Rasvansiirto rintoihin

Haaveiletko täyteläisimmistä, mutta luonnollisen näköisistä ja tuntuisista rinnoista? Rasvansiirto rintoihin saattaa olla ratkaisu. Jo yksi siirto voi tuoda toivotun tuloksen, mutta isommat muutokset vaativat yleensä useampia siirtoja.

Rintoja voidaan suurentaa silikoni-implanttien lisäksi siirtämällä niihin omaa rasvaasi. Rasva imetään toisaalta kehosta vesisuihkurasvaimulla. Sillä kerättyä rasvaa voidaan siirtää noin 100–200 ml rintaa kohden.

Tarvittaessa rintojen kokoa voidaan lisätä myöhemmin. Yleensä vasta 3-6 kuukauden kuluttua voidaan sanoa varmuudella, minkä verran rintoihin siirretystä rasvasta on jäänyt pysyväksi. Osa rasvasta sulaa pois. Mitä isompia muutoksia toivot, sitä todennäköisemmin tarvitaan useampia rasvansiirtoja.

Rasvansiirto rintoihin voidaan tehdä esteettisistä tai terveydellisistä syistä. Esimerkiksi rinnan muodon palauttaminen rintasyöpäleikkausten jälkeen on terveydellinen syy.

Leikkauksen kulku

Rintojen rasvansiirrossa rasva kerätään vesisuihkurasvaimulla usein vatsasta, jenkkakahvoista kyljistä ja reisistä, jossa sitä on eniten saatavilla. Rintojen rasvansiirtoon voidaan yhdistää myös laajempi rasvaimu. Silloin rasvaimu on ensisijainen toimenpide, mutta pienellä lisäkustannuksella toisaalta imetty rasva voidaan siirtää rintoihin – kun pelkässä rasvaimussa se hävitettäisiin.

Rasvaimu ja rintojen rasvansiirto kestävät noin kolme tuntia. Rasvansiirtotoimenpide tehdään paikallispuudutuksessa ja rauhoittavassa lääkityksessä tai kevyessä nukutuksessa päiväkirurgisesti. Leikkaava plastiikkakirurgi päättää, kumpi anestesiamuoto sinulle valitaan.

Rasva siirretään rintoihin pienistä ihoavauksista. Rasvaimulla imetty rasva ruiskutetaan rinnan ihonalaiseen rasvaan ja rintarauhasen alle rintalihakseen. Haavat suljetaan sulavilla ompeleilla ja teipataan.

Leikkauksen jälkeen

Rintojen rasvansiirron jälkeen lepäät muutaman tunnin heräämössä. Kotiin pääset hakijan kanssa samana päivänä.

Varauduthan siihen, että rasvaimualueella käytetään tukitekstiilejä 2–3 viikon ajan. Ne vähentävät turvotusta. Rinnat tulee myös pitää lämpimänä, jotta siirretylle rasvalle turvataan hyvä verenkierto. Huoneenlämpö riittää.

Fyysistä rasitusta ja urheilua pitää välttää 3-4 viikon ajan, mutta voit liikkua kevyesti alusta asti.

Jos rintojen rasvansiirto on tehty terveydellisistä syistä, esimerkiksi rintasyöpäleikkauksen jälkeen, lääkäri kirjoittaa kahden viikon sairausloman. Kosmeettisista syistä tehty rasvansiirto ei oikeuta palkalliseen sairauslomaan. Siksi kosmeettinen toimenpide kannattaa ajoittaa sellaiseen hetkeen, jolloin voit pitää vapaata työstäsi.

Jälkitarkastus ja seuranta

Rintojen rasvansiirron jälkeen ensimmäinen jälkitarkastus on viikon kuluttua rasvansiirron tehneen plastiikkakirurgin vastaanotolla. Toinen jälkikontrolli on kuuden kuukauden päästä. Kumpikin kontrolli sisältyy leikkauksen kokonaishintaan.

Lopputulos

Rasvansiirron jälkeen rintasi voivat olla mustelmilla ja turvoksissa muutaman viikon ajan. Niiden lopullisen muodon näet vasta 3-6 kuukauden kuluttua.

Toimenpiteen jälkeen rintasi ovat isommat, mutta normaaleja rintoja vastaavat. Imetyskykyyn rasvansiirto ei vaikuta.

Ajanvaraus

Varaa aika plastiikkakirurgille rintojen rasvansiirron suunnittelua varten nettiajanvarauksesta tai Aavan asiakaspalvelusta 010 380 3838.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa plastiikkakirurgian erikoislääkäri Antti Koski.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
hanna Hanna Kankainen-Aho Aavan ja Pikkujätin liiketoimintajohtajaksi – ”Yritys tuottaa, kun ihmiset voivat hyvin”
Aavassa Kankainen-Ahoa houkutteli suomalaisuus, arvopohjalta johdettu perheyritys ja mahdollisuus kehittää työterveyden palveluita vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Lue lisää
Aava60 Lääkärikeskus Aava täyttää 60 vuotta – keräämme historiikkiin asiakkaidemme muistoja vuosien varrelta
Aavan 60-vuotinen historia pistetään kirjoihin ja kansiin. Historiikkiin toivotaan mukaan muistoja niin henkilöstöltämme kuin asiakkailtamme.
Lue lisää
sikiön Miltä sikiön liikkeet tuntuvat? – 7 kysymystä lääkärille
Sikiön liikkeet tuntuvat ensimmäisen kerran raskauden puolivälissä. Ensisynnyttäjän voi kuitenkin olla vaikea tunnistaa esimerkiksi epämääräistä kuplintaa vauvan aiheuttamaksi. Naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri Leena Rahkonen vastaa odottajien mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Lue lisää