Keski-ikäisen miehen 5 yleistä vaivaa – tunnista oireet ja hoida oikein

keski-ikä
Vatsa kasvaa, erektio heikkenee ja öisin täytyy ravata vessassa? Kun ikää karttuu, vaivatkin lisääntyvät. Aavan sisätautien erikoislääkäri Ari Aimolahti kertoo, millaisiin oireisiin kannattaa puuttua, milloin on syytä mennä lääkäriin ja miten keski-ikäisen miehen kannattaa huolehtia terveydestään.
FacebookTwitterLinkedIn

1. Iso vatsa? Keskivartalon rasva, väsymys ja huono yöuni liittyvät usein yhteen.

Mistä vaiva johtuu ja miten sitä hoidetaan?

Keski-ikäisen miehen yleisimmät vaivat alkavat keskivartalon pyöristymisestä. Kiloja alkaa kertyä, kun iän myötä perusaineenvaihdunta hidastuu ja samaan aikaan perhe- tai työkuviot stressaavat, liikunta vähenee ja syöminen muuttuu epäterveelliseksi. Myös alkoholista tulee ylimääräisiä kaloreita.

Keskivartalon rasva kertyy sisäelinten ympärille, mikä on erityisen haitallista. Niin sanottu metabolinen oireyhtymä voi aiheuttaa esimerkiksi maksan rasvoittumista, sokeriarvojen, verenpaineen ja kolesterolin nousua sekä kihtiä.

Ylipaino aiheuttaa joillekuille myös uniapneaa eli yön aikaisia hengityskatkoksia, mikä voi väsyttää päivällä. Paras keino estää vaivoja on lisätä liikuntaa, syödä vähärasvaista, kuitupitoista ruokaa, vähentää alkoholin käyttöä ja pudottaa painoa.

Milloin lääkäriin?

Jos painon pudotus ei onnistu omin neuvoin ja sinulla on muitakin oireita, mene lääkäriin. Esimerkiksi jatkuva janon tunne tai runsas virtsaamisen tarve voi viitata diabetekseen. Uniapneasta voi olla kyse, jos puoliso huomauttelee kuorsaamisesta tai yöllisistä hengityskatkoksista.

Hoito riippuu vaivojen luonteesta. Jos sinulla todetaan diabetes, korkea verenpaine, korkeat kolesteroliarvot tai kihti, näihin kaikkiin on saatavilla lääkehoitoa. Uniapneaan käytetään joskus ylipainehengityshoitoa maskin avulla. Ruokavalio ja liikunta ovat kuitenkin monien vaivojen tärkeimmät hoitokeinot. Joskus laihduttamisen tueksi käytetään laihdutuslääkettä, mutta elämäntapamuutosta sekään ei korvaa.

2. Erektio-ongelmia tai seksihalut kateissa? Testosteronivaje on korjattavissa.

Mistä vaiva johtuu ja miten sitä hoidetaan?

Haluttomuutta tai erektio-ongelmia voi ilmetä monesta syystä eri elämänvaiheissa, mutta keski-iässä yksi mahdollinen syy on testosteronivaje. Sekin liittyy usein ylipainoon, mutta ikääntyessä testosteronitasot voivat laskea myös hoikilla miehillä.

Mataliin testosteronitasoihin saattavat viitata myös jatkuva väsymys tai huono lihaskunto, joka ei parane edes salitreenillä. Ylipainoiselle ensimmäinen keino on painon pudotus.

Lue lisää: Miehen testosteronipitoisuus laskee jo noin 40 ikävuoden jälkeen.

Milloin lääkäriin?

Joskus seksuaaliset ongelmat liittyvät parisuhteen tilaan tai työstressiin ja menevät ohi lyhyessä ajassa. Jos haluttomuus ja erektio-ongelmat eivät selity elämäntilanteellasi tai jatkuvat kuukausia, kannattaa mennä lääkäriin.

Jos sinulla on vaikeuksia erektion kanssa, mutta halut ovat ennallaan, vaiva ei todennäköisesti johdu testosteronivajeesta, vaan taustalla saattaa olla esimerkiksi psykologinen syy tai käytetyt lääkkeet tai sairaudet. Jos puolestaan sekä seksuaalinen halu että erektiot heikentyvät, on hyvä mittauttaa testosteroniarvot lääkärissä.

Testosteronivaje on hoidettavissa geeli- tai pistoshoidolla. Hoito vaatii aina lääkärin harkitun päätöksen. Testosteronin liika-annostus voi aiheuttaa haittaa esimerkiksi sydämelle ja maksalle, joten vaikutuksia seurataan vuosittain.

