merkki sikiön ahdingosta, alkavasta hapenpuutteesta. Tarvittaessa tehdään sikiön sydämen sykerekisteröinti eli KTG-tutkimus ja/tai joskus myös ultraäänitutkimus.

Nämä tutkimukset voidaan toteuttaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin vastaanotolla Aavassa. Aika kannattaa varata muulloinkin, jos sikiön vointi tai jokin muu asia herättää huolta. Odottajan huoleen suhtaudutaan lääkärissä aina vakavasti.

Kotona sikiötä voi yrittää herätellä esimerkiksi tönimällä tai juomalla sokerista mehua. Jos verensokeri on matala, sikiö saattaa liikkua vähemmän.

7. Mikä neuvoksi, jos vauvan liikkeet sattuvat?

Sikiön liikkeet kertovat siitä, että vauva voi hyvin. Siksi voimakkaasta liikehdinnästäkin on syytä ennen muuta iloita. Mikäli vauvan liikehdintä tuottaa kipua, kannattaa ensimmäiseksi vaihtaa asentoa. Se saattaa vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti sikiön liikkeet tuntuvat.

Jotkut kokevat, että joogaaminen rauhoittaa niin odottajan mieltä kuin sikiötäkin. Jos vauva on kovin aktiivinen silloin, kun haluaisi itse nukkua, häntä voi rauhoitella hyräilemällä, juttelemalla tai laulamalla.

Stressiä on syytä välttää, sillä se aktivoi myös sikiötä. Stressaantuneena odottava äiti saattaa myös aistia sikiön liikkeet huonommin. Lisäksi stressi lisää supistuksia, koska kortisolihormonin eritys lisääntyy.

Asiantuntijana lääkärikeskus Aavan naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri Leena Rahkonen

Plantaarifaskiitti on plantaarifaskian eli jalkapohjan jännekalvon rappeuma. Se on yleisin syy jalkapohjan kipuun – sitä potee jossain vaiheessa elämäänsä jopa kymmenen prosenttia väestöstä. Tavallisin se on 40-65-vuotiailla. Naisilla vaivaa on selvästi enemmän kuin miehillä, mutta perimmäistä syytä tähän ei tiedetä.

Plantaarifaskiitin suurin syy on ikääntyminen

Plantaarifaskiitin merkittävin riskitekijä onkin ikääntyminen. Alle 40-vuotiailla vaiva on harvinainen. Monilla on myös jalkaterän asentovirheitä, useimmiten jalkaterän pitkittäisholvin mataluutta eli lievää latustajalkaisuutta. Asentovirheet voivat altistaa plantaarifaskiitin synnylle.

Toistuva rasituskin, esimerkiksi pitkäkestoinen seisominen tai juokseminen, voi hieman lisätä plantaarifaskiitin vaaraa. Se voi kuitenkin tulla myös ihmiselle, joka ei liiku paljoa. Myös merkittävä ylipaino kuormittaa jalkapohjan jännekalvoa, muttei ole plantaarifaskiitin varsinainen riskitekijä.

Plantaarifaskiitin oireet on usein helppo tunnistaa

Plantaarifaskiitissa kipu tuntuu tyypillisesti jalkapohjassa kantapään alla, mutta sen sisäsyrjässä. Kipu on tavallista etenkin aamulla liikkeelle lähtiessä. Päivän mittaan jalka vertyy ja kipu usein helpottuu. Tavallisimmin kipua on vain toisessa jalassa, mutta noin kolmasosalla molemmat kantapäät ovat samanaikaisesti tai perätysten kipeät.

Päällepäin plantaarifaskiitti ei näy. Siihen ei liity esimerkiksi turvotusta tai patteja, vaan jalka on aivan normaalin näköinen.

Röntgenkuvassa kalvojänteen kiinnityskohdassa näkyvä luupiikki on usein merkki vaivan kroonistumisesta. Luupiikki ei kuitenkaan ole vaivan syy vaan seuraus, kun jännekalvon kiinnityskohtaan vähitellen kertyy kalkkia, joka näyttää piikiltä. Itse luupiikille ei tarvitse tehdä mitään.

Plantaarifaskiitti voi kestää yli vuoden

Plantaarifaskiitti on hyvänlaatuinen sairaus, joka paranee itsestään. Vaiva on kuitenkin pitkäaikainen. Valtaosalla plantaarifaskiitti kestää 6-18 kuukautta.

Usein kantapää on ensimmäisen kuukauden ajan hyvin arka, jolloin joka askeleella voi tuntua kipua. Sitten se hieman rauhoittuu. Joillakin kipu saattaa jopa täysin kadota. Valtaosalla plantaarifaskiitti kuitenkin kroonistuu eli pitkittyy, vaikkei kantapää enää ole yhtä kipeä kuin aluksi. Pitkittynyt plantaarifaskiitti tarkoittaa yli kolme kuukautta kestänyttä kantapääkipua.

Plantaarifaskiitin hoito tähtää kivun lievitykseen

Liikkumista ei tarvitse rajoittaa, vaikka jalka on kipeä. Voit siis liikkua turvallisesti, vaikka rasituksessa tai sen jälkeen kipua saattaa olla enemmän. Ulkona kannattaa käyttää lenkkareita tai hieman korkoa omaavia kenkiä, jolloin kipu voi olla lievempää.

Jalkinetta voit käyttää sisälläkin, sillä yleensä silloin jalalla on helpompi kävellä. Sisäjalkineessa tulisi myös olla pieni korko. Tohveli tai varvastossu ei ole paras valinta. Jotkut kokevat hyötyvänsä pehmusteesta kantapään alla tai kantapäätuesta. Ne vähentävät kantapäähän kohdistuvaa painetta ja iskuja.

Myös plantaarifaskiitin kinesioteippaus saattaa joskus olla hyödyksi. Kipuun voi käyttää lyhytaikaisesti tulehduskipulääkkeitä.

Plantaarifaskiitin venytysohjeet

Usein tehokkain tapa lievittää kipua on pohkeiden venyttely. Jos pohkeet ovat hyvin kireät, jalkapohjan kalvo joutuu kovemmalle rasitukselle. Kireys voi olla synnynnäistä tai rasituksen aiheuttamaa.

Näin venytät pohjetta:

• Seiso polvi suorana jalkaterä seinää vasten. Pidä jalkapohja maassa.
• Toista venytys 3-5 kertaa ennen nukkumaanmenoa.

Voit venyttää myös jalkapohjan kalvoa. Tämä venytys tehdään istuen.

• Nosta jalka polven päälle ja käännä varpaita käden avulla ylöspäin ääriasentoon.
• Pidä venytys 5–6 sekuntia ja toista noin 20 kertaa aamuin ja illoin.

