”Järjettömän hyviä tuloksia” – Aavan työterveyshuolto lisää Clear Channelin kilpailuetua auttamalla sen työntekijöitä voimaan hyvin

Ulkomainosyhtiö Clear Channel saa henkilöstönsä hyvinvointimittauksista huippulukemia kaikilla mittareilla. Aavan työterveys on mukana tukemassa Clear Channelin työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Hyvinvoiva ihminen jaksaa tehdä työtään ja innostua tekemästään. Työntekijöistä huolehtiminen vahvistaa työnantajakokemusta ja lujittaa henkilöstön sidettä työnantajaansa. Sen tietää myös Clear Channel, jonka henkilöstö paitsi näyttää ja kuulostaa hyvinvoivalta, on sitä myös eri mittausten perusteella.

Mikä on Clear Channel?

Clear Channel on edelläkävijä digitaalisessa ulkomainonnassa ja isoissa digipinnoissa. Yritys näkyy kaupunkien keskustoissa, kauppakeskuksissa ja liikenteessä. Myös esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokenttä on kokonaan sen mainosaluetta.

Clear Channel on kansainvälinen yritys, joka on toiminut jo vuosikymmenten ajan ympäri maailmaa. Sen Suomen yksikön toiminta on valtakunnallista, mutta henkilöstö keskittyy Helsinkiin ja Vantaalle, joissa sillä on yhteensä noin 65 työntekijää.

Aava toimii Clear Channelin työterveyshuoltona ja yrityksen henkilöstön korkea hyvinvointi ja tyytyväisyys työnantajaansa on pistetty merkille myös Aavassa.

Yhteys omaan työterveystiimiin matalalla kynnyksellä

Clear Channel Suomi valitsi Aavan työterveyshuollon tarjoajaksi vuonna 2017. Siitä asti käytössä on ollut Aavan työterveyspalveluiden valikoima koko laajuudessaan.

Työntekijät voivat hyödyntää työterveyslääkärin ja -hoitajan ohella Aavan yli 40 erikoisalan erikoislääkäripalveluita, psykoterapiaa, fysioterapiaa sekä Luotsin etähoitopalveluita, joilla omaan työterveystiimiin saa yhteyden nopeasti mistä päin Suomea tahansa.

Aavan työterveydessä asiakkaalle nimetään oma tiimi, joka pitää henkilöstön ja koko organisaation työkyvystä ja hyvinvoinnista huolta. Clear Channelin kanssa vuosia toimineet Aavan työterveyslääkäri Tero Kalleinen, työterveyshoitaja Johanna Miilakangas sekä työterveyspsykologi Jari Aho saavat kiitosta.

– Meidän väki on ehdottomasti ollut tyytyväinen Aavan kattaviin palveluihin ja asiantuntemukseen. Työterveyteen on ollut aina helppoa ja vaivatonta ottaa yhteyttä, ja kynnys Aavaan tulemiseen on matala, Clear Channelin HR-koordinaattori Mira Ronkainen kertoo.

– Oli myös ihana yllätys, kun työterveyshoitaja tuli antamaan koko porukalle influenssarokotukset ihan meidän omalle toimistolle, hän jatkaa.

Aisti Health etsii työpaikan hyvinvoinnin haasteet – Clear Channelille huipputulokset

Aavassa tiedetään, että henkilöstön hyvinvointi on yritykselle kilpailuetu.

Jotta työntekijöiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista saataisiin tietoa, Aava toteuttaa työterveysasiakkailleen Aisti Health -mittauksia, jotka kartoittavat monipuolisesti henkilöstön vointia. Lisäksi Aistilla saadaan mitattua laajemminkin koko organisaation tilaa kartoittamalla motivoivan työn ja inspiroivan kulttuurin elementtejä, kuten vuorovaikutusta, johtamista ja esihenkilötyötä.

Palvelu auttaa organisaatiota tunnistamaan työpaikan todelliset hyvinvoinnin haasteet ja tarttumaan niihin tehokkaasti ja kannattavasti.

Clear Channel sai sille tehdystä Aisti-mittauksesta huipputulokset. Kysely tehtiin laaja-alaisesti tarkastelemalla kolmea eri päämoduulia: energinen ihminen, inspiroiva kulttuuri sekä motivoiva työ. Aisti-mittaus toimi Clear Channelilla samalla myös työpaikkaselvityksen esitietokyselynä, josta Aavan työterveyshuollon tiimi laati työpaikkaselvitysraportin. Tuloksia esiteltiin sekä HR:lle, johtoryhmälle että henkilöstölle.

