Poikkeuksellinen yhteistyö syntyi rohkeudesta
Max | Aava -dokumenttisarja on Lucas Senen ohjaama, kuvaama ja leikkaama viisiosainen dokumenttisarja Max Senestä. Sarjassa ollaan psykologin vastaanotolla ja pohdiskellaan elämää, sen jumeja sekä, miten näitä haasteita voi työstää. Kuvamateriaali on Lucas Senen vuosien varrella kuvaamaa aitoa tilannekuvaa ja uutta tätä tarkoitusta varten kuvattua materiaalia.
Terapiaistunnot perustuvat tositapahtumiin, sillä videolla näkyvästä Lääkärikeskus Aavan psykologi Annukka Niemelästä on tullut Maxin psykologi tämän yhteistyön kautta.
Jakso 1: Muutoksen hetki
“Mikä sai sut alun perin muuttamaan sun elintapoja?” Kun huono vointi jatkui pidempään ja itselle oli muodostunut väärä kuva tekemisestä oli tehtävä muutos. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Dokumenttisarjan ensimmäisessä jaksossa Max kertoo miksi ja miten hän lähti muuttamaan elintapojaan.
Jakso 2: Uupumuksen ennaltaehkäisy
"Miten sä tällä hetkellä huolehdit sun hyvinvoinnista ja jaksamisesta?" Voidakseen paremmin täytyy aktiivisesti huolehtia omasta jaksamisesta, pysyä pois niistä asioista, jotka ei tue hyvinvointia ja pitää lähellä ne ihmiset, jotka tuovat energiaa. Dokumenttisarjan toisessa jaksossa Max kertoo miten pitää huolta itsestään ja mikä on tärkeää.
Jakso 3: Lavan takana
"Nyt kun sun uran isoin keikka on tulossa, mitä fiiliksiä se sussa herättää?" The Final Sexshow jäähallissa 18.5. oli Maxin suurimpia koitoksia uralla. Tässä jaksossa käydään läpi tuntemuksia ennen keikkaa. Puhutaan läsnäolosta, haarniskan riisumisesta ja herkimmillään olemisesta. Max kysyy "kun 20 000 ihmistä katsoo ,mitä teet seuraavaksi – millainen sä oisit?" Dokumenttisarjan kolmannessa jaksossa Max kertoo miten valmistautuu elämänsä toistaiseksi suurimpaan keikkaan ja mitä päässä pyörii ennen lavalle astumista.
Jakso 4: Esikuvan merkitys
"Kun aika moni näkee sut esikuvana, niin minkälainen esikuva sä haluaisit olla?" Tässä jaksossa Max ja Annukka keskustelevat siitä mitä esikuvana oleminen vaatii. Max tuo esille, että esikuvana saa ja pitää olla oma itsensä, jos kokee omat arvot lähtökohtaiseti hyviksi ja pyrkii elämään niiden mukaan. Dokumenttisarjan neljännessä jaksossa Max pohtii millaista on olla esikuva nuorille ja mikä siinä on itselle tärkeää. Hän tuo esille, että on tärkeää ajatella ihmisiä yhdenvertaisina ja kunnioittaa kaikkia sellaisina kuin he ovat.
Jakso 5: Tulevaisuuden Max
"No, minkälainen fiilis sulla on nyt hallikeikan jälkeen?" Jäähallikeikka tuli ja meni. Annukka ja Max puhuvat mitä tunteita se herätti, mitä valmistautuminen siihen vaati ja mitä tapahtui keikan jälkeen. Dokumenttisarjan viidennessä ja viimeisessä jaksossa Max palaa siihen, miksi tätä sarjaa alettiin alunperin tehdä ja mitä hän on matkan aikana oppinut. Max puhuu myös unelmista – siitä kuinka ne on todellisia niin kauan kuin niihin uskoo itse ja miten ilman unelmia ei oikein ole mitään.
Max Sene on vuonna 2000 Siilinjärvellä syntynyt Emma-palkittu rap-artisti. Sexmanen kappaleissa käsitellään usein myös mielenterveydellisiä asioita, kuten UMK-kappaleessa Mania, sekä keväällä 2024 julkaistussa Hulluus saa mut huutamaan -kappaleessa. Artistin tähänastinen matka huipentuu 18.5.2024 järjestettävään keikkaan Helsingin jäähallissa.
Lucas Sene on vuonna 2002 Siilinjärvellä syntynyt freelancer-ohjaaja ja taiteilija, joka on tunnettu lyhytelokuvastaan The Familiar Wind. Max | Aava -dokumenttisarja on Lucaksen ensimmäinen kaupallinen yhteistyö.
Annukka Niemelä on alunperin oululainen, vuonna 2017 Jyväskylän yliopistosta valmistunut psykologi, kouluttaja ja systeeminen businesscoach. Psykologityötä Annukka tekee nuorten ja aikuisten parissa, erityisenä mielenkiinnon kohteena mm. ahdistuneisuusasiat, elämänkriisit sekä uupumustilanteet. Toiselta ammatiltaan Annukka on tanssija, ja keikkailee tällä hetkellä freelancer-artistina sekä musikaaliartistina. Lisäksi hänllä on pitkä historia järjestökentällä mm. Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton puheenjohtajana ja Suomen Psykologiliitolla.
Lääkärikeskus Aava on vuonna 1964 perustettu 100-prosenttisesti suomalainen perheyritys. Vuonna 2024 Aavalla on 18 toimipistettä 12 paikkakunnalla. Aavan arvojen ja yritysstrategian ytimessä on ihmisvastuullisuus. Yrityksen tavoitteena on rakentaa Aavasta Suomen ihmisvastuullisin toimija: paras paikka kasvaa ja kukoistaa, niin ammattilaisille kuin asiakkaille. Aava on tutkitusti luotetuin ja hyvämaineisin yksityisen terveydenhuollon toimija, joka maksaa veronsa täysimääräisesti Suomeen.
Marmori Entertainment on vuonna 2021 perustettu yhteisö- ja kulttuuritoimisto, joka lanseerasi toimintansa keväällä 2023. Marmori tuottaa yhteisöllisiä impaktiprojekteja, podcasteja, keskustelutilaisuuksia ja tapahtumia ottaen kantaa jatkuvasti tärkeisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Marmori on asiakkaidensa arvopohjainen luova kumppani ja Marmorin keskeisiin arvoihin kuuluvat rohkeus ja yhteisöllisyys.