Apua ja lisäohjeita venyttelyyn voit tarvittaessa hakea fysioterapeutilta.

Plantaarifaskiitin yölasta eli öisin käytettävä jalkapohjan jänteitä venyttävä lasta auttaa harvoin, koska harva pystyy käyttämään lastaa yö toisensa jälkeen. Satunnaisesta käytöstä ei ole hyötyä.

Kantapääkipu voi johtua myös muista syistä

Lääkärin vastaanotolle on syytä hakeutua, mikäli omatoimisista hoitokeinoista ole apua tai diagnoosi on epäselvä. Kantapääkipua voi aiheutua myös muista syistä, jotka täytyy poissulkea. Niitä ovat

• kantaluun alla olevan rasvapatjan kiputila. Se voi olla seurausta kantapäähän kohdistuneesta iskusta tai vammasta.
• akillesjänteen rappeumatila. Siinä kipu tuntuu kantapään takana.
• kantaluun rasitusmurtuma. Siihen liittyy kantapään turvotusta ja kipu tuntuu kantaluuta sivuilta puristaessa.

Lääkäri toteaa plantaarifaskiitin oireiden ja kliinisen tutkimuksen perusteella. Kuvantamistutkimukset (röntgen, magneettikuvaus) ovat tarpeen vain siinä tapauksessa, jos kantapääkipuun liittyy vamma tai halutaan poissulkea kantapääkivun muut syyt.

Lääkehoitoa plantaarifaskiittiin ei ole. Joskus hyvin ärhäköissä tapauksissa, voidaan harkita kortisonipistosta. Osa saa siitä lyhytaikaisen avun, mutta vaiva jatkuu tavallisesti pian sen jälkeen. Leikkaushoidon tehosta ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä.

Plantaarifaskiitin ehkäisy on vaikeaa

Plantaarifaskiitin ehkäisy on hankalaa, koska vaiva liittyy ikään ja jalan rakenteeseen, ja sitä voi esiintyä sekä liikkuvilla että vähän liikkuvilla ihmisillä. Toki pohkeiden venyttelystä ennen rasitusta ja rasituksen jälkeen saattaa olla hyötyä. Myös paino kannattaa pitää normaalina. Pitkäkestoista paikallaan seisomista kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää.

Hyvä uutinen on, että plantaarifaskiitti paranee aina ja uusii harvoin yli 65-vuotiaana.

Asiantuntijana Aavan ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, jalkakirurgi Reijo Paukku

Tenniskyynärpää tarkoittaa olkaluun nivelnastaan kiinnittyvien ojentajajänteiden kiputilaa. Kivun taustalla ei ole tulehdusreaktio, vaan jännevaurio. Yleisimmin sen syy on toistuva ylirasitus ja lihaskuormitus.

Tenniskyynärpää-nimitys on peräisin jo 1800-luvulta, jolloin olkaluun sivunastan ärtymistila kuvattiin lääketieteessä ensimmäisen kerran tenniksen pelaamisen aiheuttamana. Vaiva onkin ollut mailapelien pelaajilla muita tavallisempi, mutta nykyään sen aiheuttaja on useimmiten työperäinen kuormitus. Staattinen työ, jossa toistetaan samaa asiaa, altistaa sille. Työn ei tarvitse olla fyysisesti raskasta, vaan toimistotyökin voi saada kyynärpään ärtymään.

Tenniskyynärpää on varsin tavallinen vaiva. Jostain syystä se on naisilla yleisempi kuin miehillä. Ikä lisää tenniskyynärpään riskiä. Se johtuu siitä, että jänteissä tapahtuu ikääntyessä muutoksia, jotka altistavat rasitusvammalle. Myös tupakointi on riskitekijä.

Osalla vaiva on lievä ja hoituu nopeasti. Pitkittynyt tenniskyynärpää lisää kroonistumisen riskiä.

Tenniskyynärpään oireet voivat vaikeuttaa arkea

Tenniskyynärpään pääoire on kipu, joka tuntuu tyypillisesti olkaluun ulkopuolisen nivelnastan seudussa. Tämä alue voi olla ihan sormella painaen aristava, ja kipu voi tuntua hyvin pienessäkin rasituksessa. Toinen tyyppioire on se, että ranteen ojentaminen on kivuliasta. Joillakin on myös yöllistä leposärkyä.

Oireet alkavat usein pikkuhiljaa, mutta hankaloituvat sitten. Mitään yksittäistä syytä oireiden alkamiselle on harvoin löydettävissä. Yleensä mikään työnkuvassa, kotiaskareissa tai harrastuksissa ei ole muuttunut.

Myös olkaluun sisäpuolinen nivelnasta voi kipeytyä jokseenkin samalla tavoin rasituksen ja toistuvien liikkeiden vuoksi. Tällöin puhutaan golfkyynärpäästä. Siinä ranteen koukistaminen on kivuliasta.

Tenniskyynärpään hoito tähtää rasituksen siedon parantamiseen

Tenniskyynärpää on hyvänlaatuinen vaiva, joten käden normaali kuormittaminen on edelleen sallittua. Se ei johda mihinkään vakavaan vaurioon. Työpaikalla tulisi tehdä muutoksia, jotka vähentävät työn kyynärpäälle aiheuttamaa kuormitusta. Toimistotyössä työn tauottaminen säännöllisin väliajoin on tärkeää.

Kipua voi lievittää suun kautta otettavilla kipulääkkeillä, ensisijaisesti parasetamolilla. Tulehduskipulääkkeitä suositellaan käyttäväksi vain paikallisesti eli voiteina tai geeleinä.

Tenniskyynärpään omahoitoon on saatavilla myös erilaisia tukisiteitä. Osa hyötyy niistä selkeästi, mutta osa ei lainkaan. Tenniskyynärpään kinesioteippaus voi auttaa joskus, mutta sen tehosta ei ole vakuuttavaa näyttöä.

Aiemmin venytys oli tenniskyynärpään hoidossa ykkösasioita, mutta nykynäyttö sen hyödystä on heppoista. Siksi erilaiset tenniskyynärpään venytysohjeet ovat todennäköisesti turhia. Myöskään hieronta ei tenniskyynärpäässä yleensä auta.

Lepoa saatetaan tarvita aluksi. Se ei kuitenkaan varsinaisesti hoida tenniskyynärpäätä, sillä se huonontaa rasituksen sietoa, jota pitäisi parantaa. Sen sijaan lihaksia tulisi pyrkiä vahvistamaan aktiivisen tekemisen kautta.

Aktiivinen ja aikaisin aloitettu hoito on tärkeää, sillä vaivan pitkittyminen lisää tenniskyynärpään kroonistumisen riskiä.

