--search.php---

Muuttuvan maailman ja etätyön haasteet – Näin tuet työntekijöitäsi

Minkälaisia haasteita koronapandemian jatkuminen on aiheuttanut työntekijöille? Toista aaltoa leimaavat ennen kaikkea väsyminen tilanteen jatkumiseen sekä taloudellisen epävarmuuden kasvu. Nuikin ja Rahtu-Vainionpään mukaan tämä näkyy vastaanotoilla. – Yhteisöllisyyden puutteesta ja meneillään olevasta vuodenajasta kärsivät eniten yksinelävät ja yksin töitä tekevät. Yksinäisyyden tunne voi olla raastavakin. Myös niillä, joilla on ollut ongelmia jo aiemmin, on näkynyt lisääntynyttä oireilua. – Toisaalta ne, joilla ei […]

(post)

Etätyön ergonomia – fysioterapeutin vinkit kotitoimistolle

Mitkä ovat yleisimmät haasteet työergonomiassa kotona? Yleisimmät haasteet liittyvät pitkäaikaisiin staattisiin eli paikallaan pysyviin työskentelyasentoihin, jotka voivat vaikuttaa tuki- ja liikuntaelinoireiden ilmaantumiseen. Useimmiten tuki- ja liikuntaelinoireiden ilmaantumiseen vaikuttavat kuitenkin muutkin tekijät kuin työolosuhteet. Lisäksi kotona ei ehkä ole samanlaisia työhön sopivia kalusteita kuin toimistolla. Yleisempää on, että kotona tehdään töitä keittiön pöydän ääressä tai sohvalla. Etätyön […]

(post)

Luotsi

Kustannustehokasta ja laadukasta hoitoa etänä Aava Luotsi on Lääkärikeskus Aavan työterveysasiakkaille suunniteltu aikaa säästävä, laadukas ja joustava etähoitopalvelu. Etähoidon ja hoidon ennakkosuunnittelun ansiosta palvelu on kustannustehokasta ja sujuvaa, kun työntekijät välttyvät turhilta vastaanottokäynneiltä. Luotsissa asiakkaan yhteydenottoon vastaa terveydenhuollon ammattilainen ja hoito alkaa heti. Puheluun tai chattiin vastaava hoitaja kartoittaa asiakkaan tilanteen ja tekee tälle yksilöllisen […]

(page)

Avoimet työpaikat hoitajille

Tule hoitajaksi kasvavaan suomalaiseen perheyritykseen, jonka arvoissa ja tekemisessä ihmisvastuullisuus on aina ytimessä.  Aavassa on työtehtäviä sairaanhoitajille, lähihoitajille, terveydenhoitajille, työterveyshoitajille ja röntgenhoitajille, joko kokoaikaisena tai keikkalaisena. Joissain rooleissa on mahdollisuus myös osittaiseen etätyöskentelyyn.  Kerro meille minkälainen työ sopii juuri tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi, niin kartoitetaan yhdessä mahdollisuuksia. Voit olla jo kokenut ammattilainen tai vastavalmistunut, me autamme sinua kehittymään […]

(page)

Hybridityöskentely vaatii selkeitä toimintatapoja ja viestintää

Epidemia näyttää tällä hetkellä rauhoittuvan ja rokotukset ovat edenneet vauhdilla. Yli puolet suomalaisista on saanut ensimmäisen rokotteen ja noin 13 prosenttia on saanut kaksi rokotetta. Samaan aikaan virusvariantit ovat tulleet Suomeen. Rokotettu ihminen voi kantaa koronaa ja levittää sitä ympäristöönsä. Rokotteiden teho osaan virusvarianteista ei ole niin hyvä kuin alkuperäiseen virukseen. On tärkeää edelleen käyttää maskeja, […]

(post)

Aava Virta ja Erimover yhdistävät voimansa suomalaisten työhyvinvoinnin parantamiseksi

Aava Virta on Lääkärikeskus Aavan hyvinvointiyksikkö, jonka valmennus pohjautuu tutkittuun tietoon ja tieteeseen. Virran valmentajina toimivat mm. liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka, ravitsemusasiantuntija Patrik Borgja triathlonin parista tuttu Antti Hagqvist. “Ihmiset hukkuvat terveyteen liittyviin vinkkeihin, mutta eivät osaa tehdä elintapoihinsa ratkaisevia muutoksia. Työmme lähtökohtana on ihmisten hyvinvoinnin ja terveydentilan kartoittaminen – tästä muodostuu näkemys koko yrityksen voimavarojen todellisesta tilasta. […]

(post)