Aavan sisaryhtiö Pikkujätti on kirkkaasti hyvämaineisin yksityinen lääkäriasema
Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätti sijoittui sote-toimijoiden vertailussa hopealle, mikä tekee siitä selkeästi hyvämaineisimman yksityisen terveydenhuollon toimijan.
Tulos selviää T-Median vuosittaisesta Luottamus&Maine-tutkimuksesta, jossa tutkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Pikkujätin mainetta. Pikkujätin tulospiirakka loistaa joka sektorilla vihreänä, mikä kielii siitä, että yritys ylsi jokaisella tutkitulla osa-alueella hyvään tulokseen (yli 3.50).
– Pikkujätillä on ollut hyvin vahva brändi jo vuosikymmenten ajan ja asiakkaamme ovat voineet luottaa ammattilaistemme käsiin kaikkein tärkeimpänsä – lapsensa. Tämä positiivinen tutkimustulos on taas yksi todiste siitä hyvästä työstä, jota olemme vuosien ajan yhdessä tehneet, sanoo Pikkujätin markkinointi- ja viestintäjohtaja Pauli Waroma.
– Pikkujätti on Suomessa ainoa täysin lapsiin erikoistunut lääkäriasema, joten on erityisen hienoa, että sen palveluista ja siten myös maineesta on onnistuttu rakentamaan asiakkaidemme luottamuksen arvoinen. Tästä on hyvä jatkaa, Pikkujätin toimitusjohtaja Ove Uljas iloitsee.
Aavan ja koko alan maine hivenen laskussa
Pikkujätin paistatellessa parrasvaloissa, koko sote-alan maine on tullut hieman alas. Se ei yllätä, sillä alan maine on kärsinyt laskusuhdanteesta jo vuodesta 2020 alkaen. Myös Lääkärikeskus Aavan viime vuoden tulos (3.58) on hivenen laskenut koko alan maineen mukana. Aavan tulos tämän vuoden vertailussa oli (3.53), mikä yltää sekin hyvälle tasolle.
Aava pysyttelee yksityisten kilpailijoidensa kanssa virhemarginaalin sisällä (0.03), joten Waroma ei näe tuloksessa olevan vielä aihetta huoleen.
– Koko alan maine on laskenut vähän ja Aava sen mukana. Tästä ei pidä lannistua, vaan meidän pitää tehdä vain entistä enemmän hyvää työtä, jotta menemme jatkossa taas vastavirtaan, Waroma sanoo.
– Työvoimavaltaisella sote-alalla tarvitaan monipuolisia taitoja ja eri toimialat kilpailevat osaavasta työvoimasta. Alan maineen ollessa heikko työvoiman saatavuus heikkenee, kun osaavimmat tekijät ohjautuvat muualle, T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahti sanoo.
Kolmen kärkeen sijoittuneista organisaatioista Tekonivelsairaala Coxan maineluku oli 3.80, Pikkujätin 3.77 ja Allergia-, iho- ja astmaliiton 3.71. Luottamus&Maine-tutkimusmallissa jokaiselle organisaatiolle lasketaan maineluku asteikolla 1–5.
Mikä Luottamus&Maine?
Sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2024 -tutkimuskierroksen tavoitteena oli selvittää valittujen organisaatioiden maine kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 15.3.–15.4.2024.
Organisaatioita arvioitiin T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa organisaation saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Tutkimukseen osallistui 5 942 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Lisätietoja:
Pauli Waroma
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Pikkujätti & Lääkärikeskus Aava
p. 0400 933 935
[email protected]