Muutkin syyt voivat aiheuttaa kyynärpääkipua

Lääkäriin on aiheellista mennä, jos

• kotikonsteista ei ole apua
• kipu on hyvin voimakasta
• kipu pitkittyy eli kestää useampia viikkoja
• kipu estää työnteon

On muitakin syitä, jotka voivat aiheuttaa kyynärpäässä kipua. Niitä ovat esimerkiksi tietynlaiset hermopinteet ja nivelrikko. Niiden pois sulkemiseksi voidaan tarvittaessa tehdä kuvantamis– tai hermoratatutkimuksia.

Mikäli tenniskyynärpää todetaan oireiden aiheuttajaksi, lääkäri saattaa lähettää potilaan fysioterapeutin vastaanotolle. Toki sinne voi hakeutua omin päinkin. Fysioterapeutti laatii yksilöllisen harjoitusohjelman, jolla kyynärpään rasituksen sietoa parannetaan. Se vaatii joskus pitkäaikaistakin jumppaamista kotona. Liikuntaharrastuksia voi jatkaa, mutta välineisiin voidaan joutua tekemään teknisiä muutoksia, mikäli tenniskyynärpää johtuu harrastuksesta.

Kortisonipistos helpottaa kipua hetkellisesti, mutta viimeisten vuosien aikana tutkimuksissa on todettu, että pitkällä aikavälillä se saattaa jopa hidastaa tenniskyynärpään paranemista. Siksi pistoksia ei enää paljoa käytetä. Tutkimukset eivät liioin puolla verihiutaleplasmainjektion käyttöä tenniskyynärpään hoidossa.

Leikkaushoito tulee kyseeseen vain silloin, kun vaiva on kestänyt pitkään eikä mistään muusta ole ollut apua. Leikkaus on aina viimeinen vaihtoehto ja siihen turvaudutaan tenniskyynärpään kohdalla hyvin harvoin.

Hoitamaton tenniskyynärpää ei todennäköisesti johda pahempaan

Valtaosa tenniskyynärpäistä paranee vuoden sisällä. Osalla oireet voivat lievittyä hyvällä hoidolla nopeastikin, jo parissa viikossa. Joillekin vaiva jää kuitenkin krooniseksi. Viimeistään siinä vaiheessa on selvitettävä, voiko taustalla olla jokin muu syy. Psyykkiset tekijät voivat osaltaan pitkittää vaivan kestoa.

Toisaalta tenniskyynärpää voi parantua ilman hoitoakin. Hoitamaton tenniskyynärpää ei todennäköisesti johda mihinkään vakavampaan, mutta se voi johtaa siihen, ettei kättä voi lainkaan käyttää. Edes kahvikuppia ei pysty välttämättä nostamaan. Pahimmillaan vaiva on hyvin invalidisoiva, ja se hankaloittaa elämää monin tavoin. Joskus sen vuoksi voi jopa joutua vaihtamaan ammattia.

Uusiutumisen riski pienenee, kun altistaviin tekijöihin puututaan

Mikäli vääränlaiseen kuormitukseen johtaneet syyt saadaan korjatuksi, tenniskyynärpää uusii harvoin. Työn kohdalla korjausliikkeet tarkoittavat, että yksitoikkoisia työvaiheita monipuolistetaan. Niin ikään työnteossa sekä harrastuksissa käytettäviin välineisiin ja suoritustekniikoihin voidaan tarvita muutoksia.

Vaivan ehkäisemisessä myös lihaskunnon harjoittaminen on tärkeää, etenkin kun ikää tulee lisää ja eritoten fyysistä työtä tekeville. Fyysinen työ itsessään ei riitä treeniksi, vaan sitä tekevän tulisi treenata entistä enemmän. Silloin kestää työn staattista kuormitusta. Lisäksi kannattaa lopettaa tupakointi.

Asiantuntijana lääkärikeskus Aavan käsikirurgian erikoislääkäri, tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuulääkäri Joakim Lindfors

Mitä sydämen vajaatoiminta tarkoittaa?

Sydämen vajaatoiminta on tila, jossa sydän ei kykene pumppaamaan verta riittävän tehokkaasti. Kyseessä ei ole itsenäinen sairaus, vaan vajaatoiminnan taustalla on aina jokin sydäntä vaurioittava tai sydämen toimintaa hankaloittava tauti.

Vajaatoiminnan yleisyys kasvaa jyrkästi ikääntymisen myötä. Yli 70-vuotiaista yli 10 prosentilla on jonkinasteinen sydämen vajaatoiminta. Alle 50-vuotiailla se on harvinainen.

Mitä syitä vajaatoiminnan taustalla on?

Sydämen vajaatoimintaa on kahta päätyyppiä: systolista tai diastolista. Systolisessa vajaatoiminnassa sydämen supistumis- eli systolinen vaihe on vaikeutunut. Sydän pumppaa huonosti. Usein se yrittää palauttaa pumppauskykyään suurenemalla. Tällöin röntgenkuvassa voidaan todeta sydämen laajentuma.

Tavallisin syy systoliseen vajaatoimintaan on sepelvaltimotauti, esimerkiksi siitä johtuva sydäninfarkti. Se aiheuttaa sydämeen arven, joka korvaa supistuvaa lihasta. Seurauksena on sydämen vajaatoiminta. Sydämessä voi myös olla vaikea-asteinen läppävika, joka aiheuttaa vajaatoimintaa.

Diastolisessa vajaatoiminnassa sydämen rentoutumis- eli diastolinen vaihe on heikentynyt. Sen seurauksena sydän muuttuu jähmeämmäksi. Tavallisin syy tähän on pitkään jatkunut hoitamaton korkea verenpaine. Se voi aiheuttaa yhä jatkuessaan myös systolista vajaatoimintaa. On siis mahdollista, että potilas kärsii molemmista.

Harvinaisempia sydämen vajaatoiminnan syitä ovat sydänlihassairaudet eli kardiomyopatiat. Osa niistä on periytyviä, osa johtuu elintavoista, esimerkiksi pitkäaikaisesta alkoholin käytöstä.

Mitkä ovat sydämen vajaatoiminnan oireet?

Sydämen vajaatoiminnan oireita ovat muun muassa

• yleinen voimattomuus
• suorituskyvyn lasku
• hengästyminen ja hengenahdistus. Jälkimmäinen aiheutuu verentungoksesta keuhkoissa, sillä sydän ei jaksa pumpata keuhkoista tulevaa verta riittävästi eteenpäin. Vaikeassa vajaatoiminnassa ahdistus pahenee usein makuulle käydessä, mutta helpottaa istuessa.
• jalkojen turvottelu, joka johtuu nesteen kertymisestä kudoksiin.
• painonnousu, joka voi olla useita kiloja lyhyessä ajassa. Paino nousee, koska elimistöön kertyy sydämen pumppausvoiman heikentyessä ylimääräistä nestettä.

