Karsastuksen hoito

Karsastus voi aiheuttaa näön sumenemista, kaksoiskuvia, rivien hyppimistä lukiessa, silmien rasittumista ja päänsärkyä sekä heikentää näön tarkkuutta. Ongelma on kuitenkin hyvin hoidettavissa silmä- ja prismalaseilla sekä joskus silmäjumpalla tai silmän liikuttajalihasten leikkauksella. Aava Kamppi tarjoaa karsastuksen tutkimus-, hoito- ja leikkauspalvelut saman katon alla.

Mitä karsastus on?

Karsastuksella tarkoitetaan sellaista silmien yhteistoiminnan häiriötä, jossa vain toinen silmä on suunnattuna oikein havaintokohteeseen (ilmikarsastus). Karsastus voi olla jatkuvaa, ajoittaista, puolta vaihtavaa tai vain tutkittaessa esiin tulevaa piilokarsastusta, joka kuitenkin aiheuttaa oireita ja on siksi tärkeää hoitaa.

Karsastuksen syyt ovat moninaiset. Se voi liittyä taittovirheeseen tai silmien liikuttajalihasten voimaepäsuhtaan. Se on myös osin perinnöllistä. Joskus karsastus voi olla varhainen merkki silmäsairaudesta. Siksi oireista kannattaa aina keskustella asiantuntijan kanssa.

Karsastus on yleinen vaiva. Arviolta viidellä prosentilla suomalaisista on jonkinlainen karsastus. Joka neljännellä karsastavalla lapsella on myös karsastava sisarus tai vanhempi. Keskoslapsilla karsastus on muita tavallisempaa.

Karsastuksen oireet

Karsastuksen aiheuttamat oireet vaihtelevat. Karsastus voi aiheuttaa näön sumenemista, kaksoiskuvia, rivien hyppimistä lukiessa, silmien rasittumista ja päänsärkyä sekä heikentää näön tarkkuutta. Myös pään virheasennot johtuvat usein karsastuksesta. Karsastuksesta johtuvat lähinäön ongelmat saattavat vaikuttaa lapsen halukkuuteen lukea ja koulumenestykseen. Havaittava karsastus saattaa myös häiritä sosiaalisia suhteita.

Mikäli sinun on hankala löytää sopivia silmälaseja mahdollisen karsastuksen tai piilokarsastuksen takia, perusteellinen silmien asentovirheitä kartoittava ortoptinen tutkimus voi olla avuksi. Ortoptisessa tutkimuksessa arvioidaan karsastuksen laatu ja määrä, sekä sen vaikutus yhteisnäköön ja näöntarkkuuteen.

Aava Kampin silmäosastolla tehtävässä ortoptistin tutkimuksessa löydetään sopiva ratkaisu joko silmälasein (prismalasein), silmäjumpan tai karsastuskirurgian avulla. Mahdollinen leikkaushoidon tarve arvioidaan yhdessä karsastuskirurgin kanssa.

Karsastuksen hoitokeinot

Jos karsastus aiheuttaa kiusallisia oireita, hankaloittaa näkemistä tai on kosmeettisesti häiritsevää, se on useimmissa tapauksissa mahdollista hoitaa. Lääkärikeskus Aava Kamppi tarjoaa karsastuksen tutkimus-, hoito- ja leikkauspalvelut saman katon alla, niin aikuisille kuin lapsille.

Karsastusta hoidetaan silmälasein, prismalasein, joskus silmäjumpalla tai silmän liikuttajalihaksiin kohdistuvalla leikkauksella.

Lapsen karsastusta hoidettaessa kiinnitetään erityisesti huomiota mahdolliseen toiminnalliseen heikkonäköisyyteen eli ”laiskaan silmään”. Lapsen silmä kehittyy kasvaessaan ja sen vuoksi lapsen näönkehitykseen voi vielä vaikuttaa. Ilman hoitoa karsastavan silmän näkö voi jäädä pysyvästi heikommaksi. On siis tarpeellista huolehtia, että karsastavan silmän näkö tai sen harjoittaminen on varmalla pohjalla ennen karsastusleikkauksen suorittamista.

