--search.php---

Irina Lampinen

Tervetuloa vastaanotolleni. Olen työskennellyt työterveyshuollossa noin 20 vuoden ajan. Erikoistumisalueeni on työterveyshuolto, johon sisältyy terveystarkastusten lisäksi mm. työkyvyn ja kuntoutustarpeen arviointi tutkimuksineen ja lausuntoineen sekä työkyvyn tukeminen. Yritetään yhdessä löytää keinoja tukea sinun jaksamistasi työelämässä.

(aava-practitioner)

Anna Mäkinen

Toimin työterveyspsykologina Aviapolis – toimipisteessä. Työotteeni on ratkaisukeskeinen ja aktiivinen, mielen ja kehon muodostaman kokonaisuuden huomioon ottava. Työssäni hyödynnän ratkaisukeskeisiä, myötätuntokeskeisiä ja kognitiivisen käyttäytymispsykologian menetelmiä. Työskentelen sekä yksilöiden että työyhteisöjen kanssa. Osaamisalueisiin kuluu mm. yksilöiden ja työyhteisöjen työssä jaksamisen kartoitukset, työhyvinvoinnin tukeminen, elämänkriisien käsittely ja ahdistuneisuuden, uupumuksen ja masennuksen hoito. Minulla on erityistä kokemusta perheettä […]

(aava-practitioner)

Hannu Silvennoinen

Otan vastaan yli 18-vuotiaita aikuisia ja nuoria aikuisia kaikenlaisissa psykiatrisissa ongelmissa, erityisesti erilaisissa ahdistus-, masennus- ja uupumusongelmissa. Minulla on pitkä kokemus työterveyshuollon konsultoinnista, työkyky- ja eläkearvioista sekä myös aikuisten ADHD:n diagnostiikasta ja hoidosta. Minulla on myös omakohtaista kokemusta toimimisesta kansainvälisten yritysten asiantuntija- ja markkinointiorganisaatioissa ja siellä esiintyvistä työelämän haasteista. Teen myös psykoterapia-arvioita ja -lausuntoja Kelalle.

(aava-practitioner)

Joonas Kokko

Olen apunasi – etsitpä sitten vastauksia, oikeita kysymyksiä, mielen tasapainoa tai tukea muutokseen tai muuten vaikeaan tilanteeseen. Työskentelytapani on voimavara- ja vuorovaikutuskeskeinen. Lopputuloksen on tarkoitus olla asiakkaalle sopiva ja tarpeisiin vastaava. Työskentelen niin yksilöiden, ryhmien kuin työyhteisöjen kanssa. Osaamistani ovat mm. * haastavat työ- sekä elämäntilanteet * uravalinnat * kriisit sekä työssä jaksamiseen, organisaation toimivuuteen […]

(aava-practitioner)

Auli Rytivaara

Olen kokenut työterveyslääkäri. Työterveyshuollon yleislääkärinä hoidan työterveyspainotteista sairaanhoitoa. Hoidan yleislääkärinä myös yksityispotilaita. Erityisesti olen kiinnostunut työelämän jaksamisen haasteista sekä nuorten mielenterveydestä. Yleislääkärinä olen perehtynyt mm. ajoterveysasioihin.

(aava-practitioner)

Meri Tuomela

Olen Meri, työterveyspsykologi ja ratkaisukeskeisen psykoterapian (KELA) opiskelija. Aikaisemman urani olen tehnyt copywriterina ja luovana suunnittelijana. Myös psykologina haluan ruokkia luovuutta ja houkutella esiin ihmisessä jo olemassa olevia vahvuuksia. Kiinnostukseni kohteita ovat erilaiset ahdistukseen liittyvät ilmiöt, jotka työelämässä voivat ilmetä esimerkiksi perfektionismina, pakonomaisena suorittamisena tai vaativuutena sekä itseä että muita kohtaan. Käytän työssäni kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan […]

(aava-practitioner)

Sari Honkanen

Tervetuloa vastaanotolleni! Olen työterveys- ja organisaatiopsykologi sekä suorituskyvyn ja johdon valmentaja ja työnohjaaja. Trauma- ja kognitiivisena psykoterapeuttina erityinen kiinnostuksen kohteeni on CEO-trauma ja työelämän kriisit ja potentiaalisesti traumaattiset tilanteet. Lisäksi olen kiinnostunut monikulttuurisuudesta ja diversiteetistä työyhteisössä. Työni pohjaa: * suorituskyvyn psykologiaan * positiiviseen psykologiaan * systeemiseen näkökulmaan * psykologisen turvallisuuden ja joustavuuden huomioimiseen työyhteisössä Erityisosaamistani […]

(aava-practitioner)

Sini Spets

Voit tulla tapaamaan minua niin yksityisasiakkaana kuin työterveyshuollon kautta elämänmuutosten & -kriisien, työelämän ongelmien ja työssäjaksamisen, ahdistuksen tai alakuloisuuden vuoksi. Tullaksesi et tarvitse diagnoosia, riittää, että haluaisit voida paremmin ja kaipaat tukijoukoksesi sinua arvostavan ammattilaisen. Taustaltani olen psykologi sekä psykoterapeutti-opiskelija. Olen tehnyt yli 20 vuoden kansainvälisen uran vaativissa johtamistehtävissä, mutta nyt haluan omalla osaamisellani keskittyä […]

(aava-practitioner)

Nora Mårtensson

Toimin Virta valmennuksessa fysioterapeuttina (OMT- erikoistuva) sekä valmentajana. Ammatillinen vahvuus: Tuki- ja liikuntaelin vammat, ylikuormitus vammat. * Olkapää * Selkä * Lonkka- ja alaraajat Yksilöllisyys ja kokonaisuuden rakentaminen asiakkaiden silmin sekä kuntoutuksen vieminen loppuun asti, mahdollistaen niin arjen toiminnan kuin urheilu lajin asettamat vaatimukset ovat tärkeitä kulmakiviä työssäni. Työssäni hyödynnän aktiivisen kuntoutuksen tukena manuaalista terapiaa, […]

(aava-practitioner)

Jyrki Lausvaara

Työni tavoite on auttaa asiakasta tunnistamaan päihdeongelmansa ja löytämään rakentavia tapoja tilanteen ratkaisemiseksi. Asiakkaalla voi olla vaikeuksia alkoholin, pvk-lääkkeiden tai huumeiden kanssa tai hän saattaa olla huolissaan läheisensä päihteiden käytöstä. Minulla on pitkä kokemus työelämän päihdekuntoutuksesta, asiakas- ja verkostotyöstä sekä yli 10- vuoden kokemus kuntoutusklinikan johtotehtävistä. Vuodesta 2016 alkaen olen toiminut ammatinharjoittajana. Oma ura -palkinto […]

(aava-practitioner)