Hikoilu ei ole sydämen vajaatoiminnan oire. Syke ei liioin ole vajaatoiminnassa tavallista matalampi – vaikka näin saatetaan kuvitella -, vaan usein pikemminkin päinvastoin eli korkeampi. Mutta sekään ei ole varsinainen vajaatoiminnan oire.

Sydämen vajaatoiminnan oireet naisilla ja miehillä ovat samanlaiset.

Milloin on mentävä lääkäriin?

Uusi oire, kuten äkisti ilmaantunut hengenahdistus tai se, ettei suoriudu asioista, joita on ennen tehnyt, on aina syy mennä lääkäriin. Pelkkien oireiden perusteella sydämen vajaatoimintaa ei kuitenkaan voida todeta, sillä vastaavanlaisia epämääräisiä oireita liittyy moniin muihinkin sairauksiin.

Hoitamattomassa vajaatoiminnassa sydämen erittämän natriureettisen peptidin arvo on lähes aina koholla. Se selvitetään verikokeella (BNP tai pro-BNP). Jos tulos on matala, vajaatoiminta on hyvin epätodennäköinen.

Vajaatoiminta varmistetaan aina sydämen ultraäänitutkimuksella. Siinä voidaan erottaa, onko kyse systolisesta vai diastolisesta vajaatoiminnasta. Usein voidaan nähdä myös vajaatoiminnan syy, kuten läppäviat, sydänlihassairaudet ja infarktiarpi. Jatkotutkimukset määräytyvät ultraäänitutkimuksen löydösten perusteella.

Nopeasti voimistunut ja levossakin ilmaantuva hengenahdistus voi viestiä äkillisestä sydämen vajaatoiminnasta, joka aiheuttaa nesteen kertymistä keuhkoihin. Tätä tilaa kutsutaan keuhkopöhöksi. Se vaatii aina välitöntä sairaalahoitoa, joten hätänumeroon 112 on soitettava saman tien.

Millaista on sydämen vajaatoiminnan hoito?

Sydämen vajaatoiminnan hoidossa pyritään tietysti vaikuttamaan sen perussyyhyn, kuten korkeaan verenpaineeseen tai sepelvaltimotautiin. Verenpaineen hoidossa tarvitaan lääkkeitä, mutta lisäksi elintapamuutokset, esimerkiksi alkoholin ja suolan käytön vähentäminen, ovat tärkeitä. Myös sepelvaltimotaudin hoitoon tarvitaan lääkkeitä sekä usein sepelvaltimon pallolaajennusta tai jopa ohitusleikkaus. Läppäviat korjataan toimenpiteellä.

Sydämen vajaatoimintaa itsessään hoidetaan aina lääkkeillä. Lääkitys lievittää oireita ja hidastaa vajaatoiminnan etenemistä. Hoidossa käytetään monia eri lääkkeitä samanaikaisesti.

Systolisessa vajaatoiminnassa voidaan tarvita myös vajaatoimintatahdistinta. Sillä oireita voidaan usein merkittävästi helpottaa. Työikäisellä pohditaan joskus sydämensiirtoa. Se on aina viimeinen vaihtoehto. Sydämensiirtoja tehdään vuosittain Suomessa 20-30.

Mikä on sydämen vajaatoiminnan ennuste?

Mitä aikaisemmin sydämen vajaatoiminnan syyhyn päästään puuttumaan, sitä parempi ennusteen kannalta. Sydämen vajaatoiminta on aina vakava tila, joka viestii siitä, että sen taustalla oleva sairaus on edennyt pitkälle.

Sydämen vajaatoiminnan ennuste riippuu monista tekijöistä, esimerkiksi potilaan iästä ja yleisestä terveydentilasta. Jos sydämen vajaatoiminta on edennyt pitkälle eikä hoidon tehostaminen ole enää mahdollista, seuraava askel on palliatiivinen hoito.

Saako vajaatoimintapotilas liikkua normaalisti?

Säännöllinen liikunta on tärkeä osa sydämen vajaatoiminnan hoitoa. Sen on todettu monin eri tavoin vähentävän sydämen työkuormaa ja parantavan toimintakykyä.

Kestävyysliikuntaa, kuten kävelyä, pyöräilyä, hiihtoa tai uintia, olisi suositeltavaa harrastaa joka päivä. Vauhdin tulisi olla sellainen, että liikkuminen hieman hengästyttää. Lisäksi viikkoon tulisi sisältyä 2-3 kertaa lihaskuntoharjoittelua. Jotta liikkuminen olisi varmasti turvallista, se kannattaa aloittaa sydänfysioterapeutin ohjauksessa.

Onko elintapamuutoksista hyötyä?

Painonhallinta on tärkeää, koska ylipaino rasittaa sydänlihasta ja voi siten lisätä vajaatoiminnan oireita. Sama koskee tupakointia ja muita nikotiinituotteita sekä alkoholia. Siksi nikotiinituotteiden käyttö tulisi lopettaa ja alkoholia käyttää korkeintaan kohtuudella.

Lisäksi kannattaa vähentää suolan käyttöä. Suola kohottaa verenpainetta ja kuormittaa munuaisia, jotka ovat muutenkin lujilla sydämen vajaatoiminnan vuoksi.

Kuuluvatko pahenemisvaiheet asiaan?

Sydämen vajaatoiminta voi välillä vaikeutua. Vajaatoiminnan vaikeutumisen merkkejä ovat painon nousu, turvotuksien lisääntyminen, hengityksen vaikeutuminen, yskä ja sykkeen nousu. Pahenemisvaiheen voi aiheuttaa esimerkiksi infektio, tulehduskipulääkkeiden käyttö tai vajaatoiminnan hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden unohdus.

Omaseuranta eli painon seuranta kotivaa’alla sekä verenpaineen ja sykkeen mittaaminen kuuluvat vajaatoimintapotilaan rutiineihin. Jos havaitsee mittauksissa muutoksia tai ilmenee oireita, pitää ottaa yhteyttä omaan lääkäriin lääkityksen tehostamiseksi. Kun tämä tehdään ajoissa, voidaan välttää sairaalan päivystykseen joutuminen.

Sydämen vajaatoiminnan loppuvaiheessa pahenemisjaksot usein lisääntyvät.

Miten sydämen vajaatoimintaa ehkäistään?

Tärkeimpiä keinoja ovat sepelvaltimotaudin ehkäisy sekä kohonneen verenpaineen hyvä hoito. Avainasemassa ovat säännöllinen liikunta, tupakoimattomuus, suositusten mukainen ruokavalio ja alkoholin kohtuukäyttö.