Lue lisää: Erektiohäiriö tai jokin muu seksuaalisuuteen liittyvä huoli? 

3. Luu murtui yllättävän vähästä? Miehenkin luut voivat haurastua keski-iässä.

Mistä vaiva johtuu ja miten sitä hoidetaan?

Osteoporoosia pidetään vaihdevuosi-ikäisten naisten ongelmana, mutta myös miesten luut haurastuvat etenkin 50 ikävuoden jälkeen. Osteoporoosi ilmenee usein siten, että kaatuessa luu murtuu yllättävän vähäisestä voimasta.

Osteoporoosi liittyy usein mataliin testosteroniarvoihin. Perintötekijöilläkin on osuutensa. Tärkeimmät keinot pitää luusto kunnossa ovat tupakoinnin lopettaminen ja luustoa kuormittava liikunta, vaikkapa kuntosalitreeni tai palloilulajit. Huolehdi myös kalsiumin ja D-vitamiinin saannista syömällä esimerkiksi maitotuotteita ja kalaa sekä ottamalla D-vitamiinia purkista.

Oletko sinä osteoporoosin riskiryhmässä? Lue lisää tästä.

Milloin lääkäriin?

Jos luusi murtui yllättävän pienestä, hakeudu luuntiheysmittaukseen. Laboratoriokokeilla voidaan sulkea pois myös esimerkiksi keliakia, joka voi aiheuttaa luiden haurastumista.

Osteoporoosiriski kannattaa selvittää myös silloin, jos suvussa on osteoporoosia, jos tupakoi eikä liiku ja jos testosteroniarvot on todettu alhaisiksi. Osteoporoosiin on olemassa lääke tablettina tai pistoksena.

4. Heikko virtsasuihku ja pakko ravata yöllä vessassa? Eturauhasvaivat yleistyvät 50 ikävuoden jälkeen.

Mistä vaiva johtuu ja miten sitä hoidetaan?

Viisi-kuusikymppisen miehen virtsaamisen tarve voi tihentyä ja virtsasuihku heikentyä. Yölläkin pitää käydä vessassa, vaikka ennen ei ole tarvinnut. Eturauhasen liikakasvu on yleinen, ikään liittyvä vaiva, johon ei kotikonstein voi vaikuttaa. Yli kuusikymppisistä miehistä eturauhasen liikakasvua on jo puolella.

Milloin lääkäriin?

Jos olet havainnut virtsaamistarpeessa ja -tiheydessä selviä muutoksia, asia kannattaa selvittää urologin vastaanotolla. Ultraäänellä nähdään mahdollinen eturauhasen liikakasvu. Verikokeella tehtävä PSA-testaus auttaa arvioinnissa ja erotusdiagnostiikassa. Urologin tutkimuksissa myös suljetaan pois eturauhassyöpä, joka on pääasiassa vasta yli 70-vuotiaiden miesten sairaus.

Tablettihoidolla saadaan rentoutettua rakon sulkijalihasta ja estettyä eturauhasen kasvua, eli näin voidaan hoitaa sekä oiretta että syytä.

Eturauhasen terveys mietityttää?

5. Turvotusta, vatsakipua, ummetusta tai ripulia? Ota uudet vatsaoireet vakavasti.

Mistä vaiva johtuu ja miten sitä hoidetaan?

Vatsakipuihin ja suolisto-oireisiin on lukuisia eri syitä. Usein syyn voi päätellä jo omasta ruokavaliosta, kuten raskaista ja epäsäännöllisistä aterioista, ja ongelma korjaantuu syömällä terveellisemmin ja säännöllisemmin. Myös liikunta helpottaa tavanomaisia vatsaoireita.

Milloin lääkäriin?

Jos viisikymppisenä tai sen jälkeen saat mitä tahansa uusia, voimakkaita vatsaoireita, hakeudu lääkäriin. Lääkäriin kannattaa mennä etenkin, jos ulosteessa näkyy verta tai alat laihtua selittämättömästi.

Keski-ikäiselle vatsaoireista kärsivälle tehdään usein paksusuolen ja mahalaukun tähystys, jotta voidaan sulkea pois suolistosyöpien mahdollisuus. Lääkäri käy läpi myös muita mahdollisia syitä. Jos mitään sairautta ei löydy, puhutaan ärtyneen suolen oireyhtymästä. Siihen ei ole hoitoa, mutta oireiden helpottamiseksi voit esimerkiksi kokeilla FODMAP-ruokavaliota, jossa turvottavat ruoka-aineet, kuten sipulit tai kaalit, jätetään pois.

Asiantuntijana Lääkärikeskus Aavan sisätautien erikoislääkäri Ari Aimolahti.