Työelämä kaipaa nollausta – Lääkärikeskus Aava ja Tunna Milonoff avaavat uudenlaisen keskustelun podcastin muodossa

Nollatila
Miksi aivotutkija, työterveyslääkäri ja filosofi ovat sitä mieltä, että työelämä tarvitsee kokonaisvaltaista ajattelua ja muutosta? Nollatila-podcast törmäyttää näkökulmia työelämän rakenteiden äärellä.
FacebookTwitterLinkedIn

Suomalainen työelämä kaipaa nollausta, ja nyt sellainen tehdään ääneen. Lääkärikeskus Aava lanseeraa Nollatila-nimisen podcastin, jossa avataan työelämän rakenteita, joista ei yleensä puhuta. Sarjan toimittajana ja käsikirjoittajana toimii Tunna Milonoff, jonka oma uupumuskokemus toimii podcastin sytykkeenä ja liekkinä.  

Milonoff kirjoitti kokemuksistaan keväällä ilmestyneen kirjan Liekki, jossa hän kävi läpi syvän sisäisen tutkimusmatkan ymmärtääkseen, miksi juuri hän uupui. 

– Kirjani sai minut hahmottamaan, minkälaisilla työkaluilla pystyisin tukemaan paremmin omaa työssä jaksamistani tulevaisuudessa. Aiheeseen syvennyttyäni oivalsin kuitenkin pian, että kyse ei ollut vain minusta. En palanut loppuun siksi, että olisin heikko. Paloin, koska rakenteet eivät enää kannatelleet sitä, mikä oli minulle tärkeintä. Havaintoani näyttivät tukevan tutkimukset ja alan johtavat asiantuntijat, Milonoff kuvaa.  

Podcast ei ole tavanomainen keskusteluareena, vaan alusta ajatella toisin, kuulla erilaisia näkökulmia ja tarkastella muutoksen tarvetta mahdollisuutena. Kymmenessä jaksossa käsitellään työuupumusta, johtamista, systeemistä ajattelua, sukupuolten välistä kuormaa, työhyvinvoinnin suhdetta tuottavuuteen, psykologista turvallisuutta ja työn mielekkyyden ehtoja. 

 – Nollatilassa haluan yhdessä vieraiden kanssa saada selville, miten rakennamme työn sellaisten rakenteiden varaan, jotka kantavat. Toivo löytyy, kun katse siirtyy yksilöstä järjestelmään, Milonoff summaa. 

Vieraina monipuolinen kattaus työelämän ajattelijoita 

Ensimmäisessä jaksossa työelämän raamittajana toimii ansaitusti Työterveyslaitoksen Jari Hakanen. Ensimmäinen jakso julkaistaan Spotifyssa ja Aavan YouTube-kanavalla torstaina 11.9., jonka jälkeen jaksoja kuullaan kerran viikossa kymmenen viikon ajan. 

Mukana ovat:

  • 11.9. Jari Hakanen, (TTL) tutkimusprofessori Nollatoleranssi työuupumukselle
  • 18.9. Iida Mäkikallio, Psykologi – Psykologinen turvallisuus ja tunneälykkyys tuottavan työelämän ajurina
  • 25.9. Perttu Pölönen, Tulevaisuustutkija Työn tulevaisuus
  • 2.10. Mona Moisala, Aivotutkija Miten tuottavuus saadaan kasvuun ymmärtämällä aivoja
  • 9.10. Saku Tuominen, Työelämäkehittäjä, kirjailija, luova johtaja Jatkuvan parantamisen filosofia
  • 16.10. Eira Roos, työterveyden erikoislääkäri – Tuottavuus työhyvinvoinnin ajurina
  • 23.10. Arto O. Salonen, Kestävän hyvinvoinnin asiantuntija sosiaalipedagogiikan professori- Merkitysvetoinen liiketoiminta
  • 30.10. Hanne Kettunen, Johdon konsultti, vaikuttaja ja kirjailija– Metatyöstä ja miksi naiset uupuvat?
  • 6.11. Teemu Arina, Biohakkeri– Yksilön optimoinnista kollektiiviseen hyvinvointiin
  • 13.11. Esa Saarinen, Filosofi – Rakkaudesta, systeemiajattelusta ja työelämästä

Eikö työelämästä ole jo riittävästi podcasteja? 

– Meillä Lääkärikeskus Aavalla on ollut pitkään selvää, että työkyky on kollektiivinen kokonaisuus yksilöä, johtamista ja rakenteita. Vain oireita hoitamalla ja yksilöön keskittymällä ei päästä ratkaisuihin, joissa työelämästä tehdään kestävämpää, virtaavampaa ja aidosti tuottavampaa, sanoo Hanni Marin, podcastin tuottaja ja Lääkärikeskus Aavan viestintäpäällikkö. 

Nollatila sai alkunsa, kun Milonoff osallistui Aavan järjestämään Mielen päälle 
-thinkathoniin syksyllä 2024. Yhteisestä keskustelusta syntyi ajatus: mitä jos tehtäisiin jotain, mitä yritysviestintä ei yleensä tee? Jotain rehellistä, reunoilta saakka?  

– Kirjan kirjoittamisen aikana löytämieni havaintojeni jälkeen oli selvää, että seuraava tutkimusmatkani sukeltaa työelämän rakenteiden uumeniin. Nollatilassa tavoitteena on päästä toimimattoman työelämän juurisyiden ytimeen, Milonoff tiivistää. 

Miksi tarvitsemme rohkeutta pysähtyä? 

Rakenteellinen näkökulma on edelleen poikkeus suomalaisessa työelämäkeskustelussa. Samaan aikaan Kela arvioi, että pitkien mielenterveysperusteisten poissaolojen vuoksi menetetty työpanos maksoi Suomessa vähintään miljardin euron vuonna 2023. Nollatila käsittelee juuri näitä kustannusten takana olevia rakenteita, ei yksilön sitkeyttä.

Sarjan nimi, Nollatila, viittaa hetkeen ennen uuden syntyä. Se ei ole passiivinen pysähdys, eikä podcastissa jaeta vinkkilistoja tai toimenpideohjeita. Sen sijaan ääneen pääsee ilmiöiden anatomia ja niiden taustalla piilevät työpaikkojen kulttuuriset lonkerot.  

– Kun yritykset katsovat rakenteitaan, tapahtuu samaan aikaan kolme asiaa: työ sujuu, ihmiset voivat paremmin ja tulos paranee. Nollatila on kutsumme organisaatioille olla rohkea ja aidosti pysähtyä tuottavuuden ja hyvinvoinnin yhteyden äärelle, summaa Marin.  

Toimituksille ja medioille 

Toivomme median ottavan vastaan tämän podcastin sellaisena kuin se on: ilmiönä, ei mainoksena. Jos kaipaatte haastateltavia, lisätietoa tai materiaaleja, autamme mielellämme.

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Hanni Marin, viestintäpäällikkö, Lääkärikeskus Aava
[email protected]
040 862 1263