Aava on nyt myös Kuopiossa

Julkaistu 2.3.2021

2.3.2021 avasimme Aava Kuopion. Aava tarjoaa kuopiolaisille vaihtoehdon, jossa asiakaskokemus rakentuu tuttujen lääkäreiden, kotimaisuuden, perheyrityksen arvojen ja kattavien palvelujen ympärille. Työterveyslääkäri Tytti Vajanto siirtyy Pihlajalinnasta Aavan Kuopion vastuulääkäriksi.

Lääkärikeskus Aava toimii Pohjola Sairaalan rakennuksessa Särkiniemen kaupunginosassa. Aava Kuopio palvelee työterveyshuollon asiakkaita sekä vakuutus- ja yksityisasiakkaita laajalla palvelutarjonnalla.

Kuopiossa Aavan erottautumistekijät löytyvät palvelujen ketteryydestä, perheyhtiön ihmisläheisestä arvopohjasta, sekä huippuammattilaisten osaamisen ympärille rakennetusta kokonaisuudesta.

”Kuopio on Aavalle merkittävä avaus maantieteellisesti uudella alueella. Olemme saaneet Kuopiossa lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden osalta hienon vastaanoton. Kaupungissa oli selkeästi tilausta Aavan kaltaiselle ketterälle toimijalle, ja meillä aloittaa upea paikallinen tiimi. Brändin tunnettuuden ja palvelukokemuksen eteen on kuitenkin tehtävä paljon töitä, ja paikka kuopiolaisten sydämissä ansaittava”, sanoo toimitusjohtaja Raija Tapio.

Myöhemmin keväällä samoihin tiloihin aukeaa myös ainutlaatuinen lasten hyvinvointiin ja terveyteen keskittyvä lääkäriasema Pikkujätti. Pikkujätti on markkinajohtaja lastenlääkäripalveluissa Uudellamaalla ja aloittanut viime vuonna oman maantieteellisen laajentumisensa. Aava ja Pikkujätti kuuluvat samaan Aava Terveyspalvelut -konserniin, jonka omistaa Ahon perhe. 

Lääkärikeskus Aavalla on nyt Suomessa 19 toimipistettä, 12 paikkakunnalla. Viimeisen vuoden aikana Aava on avannut Kuopion lisäksi uudet yksiköt Hämeenlinnaan, Turkuun, Tampereelle ja Helsinki-Vantaan lentokentälle. Pikkujätillä on 7 lasten ja nuorten lääkäriasemaa, Kuopiosta tulee kahdeksas.

Aavan Kuopion vetäjäksi työterveyslääkäri Tytti Vajanto, kollegat seurasivat mukana

Aava Kuopiossa aloittaa noin 30 lääkäriä, jotka edustavat useita erikoisaloja. Asiantuntijoiden määrä kasvaa vähitellen. Yksikön johtajana ja vastuulääkärinä aloittaa Tytti Vajanto, joka on aiemmin toiminut Pihlajalinnan Itä-Suomen alueella ylilääkärinä ja vastaavana työterveyslääkärinä.

Kuopion Aavan työterveyshuollon henkilökunta on työskennellyt yhdessä jo edellisessä työpaikassaan. Nyt ammattitaitoinen ja kokenut työterveystiimi siirtyy kokonaisuudessaan Aavaan.

“Lääkärikeskus Aavan arvoissa korostuvat halu ymmärtää ihmistä, työn ilo sekä vastuullinen ja pitkäjänteinen toiminta. Nämä arvot puhuttelevat minua ja olen erittäin iloinen saadessani toimia Kuopion Aavan vastuulääkärinä. Näen Kuopiossa selkeän tarpeen Aavan kaltaiselle kotimaiselle, ketterälle ja ammattitaitoiselle toimijalle”, kertoo Tytti Vajanto.

Aava Kuopion toimipiste on auki maanantaista torstaihin klo 8-18 ja perjantaisin klo 8-16.  Laboratorio- ja kuvantamispalvelut ovat käytössä aina kun vastaanototkin pyörivät.

Kuva: Uusia aavalaisia uusissa Aava Kuopion tiloissa. Vasemmalta työterveyslääkäri Mervi Karttunen, työterveyshoitaja Mervi Lappalainen, työterveyslääkäri Päivi Turunen, työterveyslääkäri Reetta Siljanen, työterveyshoitaja Niina Rissanen ja Aava Kuopion johtaja ja vastuulääkäri, työterveyslääkäri Tytti Vajanto.

Jaa tämä kaverillekin

Aavan uutiskirje

Piditkö tästä artikkelista? Tilaa Aavan uutiskirje, niin saat ajankohtaiset juttumme ja uutisemme säännöllisesti suoraan sähköpostiisi.