Siiri Laari neuropsykologi

Siiri Laari

Neuropsykologi

Varaa aika

Vastaanotolleni Pasilan Aavassa saa tulla monenlaisten asioiden kanssa. Tarjoan aikoja neuropsykologiseen kuntoutukseen ja tutkimuksiin (esimerkiksi osana työkyvyn tai kuntoutustarpeen arviota). Voi varata myös keskustelukäynnin esimerkiksi sairastumiskriisiin tai mielialaan liittyvissä asioissa.

Työskentelen asiakkaiden kanssa, joilla on neurologisia sairauksia (mm. aivovammat ja aivoverenkiertohäiriöt), muistivaikeuksia, masennusta, ahdistusta tai kehityksellisiä vaikeuksia (mm. ADHD, oppimisvaikeudet). Työkokemusta minulla on erityisesti neurologisista oirekuvista (20 vuotta erikoissairaanhoidossa).

Työskentelyni perustana on luottamuksellisen yhteistyön rakentaminen. Työotteeltani olen aktiivinen, mutta kuunteleva ja monimuotoisuuden huomioiva.

Lämpimästi tervetuloa!

Ajanvarausohje

Varaa neuropsykologiseen tutkimukseen mielellään kaksi aikaa, samana tai eri päivinä. Käynnille voi tulla itsemaksavana tai työterveyden/vakuutuksen maksusitoumuksella. Hoidan yli 18-vuotiaita henkilöitä.