Myös painonhallinta on tärkeää. Tyypin 2 diabetesta sairastavilla on enemmän sydämen vajaatoimintaa kuin muilla. Ehkäisemällä diabetesta oikeilla elintavoilla ehkäistään samalla myös sydämen vajaatoimintaa.

Asiantuntija Aavan kardiologian erikoislääkäri Anna-Mari Hekkala

1. Millainen sairaus kurkunpääntulehdus (laryngiitti) on?

Kurkunpääntulehduksen aiheuttaja on usein tavallinen hengitystievirus. Yleensä kyseessä on yleisinfektio, johon liittyy myös muun muassa nuhaa. Lapsilla kurkunpääntulehdus voi joskus olla oma itsenäinen sairautensa, mutta aikuisilla se on tavallisesti vain yksi flunssan oire.

2. Tarttuuko kurkunpääntulehdus ihmisestä toiseen?

Kurkunpääntulehdus tarttuu pisaratartuntana. Se tarkoittaa, että tartunta tapahtuu virusta kantavan henkilön ilmaan yskimien tai aivastamien pisaroiden välityksellä. Kurkunpääntulehdus siis tarttuu flunssien tapaan aika herkästi ihmisestä toiseen.

3. Mitkä ovat kurkunpääntulehduksen oireet aikuisella?

Kurkunpääntulehdus aiheuttaa äänihuulten turpoamista ja siitä johtuvaa äänen käheytymistä. Muita oireita ovat

• kuiva yskä, joka voi olla ”haukkuvaa”
• kurkkukipu
• nuha
• kuume

Kaikkia näitä oireita ei kuitenkaan välttämättä ole.

Jos hengitys vaikeutuu, on syytä hakeutua päivystykseen. Aikuisella kurkunpääntulehduksesta johtuvat hengitysvaikeudet ovat hyvin harvinaisia.

 4. Mikä on kurkunpääntulehduksen kesto?

Tavallisesti kurkunpääntulehduksen kesto on noin viikon. Töihin voi palata, kun vointi sallii ja ääni kulkee normaalisti.

Mikäli äänen käheys kestää 2-4 viikkoa, syy on selvitettävä lääkärissä. Vastaanotolla muun muassa tutkitaan kurkku, kuunnellaan keuhkot ja arvioidaan poskionteloiden tilanne. Tarvittaessa äänihuulet tarkistetaan peilitutkimuksella.

Äänen pitkittyneen käheyden taustalla voi olla monia hyvin erilaisia syitä. Joskus se johtuu tupakoinnista, jolloin tupakoinnin lopetus on ainut tapa hoitaa ongelmaa. Joskus syy voi olla refluksitauti, joka nostattaa nieluun hapanta nestettä. Silloin diagnoosi varmistetaan gastroskopialla eli mahalaukun tähystyksellä. Pahimmillaan käheyden aiheuttaja on kurkunpäänsyöpä. Sen tärkein riskitekijä on tupakointi.

5. Miten kurkunpääntulehdusta hoidetaan?

Kurkunpääntulehduksen hoito voi olla sen hieman haastavaa, koska olennaisinta on äänen säästäminen. Toisin sanoen puhumista tulisi välttää mahdollisuuksien mukaan. Muuten ääni käheytyy entisestään tai voi jopa kadota toviksi täysin. Kannattaa huomioida, että myös kuiskaaminen ärsyttää äänihuulia. Siksi sitäkin tulisi välttää. Äänen säästäminen voi puhetyöläisillä, kuten opettajilla, edellyttää usean päivän sairauslomaa.

Höyryhengitys kosteuttaa ja hoitaa äänihuulten limakalvoja ja voi jouduttaa paranemista. Pelkästään kuuman juoman juominen tuo hengitykseen höyryä, joten se saattaa riittää. Yskään tepsii tutkitusti hunaja, jota voi lisätä kuumaan veteen tai teehen.

6. Miksi käheyden hoito on tärkeää?

Käheyden hyvä hoito on tärkeää, koska se voi pitkään jatkuessaan aiheuttaa äänihuulivaurioita. Riskissä ovat etenkin puhetyöläiset.

Jos puhetyöläisen käheyteen ei puututa riittävän ajoissa, äänihuuleen voi kasvaa hyvänlaatuinen muutos. Se estää äänihuulten kunnollisen sulkeutumisen ja ylläpitää siten käheyttä. Tällainen muutos joudutaan usein poistamaan leikkauksella.

7. Miten kurkunpääntulehdukselta voi suojautua?

Kurkunpääntulehduksen ehkäisyssä avainsana on hyvä käsihygienia. Sen ansiosta korona-aikana muiden hengitystieinfektioiden määrä väheni. Pisaratartuntaa voi ehkäistä myös yskimällä ja aivastelemalla hihaan tai nenäliinaan.

Pitkällistä kurkunpään ärsytystä ja siitä aiheutuvaa käheyttä voi estää välttämällä tupakointia sekä pyrkimällä äänihuulia säästävään äänenkäyttöön.

Asiantuntijana Aavan yleislääketieteen erikoislääkäri Mikko Oikkonen.

Keuhkoputkentulehdus eli bronkiitti on yleensä virusinfektio. Sitä aiheuttavat samat virukset, jotka aiheuttavat muitakin hengitystieinfektioita. Se hoituu tavallisesti noin viikossa itsestään ilman antibioottia.

Krooninen keuhkoputkentulehdus sen sijaan on tauti, jossa vauriot keuhkoputkien limakalvoissa ovat pysyviä.  Sen tärkein syy on tupakointi. Krooniseen keuhkoputkentulehdukseen liittyy pahenemisvaiheita, jotka voivat johtua niin virus- kuin bakteeri-infektiosta. Hoidoksi tarvitaan usein antibioottia.

Tarttuuko keuhkoputkentulehdus?

Äkillinen keuhkoputkentulehdus tarttuu ihmisestä toiseen lähinnä pisaratartuntana. Virusta päätyy ilman kautta hengitysteihin tai pinnoille, joista tartunnan voi saada kosketuksen kautta. 

Keuhkoputkentulehduksen itämisaika on yleensä 2-3 vuorokautta.

Keuhkoputkentulehduksen oireet ovat samat kuin flunssassa

Keuhkoputkentulehduksen tyypillinen oire on limainen yskä. Usein tauti ilmaantuu flunssan yhteydessä, jolloin sitä voidaan pitää vain yhtenä flunssan oireista. Melkein aina siihen liittyykin myös nuhaa ja kurkkukipua. Osalla sairastuneista on kuumetta, mutta myös kuumeeton keuhkoputkentulehdus on tavallinen. Yleiskunto pysyy hyvänä.

