Potilasohje – paksusuolen tähystys (PLENVU)

Paksusuolen tähystyksessä eli kolonoskopiassa tutkitaan koko paksusuoli ohutsuoleen saakka taipuisalla tähystimellä. Tutkimus kestää noin tunnin, mutta käyntiä varten on hyvä varata aikaa 1-2 tuntia.  

Tutkimuksen onnistumisen edellytyksenä on suolen täydellinen tyhjentyminen, joka vaatii aikaa ja perehtymistä tähän ohjeeseen. Tyhjennys tehdään Aavan ohjeen mukaan, ei apteekin tai tyhjennysaineen pakkauksessa olevan ohjeen mukaan. 

Lääkitys ja sairaudet 

Säännöllisessä käytössä olevat lääkkeet, kuten verenpainelääkkeet ja sydänlääkkeet, saa ottaa normaalisti. Sokeritautilääkkeiden ja verenohennuslääkkeiden käytöstä on sovittava erikseen oman lääkärin kanssa.  

Tähystyksen yhteydessä annetaan tarvittaessa rauhoittavaa ja/tai kipulääkettä suonensisäisesti. Mahdollisen lääkityksen vuoksi suosittelemme, että et tule tähystykseen omalla autolla. Mikäli sinulle annetaan tähystyksessä lääkettä, kotiutuminen taksilla tai hakijan kanssa. 

Kerro mahdolliset sairautesi ja siihen liittyvät lääkitykset hoitohenkilökunnalle. 

Viikko ennen tähystystä 

Älä käytä rautalääkkeitä (esim. Obsidan ja Retafer), koska ne värjäävät suolen seinämän tummaksi. Tämä haittaa näkyvyyttä.  

Älä käytä suolen toimintaa edistäviä kuituvalmisteita (esim. Vi-Siblin ja Agiocur). Jos suolesi toimii hitaasti tai kärsit ummetuksesta, aloita Movicol- valmisteen käyttö viisi vuorokautta ennen tähystystä. Movicolin voit ostaa apteekista ilman reseptiä ja sitä voi ottaa tarpeen mukaan useamman pussin päivässä. 

Neljä päivää ennen tähystystä 

Kevennä ruokavaliota. Älä syö raakoja vihanneksia tai juureksia. Älä syö marjoja, pähkinöitä, siemeniä, jyviä, leseitä. Älä syö rasvaista ruokaa. 

Saat syödä pastaa, perunoita, riisiä, kalaa, kanaa, lihaa sekä hedelmiä ja vihanneksia, joista siemenet ja kuoret on poistettu.  

Aloita runsas nesteiden nauttiminen, sillä se edistää vatsan toimintaa. 

Suolen tyhjennys 

Suolen tyhjennys tehdään juomalla PLENVU-valmistetta, jonka voi ostaa apteekista ilman reseptiä sekä juomalla lisäksi runsaasti muita kirkkaita nesteitä. Tyhjennys tapahtuu seuraavan aikataulun mukaisesti. 

PLENVU-tyhjennyksen ohjeet, kun tutkimus tehdään ennen klo 15 

Tutkimusta edeltävänä päivänä saa syödä kevyen aamupalan ja lounaan esim. kasvissosekeittoa ennen klo 12. Tämän jälkeen kiinteä ruoka on kielletty. Kirkkaita nesteitä saa juoda vapaasti esim. kivennäisvettä, kirkkaita sokeripitoisia mehuja (ei saa sisältää hedelmälihaa), vettä, virvoitusjuomia, teetä/kahvia ilman maitoa, kasvislientä ja lihalientä, jotka sisältävät suolaa.Tyhjennyksen aikana voit syödä maidottomia mehujäitä esim.Lipsi,  Amppari, Koppis. Tavalliset maito/kermajäätelöt ovat kiellettyjä. 

Runsas nesteiden juominen edistää tyhjennysaineen vaikutusta ja parantaa vointiasi tyhjennyksen aikana. 

Päivän energiatarpeen voit korvata apteekista saatavilla kirkkailla mehupohjaisilla täydennysravintovalmisteilla esim. Nutridrink Juice Style. 

Juo ensimmäinen PLENVU-annos 500ml klo 18 edellisenä päivänä.Annos on juotava 30 minuutin aikana. Tyhjennysaineen jälkeen on juotava vähintään 1-2 litraa kirkkaita nesteitä. 

Toinen PLENVU-annos 500ml juodaan neljä tuntia ennen tähystystä eli tutkimuspäivänä. Annos on juotava 30 minuutin aikana. 

Tyhjennysaineen jälkeen on pyrittävä juomaan 1-2 litraa kirkkaita nesteitä. 

Voit juoda nesteitä tutkimuksen alkuun saakka, jos samalla kerralla tehdään myös gastroskopia, lopeta juominen 1 tunti ennen tähystysaikaa. 

PLENVU-tyhjennyksen ohjeet, kun tutkimus tehdään klo 15 jälkeen 

Tutkimusta edeltävänä päivänä saa syödä kevyen aamupalan ja lounaan esim. kasvissosekeitto ja vaaleaa leipää ennen klo 14 Tämän jälkeen kiinteä ruoka on kielletty. Kirkkaita nesteitä saa juoda vapaasti esim. kivennäisvettä, kirkkaita sokeripitoisia mehuja (ei saa sisältää hedelmälihaa), vettä, virvoitusjuomia, teetä/kahvia ilman maitoa, kasvislientä ja lihalientä, jotka sisältävät suolaa. Tyhjennyksen aikana voit syödä maidottomia mehujäitä esim.Lipsi,  Amppari, Koppis. Tavalliset maito/kermajäätelöt ovat kiellettyjä. 

Runsas nesteiden juominen edistää tyhjennysaineen vaikutusta ja parantaa vointiasi tyhjennyksen aikana. 

Päivän energiatarpeen voit korvata apteekista saatavilla kirkkailla mehupohjaisilla täydennysravintovalmisteilla esim. Nutridrink Juice Style. 

Juo ensimmäinen PLENVU-annos 500ml klo 7 tutkimuspäivänä. Annos on juotava 30 minuutin aikana.Tyhjennysaineen jälkeen on juotava vähintään 1-2 litraa kirkkaita nesteitä. 

Juo toinen PLENVU-annos 500ml klo 11. Annos on juotava 30 minuutin aikana.Tyhjennysaineen jälkeen on juotava vähintään 1-2 litraa kirkkaita nesteitä. 

Voit juoda nesteitä tutkimuksen alkuun saakka, jos samalla kerralla tehdään myös gastroskopia, lopeta juominen 1 tunti ennen tähystysaikaa. 

Jäikö kysyttävää?

Voit soittaa meille klo 9–15 numeroon 010 380 5312.