Peittohoito ei ole karsastuksen hoito, vaan siihen liittyvän toiminnallisen heikkonäköisyyden, amblyopian eli ”laiskan silmän” hoito. Sen avulla parannetaan silmän näöntarkkuutta. Peittohoidon aikana parempi silmä peitetään lapulla säännöllisesti tietyksi ajaksi. Peittohoidolle vaihtoehtoisia hoitoja ovat lääkkeellinen (tipat) hoito tai erityissilmälasit.

Karsastusleikkaus Aava Kamppi Sairaalassa

Leikkauspäätöstä edeltää aina karsastuskirurgi Laura Lindbergin ja ortoptistin tutkimukset Aava Kampin Silmäosastolla. Tutkimukset toistetaan tarvittaessa muutaman kerran ennen leikkausta. Jos leikkaus on paras ratkaisu sinun silmillesi, käymme läpi leikkaussuunnitelman ja sovimme leikkauspäivän vastaanottokäynnin yhteydessä. Saat myös kirjalliset leikkauksen valmistautumisohjeet sekä jälkihoito-ohjeet.

Päiväkirurginen karsastusleikkaus tehdään nukutuksessa tai joskus aikuisilla myös paikallispuudutuksessa Aava Kamppi Sairaalassa. Karsastusleikkaus voi olla paras vaihtoehto myös lapsen karsastuksen korjaamiseen. Hoito suunnitellaan aina tilanteen mukaan, varsinaista ikärajaa karsastusleikkauksille ei ole.

Karsastuksen tyypistä ja määrästä riippuen leikkauksessa korjataan silmän/silmien asentoa vahvistamalla tai heikentämällä silmän liikuttajalihaksia, jotka ovat kiinni silmämunan pinnalla. Kotiin pääsee leikkauksen ja heräämövaiheen jälkeen samana päivänä.

Leikkauksen jälkeen

Karsastusleikkauksesta toipuminen on yksilöllistä. Leikkausta seuraavina viikkoina leikattu silmä/silmät ovat arat, vetistävät, niissä on roskantunnetta ja ne punoittavat. Saatat jonkin aikaa nähdä kaksoiskuvia.

Voit tehdä tavallisia askareita ja käydä suihkussa heti, mutta saunassa tai uimassa voit käydä vasta noin kymmenen vuorokauden jälkeen leikkauksesta. Silmän voimakasta hieromista ja painamista sekä rajua liikuntaa tulee välttää kolmen viikon ajan. Aikuisten sairausloman pituus riippuu tehdystä toimenpiteestä ja työtehtävistä. Lapset palaavat kouluun tai hoitoon viikon kuluttua leikkauksesta.

Jälkitarkastusaikataulu sovitaan karsastuskirurgin kanssa viimeistään leikkauspäivänä.

Näin varaat ajan karsastusleikkaukseen

Varaa aika ortoptistin ja karsastuskirurgin vastaanotolle leikkauksen suunnitteluun Aavan asiakaspalvelun kautta 010 380 3838.

Vastaanottokäyntiin kannattaa varata aikaa noin 1-3 tuntia.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa karsastuskirurgi Laura Lindberg.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Aava-kallio Syyllisyyden lihavuudesta on loputtava –  Lääkäri Emilia Huvisen uutuuskirja sukeltaa lihavuuden taustoihin
Lihavuuden taustalla vaikuttavat monet kehon biologiset tekijät. On korkea aika vapautua itsekurin puutteeseen tai omaan kykenemättömyyteen liittyvistä leimoista sekä syyllisyyden ja häpeän tunteista. Lihavuustutkija ja Aavan naistentautien erikoislääkäri Emilia Huvinen on julkaissut kirjan lihavuudesta ja sen ymmärtämisestä.
Lue lisää
Aava Aavalle ja Pikkujätille myönnetty ISO27001 tietoturvasertifiointi
Sertifiointi osoittaa, että Aava ja Pikkujätti noudattavat korkeimpia tietoturvakäytäntöjä taaten turvalliset ja luotettavat terveydenhuollon palvelut asiakkaille.
Lue lisää
migreeni-blogi Migreenin ymmärtäminen – uudet hoitovaihtoehdot ja läpimurrot
Migreeni ei ole vain tavallinen päänsärky. Se on krooninen sairaus, joka voi vaikuttaa merkittävästi ihmisen elämänlaatuun. Aavan neurologian erikoislääkäri, dosentti Filip Scheperjans kertoo migreenin uusimmista hoitovaihtoehdoista blogikirjoituksessaan.
Lue lisää