Mikäli kuume on korkea tai siihen liittyy hengenahdistusta tai rintapistosta tai vointi heikkenee muuten, on syytä epäillä keuhkokuumetta. Silloin pitää hakeutua pikaisesti lääkäriin.

Keuhkoputkentulehduksen hoito onnistuu yleensä kotikonsteilla

Äkillinen keuhkoputkentulehdus paranee yleensä itsekseen noin viikossa. Koska kyse on virusinfektiosta, antibiootit eivät jouduta paranemista.

Tärkein hoito, kuten flunssankin kohdalla, on lepo. Yskää voi lievittää höyryhengityksellä ja hunajalla. Hunajaa voi lisätä kuumaan juomaan. Myös riittävä juominen on tärkeää. Se pitää limakalvot kosteina ja voi auttaa sitkeän liman yskimisessä pois keuhkoputkista. Yskänlääkkeistä on harvoin apua.

Sairausloman pituus keuhkoputkentulehduksessa määräytyy tilanteen mukaan. Yleensä viikko riittää. Töihin voi palata, kun vointi sen sallii. Fyysistä rasitusta ja liikuntaa on syytä välttää pari viikkoa sairastumisen jälkeen.

Jos yskä pitkittyy, on mentävä lääkäriin

Jos keuhkoputkentulehdus ei kotikonstein parane, on syytä mennä lääkäriin. Mikäli siihen liittyy korkeaa kuumetta ja hengenahdistusta, vastaanotolle on lähdettävä viipymättä. Tällaiset oireet viittaavat bakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Tilannetta arvioidaan vastaanotolla esimerkiksi veren tulehdusarvoa mittaavalla CRP-kokeella sekä tarvittaessa Thorax- eli keuhkojen röntgenkuvauksella.

Lääkäriin tulee mennä myös, jos hengitys vinkuu tai yskä jatkuu yli kolme viikkoa. Aikuisella pitkittyneen yskän taustalla voi olla erilaisia syitä, kuten

• muita hengitystieinfektioita, esimerkiksi poskiontelontulehdus
• astma
• sydämen vajaatoiminta
• refluksitauti

Pitkittynyt yskä voi myös viestiä keuhkoahtaumataudista tai olla joskus jopa keuhkosyövän oire. Siksi syy pitää aina selvittää.

Krooninen keuhkoputkentulehdus johtuu usein tupakoinnista

Kroonisessa keuhkoputkentulehduksessa ilmenee yskää ja limaisuutta useiden kuukausien ajan vuodessa tai jatkuvasti. Sen taustalla on useimmiten tupakointi. Tupakointi on keuhkoahtaumataudin merkittävin riskitekijä, ja krooninen keuhkoputkentulehdus on tämän taudin tavallinen oire.

Keuhkoahtaumatautiin liittyy pahenemisvaiheita, jolloin yskä ja limaneritys pahentuvat. Pahenemisvaiheet johtuvat yleensä bakteerin aiheuttamasta hengitystieinfektiosta. Siitä käytetään usein termiä bakteeriperäinen keuhkoputkentulehdus. Hoidoksi tarvitaan yleensä antibioottia.

Niin ikään astmalääkkeet ovat monesti taudin hoidossa tarpeen. Tupakoinnin lopettaminen helpottaa oireita ja kannattaa aina. Muuten keuhkojen tilanne vaikeutuu entisestään.

Myös asbestipölylle altistuminen on kroonisen keuhkoputkentulehduksen riskitekijä.

Ehkäisyssä tärkeintä käsihygienia

Äkilliseltä keuhkoputkentulehdukselta suojaudutaan hyvällä käsihygienialla. Se tarkoittaa, että kädet pestään huolellisesti saippualla ja kuivataan hyvin ulkoa sisään tullessa, ennen ruokailuja ja vessakäyntien jälkeen.

Viruksen leviämisen ilmaan voi estää myös yskimällä esimerkiksi hihaan tai nenäliinaan. Yskimisen jälkeen kädet tulisi jälleen pestä. Kasvomaskin käytöstä pahimpaan flunssa-aikaan voi olla hyötyä. Maskit todennäköisesti vähensivät tavallisten hengitystieinfektioiden esiintymistä korona-aikana.

Kroonisen keuhkoputkentulehduksen ehkäisyssä olennaisinta on tupakoinnin välttäminen.

Asiantuntijana Aavan yleislääketieteen erikoislääkäri Mikko Oikkonen.

1. Miksi rinnat kannattaa tutkia säännöllisesti itse?

Kun tunnet omat rintasi, pystyt nopeasti huomaamaan, jos ne muuttuvat. Tästä on etua erityisesti silloin, jos muutos on pahanlaatuinen.

Rintasyöpään sairastuu elämänsä aikana joka kahdeksas suomalainen nainen. Sen suurin riskitekijä on se, että on ylipäätään nainen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa syöpä todetaan, sitä todennäköisemmin siitä selviää kevyemmillä hoidoilla ja paremmalla ennusteella.

Alkuun rintojen tutkiminen voi tuntua vaikealta, mutta kun teet sitä säännöllisesti, se muuttuu helpommaksi.

2. Minkä ikäisenä rintoja kannattaa alkaa tutkia?

Mitä aikaisemmin aloitat, sen parempi. Rintasyöpä on alle 30-vuotiailla todella harvinainen, mutta silti omiin rintoihin kannattaa alkaa tutustua sitä mukaa, kun ne kehittyvät. Näin tutkimisesta tulee helppo ja arkinen tapa.

Toisaalta aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Voit pyytää gynekologiasi tutkimaan rintasi, ja häneltä saat myös hyvät ohjeet siihen, miten tutkit rintasi itse.

Lue lisää: Onko suvussasi runsaasti syöpiä? Haluatko kartoittaa perinnöllistä syöpäalttiuttasi tarkemmin? 

3. Miten rinnat tutkitaan itse?

Kaikki sellaiset tavat ovat hyviä, jotka tuntuvat sinulle luontevilta. Tärkeintä on, että opit rutiinin, jonka voit säännöllisesti toistaa.

Tutkimiseen kuuluu kolme tärkeää asiaa: katsele rintojasi eri asennoissa, tunnustele niitä käsilläsi ja reagoi mahdollisiin muutoksiin.

Katso rintojasi peilin edessä edestä ja molemmilta sivuilta, sekä kädet alhaalla että ylös nostettuina. Katso myös rintojen alle ja seuraa, onko niiden koossa, muodossa, asennossa, ihossa tai nänneissä muutoksia.