Clear Channelin väki sitoutui vastaamaan mittaukseen niin aktiivisesti, että vastausaste kohosi jopa 99 prosenttiin.

– Mittauksesta saatiin järjettömän hyviä tuloksia joka osa-alueella. Saadaan olla ylpeitä, että meillä on tällainen kulttuuri, Mira Ronkainen iloitsee.

Aavan Aisti Health -mittausten lisäksi Clear Channelilla tehdään konsernin toteuttama vuosittainen henkilöstökysely, josta saatujen tulosten perusteella 9/10 työntekijöistä suosittelee Clear Channelia työnantajana ja 9/10 kokee pystyvänsä olemaan töissä oma itsensä.

– Meillä alleviivataan sitä, että työntekijät saavat, ja heidän pitää olla sellaisia kuin ovat, Clear Channelin Head of Marketing and Communications Nina Myllyharju sanoo.

Vaikka tulokset olivat hyviä, mittaus paljasti myös kehitettäviä kohteita. Clear Channel jatkaa Aisti-tulosten pohjalta kehitystyötä erityisesti henkilöstön työnhallinnan sekä elintapojen peruskivien eli unenmäärän, liikunnan ja ravinnon parissa.

Henkilöstöön panostamisen rooli tulee varmasti kasvamaan jatkossakin. Kun henkilöstö voi hyvin, niin asiakkaatkin voivat hyvin ja siten myös yritys voi hyvin.

Hyvä johtaminen valuu alaspäin

Clear Channel panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin kattavien työterveyspalveluiden lisäksi muillakin eduilla. Palkan päälle maksettavan lounas- ja virike-edun ohella työntekijöillä on polkupyöräetu. Henkilöstö saa työhön ja vapaa-ajalle kattavat vakuutukset ja koko porukalle järjestetään säännöllisesti yhteisiä tapahtumia.

– Henkilöstöön panostamisen rooli tulee varmasti kasvamaan jatkossakin. Kun henkilöstö voi hyvin, niin asiakkaatkin voivat hyvin ja siten myös yritys voi hyvin, Nina Myllyharju pohtii.

Mira ja Nina ovat yhtä mieltä siitä, että konkreettisten etujen rinnalla henkilöstön arvostaminen näkyy Clear Channelilla erityisesti yrityksen johtamistavassa.

– Johto arvostaa ja kunnioittaa kaikkia meitä tasa-arvoisesti. Johtajat toteuttavat yrityksen arvoja omalla esimerkillään siten, että arvot eivät jää pelkiksi seinätauluiksi, vaan toteutuvat ihan oikeasti käytännössä, Mira Ronkainen sanoo.

– Hyvä johtaminen valuu alaspäin ensin esihenkilöihin, mikä alkaa näkyä hyvänä fiiliksenä myös henkilöstössä, Nina Myllyharju jatkaa.

Virta Open -valmennuksesta lisää energiaa

Hyvinvointimittausten tulokset poikivat usein konkreettisia työtapoihin liittyviä kehityskohteita, kuten sisäisten prosessien sujuvoittamista. Niiden lisäksi halutaan satsata myös henkiseen hyvinvointiin.

Siihen Clear Channelin porukalle eväitä antaa myöhemmin tänä vuonna järjestettävä Aavan asiantuntijoiden Virta Open -valmennus, joka opastaa energisyyteen, motivaatioon ja työssä jaksamiseen. Valmennus on Aisti-mittausten tulosten perusteella Clear Channelille suositeltu ja suunniteltu jatkotoimenpide, joka yhdistyy yrityksen henkilöstötoimenpiteiden vuosikelloon.

– Olen itse käynyt Virta Open -valmennuksen pari vuotta sitten ja olen hehkuttanut sitä täällä meidän väelle. Se oli monipuolinen, energisoiva ja interaktiivinen kokonaisuus, jota pystyi helposti soveltamaan omassa arjessa, Mira Ronkainen kertoo.

Haluaisitko yrityksesi Aavan työterveysasiakkaaksi?

Olemme yrityksellesi oikea kumppaniksi, jos:
Haluatte modernin työterveyskumppanin, joka uskoo pitkäjänteiseen, proaktiiviseen tekemiseen yhdessä.
Arvostatte henkilöstön hyvinvoinnista syntyvää kilpailuetua.
Pidätte työkykyinvestointien taloudellisia vaikutuksia tärkeinä.
Haluatte löytää uusia keinoja työn tekemisen laadun kasvattamiseen.