Rintojasi voit tunnustella esimerkiksi selälläsi maaten, suihkussa tai saunassa. Painele koko rinnan alue vastakkaisen puolen kädellä niin, että sormet ovat suorassa ja yhdessä. Käy molemmat rinnat läpi kolmesti: ensin niin, että tunnusteltavan rinnan puoleinen käsi on suorana vartalon vieressä, sitten niin, että käsi osoittaa suoraan sivulle ja vielä niin, että nostat käden pään yläpuolelle. Tunnustele myös kainalot ja kokeile, tuleeko nänneistä eritettä, kun puristat niitä hellästi.

4. Kuinka usein rinnat on hyvä tutkia? Mikä on paras aika niiden tutkimiseen?

Tutki rintasi alkuun noin viikon välein, niin opit, miten kuukautiskiertosi niihin vaikuttaa.

Kun tutkimisesta tulee tuttu juttu, tee se kerran kuukaudessa. Heti kuukautisten jälkeen on paras aika, koska silloin rinnat ovat lepotilassa eikä niissä ole enää loppukierrossa yleistä hormonaalista pinkeyttä tai myhkyräisyyttä.

Jos kuukautisia ei ole tai ne tulevat hyvin harvoin, kannattaa tutkia rinnat kerran kalenterikuukaudessa. Jos loppukierrossa huomaamasi muutos on hormonaalisen kierron myötä viikossa tai parissa poissa, se on vaaraton.

Mietityttääkö jokin rintoihin liittyvä asia?

5. Miten rinnat tutkitaan raskauden aikana? Entä jos imetän?

Raskaus tai imetys eivät suojaa rintasyövältä, joten jatka rintojen tutkimista säännöllisesti.

Rinnat muuttuvat raskauden myötä – ne voivat esimerkiksi kasvaa jopa useammalla kuppikoolla tai niistä voi tulla maitomaista eritettä jo ennen synnytystä. Jos molemmat rinnat muuttuvat samalla tavalla samaan aikaan, muutos johtuu hormoneista eikä siitä tarvitse huolestua.

Jos imetät, tutki rinnat silloin, kun olet juuri imettänyt tai pumpannut ja rinta tuntuu tyhjältä. Jos rinnassa tuntuu kova kohta tai kyhmy, tutki se uudelleen, kun olet tyhjentänyt rinnan pari kolme kertaa peräkkäin. Kyhmy voi olla tukkeutunut maitorauhanen, joka aukeaa ja sulaa, kun hierot sitä kevyesti.

6. Riittääkö, että tutkin rintojani itse, vai pitääkö lisäksi käydä lääkärillä tutkimuksissa?

Se, että tutkit rintojasi säännöllisesti itse, on kaikkein tärkeintä. Lisäksi rinnat kannattaa pyytää tutkimaan aina, kun käyt gynekologilla. Jos rinnoissa tuntuu tai näkyy jotain epäilyttävää saat lähetteen rintojen kuvantamistutkimuksiin.

Jos rintojen tutkiminen tuntuu sinusta jostain syystä ahdistavalta, pohdi voisitko ulkoistaa rintojen tarkkailun kumppanillesi. Voit myös sopia gynekologisi kanssa esim. säännöllisestä vaikkapa vuosittaisesta seurannasta vastaanotolla.

Suomessa kaikki 50–69-vuotiaat kutsutaan kahden vuoden välein mammografiaan, ja näihin joukkotutkimuksiin kannattaa osallistua. Yksilöllisesti harkiten tutkimuksia voidaan lääkärin lähetteellä tehdä jo aiemmin ja jatkaa myös seulontojen loputtua. Mammografiaseulaa kannattaa myös täydentää rintojen ultraäänitutkimuksella, koska aivan kaikki syövät eivät pelkässä mammografiassa valitettavasti näy.

Se, millä tavalla ja kuinka usein kuvannetaan, on yksilöllistä ja suunnitellaan lääkärin kanssa. 

Aavassa mammografiatutkimukseen kuuluu aina täydentävä ultraäänitutkimus. Lue lisää. 

7. Millaisiin muutoksiin pitää reagoida?

Jos rinta tuntuu tai näyttää erilaiselta, on rinnat tärkeä tutkituttaa tarkemmin.

Varaa aika lääkärille, jos rinnasta löytyy kyhmy, rintasi tuntuu erilaiselta kuin aiemmin, rinnasta tulee eritettä, nänni on uudella tavalla vetäytynyt sisäänpäin tai rinnan tai nännipihan iho selvästi muuttunut. Toimi samoin, jos iho paksuuntuu paikallisesti, rinnan väri muuttuu, ihossa näkyy kuoppa tai iho vetäytyy sisäänpäin.

Rintasyöpä voi aiheuttaa myös kutinaa rinnassa – reagoi siksi aina myös siihen.

Jos rintasi on muuttunut, ethän jää viivyttelemään.

8. Rinnasta löytyi patti. Onko se syöpä?

Valtaosa rintojen kasvaimista on hyvänlaatuisia, mutta ilman lisätutkimuksia asiaa ei voi varmistaa. Älä siis jää hautomaan asiaa, vaan varaa aika lääkärille

Magneettikuvaus on tarkka, turvallinen ja kivuton tapa tutkia rinnat. Magneetti täydentää muita kuvantamisia erikoistilanteissa. Lue lisää rintojen MRI:stä. 

9. Jos rinnasta löytyy muutos, mitä lääkärissä tehdään?

Lääkäri perehtyy tilanteeseesi ja ohjaa tarvittaessa jatkotutkimuksiin.

Alle 40-vuotiaat ohjataan ensisijaisesti ultraäänitutkimuksiin, kun taas yli 40-vuotiaan rinnat tutkitaan yleisimmin mammografialla ja ultraäänellä. Jos kuvista löytyy jotain, diagnoosi varmistetaan koepalalla. Saat tulokset lähetteen tehneeltä lääkäriltä noin viikossa.

Jos tutkimuslöydökset ovat normaalit, mutta oireesi jatkuu tai lisääntyy, on tärkeää että käännyt lääkärin puoleen uudestaan.

Jos rinnasta löytyvä muutos on syöpäkasvain tai löydös jää epävarmaksi, tekee lääkäri lähetteen jatkohoitoon. Rintasyöpä on elämää mullistava asia, mutta hoito on Suomessa erinomaista ja hoitoihin pääsee viiveettä. Suurin osa sairastuneista paranee.

Rintasyövän hoitotulokset ovat Suomessa huippuluokkaa. Lue mitä rintasyöpäleikkauksessa tapahtuu.

Asiantuntijana Lääkärikeskus Aavan naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Annakaija Lappalainen.

ALS on lyhenne sanoista amyotrofinen lateraaliskleroosi. Siitä puhutaan myös motoneuronisairautena, koska siinä motoneuronit eli liikehermosolut rappeutuvat. Motoneuroneja on aivokuoressa ja selkäytimessä. Aivokuoren hermosolujen vaurioituminen aiheuttaa lihasjäykkyyttä ja spastisuutta ja selkäytimen hermosolujen tuhoutuminen lihasheikkoutta ja lihasten surkastumista. Vain silmän lihakset säästyvät tuholta. Ne toimivat yleensä loppuun asti normaalisti.

ALS-tauti ei ole mikään uusi sairaus, vaan se on tunnettu jo pari sataa vuotta. Viime vuosien aikana tietoisuus siitä on lisääntynyt, koska se on noussut julkkispotilaiden myötä otsikoihin. Suomessa tautiin sairastuu noin parisataa ihmistä vuodessa.

Perimä, ikä ja miessukupuoli altistavat

ALS:n perimmäistä syytä ei tunneta. Liikehermosoluissa nähdään usein tietyn valkuaisaineen kertymistä – samalla lailla kuin Alzheimerin ja Parkinsonin taudissa. Se liittynee jollain lailla siihen, että solut vaurioituvat ja rapistuvat.

Tärkeimmät riskitekijät ovat perimä, ikä sekä jonkin verran miessukupuoli. Perimän rooli on aika suuri: noin 20 prosentilla suomalaisista tautia on suvussa. Silloin puhutaan perheittäin esiintyvästä ALS:sta. Yksittäisen ALS-potilaan sukulaisen sairastumisriski on kuitenkin hyvin pieni.

Sairastumisikä on keskimäärin 60 vuotta. Miehillä ALS on hiukan yleisempi kuin naisilla.

On myös mahdollista, että pään toistuvat vammat voivat olla yksi altistava tekijä. Tutkimusnäyttö tästä on vielä vähäistä.

ALS-taudin oireet alkavat usein yhdestä raajasta

ALS:n ensioireet ovat

• lihasheikkous
• lihasten elohiirimäinen värinä. Yleensä elohiirituntemukset ovat kuitenkin täysin harmittomia eikä niillä ole mitään tekemistä ALS-taudin kanssa
• lihaskrampit

Useimmiten tauti alkaa yhdestä raajasta eli kädestä tai jalasta. Taudista on kuitenkin myös nielun lihaksista alkava muoto, jonka ensioireet ovat puhe- ja nielemisvaikeudet.

ALS-tauti etenee tasaiseen tahtiin ja leviää ympäri kehoa, hermosolusta toiseen. Mikäli oireet ovat alkaneet raajasta, ne leviävät pikkuhiljaa muihin raajoihin, sitten nielun seudun lihaksiin ja viimein hengityslihaksiin. Jos oireet ovat alkaneet nielun alueelta, lihasheikkous siirtyy myöhemmin raajoihin. Myös spastisuus eli lihasjäykkyys kuuluu asiaan.

Loppua kohti vajaalla puolella sairastuneista voidaan havaita kognitiivisia oireita, kuten persoonallisuuden muutoksia ja muistivaikeuksia. ALS:n oireisiin voi myös joskus yhdistyä jokin dementian muoto.

ALS-tauti vai jotain muuta?

Yleensä ALS-taudin aiheuttamat oireet ovat niin tyypillisiä, ettei diagnoosi tuota neurologian erikoislääkärille ongelmia. Koska kyse on hyvin vakavasta sairaudesta, voi silti olla hyvä kuulla asiasta kahden eri lääkärin mielipide. Vastaavanlaisia oireita voi esiintyä muissakin – hoidettavissa olevissa – neurologisissa sairauksissa.

Yhden raajan lihasheikkous voi liittyä myös esimerkiksi hermopinteeseen. Mikäli oireiden aiheuttajasta on epäselvyyttä, apuna voidaan käyttää hermoratatutkimusta. Sillä pystytään osoittamaan, onko kyse pinnetilasta vai laajemmasta ja vakavammasta ongelmasta, kuten ALS:sta.

Myös selän kulumamuutokset tai selkäydinkanavan ahtauma voivat oireilla lihasheikkoutena ja -kramppeina. Siksi magneettikuvaus on usein osa ALS:n diagnostiikkaa. Lisäksi tietyillä verikokeilla voidaan tarvittaessa tarkistaa, liittyykö lihasheikkous lihassairauteen vai esimerkiksi johonkin autoimmuunitautiin.

Elinikä ALS-diagnoosin jälkeen vaihtelee

ALS-diagnoosi on aina musertava uutinen, sillä parantavaa hoitoa ei ole. Markkinoilla ei myöskään ole kuin yksi lääke, jonka on todettu hieman hidastavan taudin etenemistä. Käytännössä se tarkoittaa, että lääke viivästyttää hengityskonehoitoon päätymistä noin kolmella kuukaudella.

ALS:n oireita, kuten lihaskramppeja, voidaan kuitenkin hoitaa oireenmukaisilla lääkkeillä. Lisäksi hengitystä voidaan tukea erilaisilla apuvälineillä. Fysioterapialla pyritään ylläpitämään lihasten liikkuvuutta ja toimintaterapialla toimintakykyä. Monet hyötyvät myös puheterapiasta. Kun nielemiskyky heikkenee, ravitsemusterapeutti suunnittelee erityisruokavalion. Niin ikään psyykkistä tukea on tarjolla.
Elinikä ALS-diagnoosin jälkeen on keskimäärin 3,5 vuotta, mutta kymmenen prosenttia sairastuneista elää yli kymmenen vuotta. Kuolema tapahtuu hengityslihasten laman myötä. Nielun alueelta alkava taudin muoto etenee usein nopeammin kuin raajoista alkava.

ALS-taudin hoito tapahtuu erikoissairaanhoidossa

Lihasheikkouden, nielemisvaikeuksien sekä kävelyn ja liikkumisen vaikeuksien vuoksi kannattaa aina hakeutua lääkärin arvioon. Elohiirituntemukset ainoana oireena sen sijaan eivät ole huolestustuttavia. ALS:ssa on yleensä muitakin oireita. Toki vastaanotolle on hyvä varata aika, jos jokin omassa voinnissa askarruttaa tai jokin oire pelottaa.

Kaikki ALS-diagnoosin vaatimat tutkimukset voidaan tehdä Lääkärikeskus Aavassa. ALS-taudin hoito tapahtuu kuitenkin erikoissairaanhoidossa julkisella puolella. Siellä moniammatilliseen kuntoutukseen on parhaat valmiudet. Sairastuneen itsensä kannattaa jo hyvissä ajoin miettiä, miten hän suhtautuu elämän loppuvaiheen hoitomuotoihin, kuten letkuravitsemukseen ja hengityskonehoitoon.

Asiantuntijana neurologian erikoislääkäri, dosentti Filip Scheperjans.