Potilasohje – muistiseula

Aavan muistiseula CERAD on vaivaton muistin seulontatutkimus. Se antaa kuvan muistin ja tiedonkäsittelyn tilasta ja mahdollisesta jatkotutkimusten tarpeesta. Testiin voi tulla kuka tahansa muistinsa toiminnasta huolestunut. Lääkärin lähetettä ei tarvita.

CERAD-tutkimus kuvaa herkimmin yli 55-vuotiaiden muistia; myös työikäiset voivat tulla tutkimukseen rajoitteen tietäen. Jo ensimmäisten muistipulmien ilmaannuttua on hyvä hakeutua muistitutkimuksiin. Parhaat lähtökohdat hoidolle antaa mahdollisimman varhainen tutkimuksiin hakeutuminen.

Muistiseula CERAD:ssa arvioidaan muistia ja muita tiedonkäsittelytoimintoja tehtäväsarjalla. Se on kehitetty muistihäiriöiden varhaista seulontaa varten. Mahdolliset muistisairauteen viittaavat tulokset edellyttävät tarkempia lääkärin tekemiä tai määräämiä lisätutkimuksia ja taudinmääritystä.
Muistitestaaja käy läpi tulokset. Teille lähetetään viikon sisällä kirje, jossa ilmoitetaan pisteet ja tarvittaessa ehdotetaan lisätutkimuksia muistipulmien selvittämiseksi, jos ne ovat aiheellisia.

Mitä tutkimuksessa tapahtuu

Tehtävät arvioivat mm. mieleen painamista ja palauttamista, kielellistä sujuvuutta, hahmotta-mista, päättelyä jne. Tehtävien vaikeustaso vaihtelee. Osa niistä voi tuntua hyvin helpoilta, osa vaikeilta. Osittainkin oikea tulos voi olla täysin normaali. Tärkeää on yrittää parhaansa sekä vai-keilta että helpoilta tuntuvissa tehtävissä.

Miten valmistautua tutkimukseen?

Testi vie aikaa noin 40–60 minuuttia. Aavaan on hyvä saapua 15 minuuttia ennen varattua aikaa. Tutkimuksessa pyritään saamaan selville paras suorituskyky. Kiireettömänä jaksaa tehdä tehtävät parhaiten. Käytössä olevat lukulasit tai kuulokoje tulee ottaa mukaan. Aavan vastaanotolle ilmoittauduttaessa kysytään henkilötiedot ja pyydetään tietosuojaan liittyvät luvat. Jos teillä on lääkärin lähete testiin, se on hyvä ottaa mukaan.

Tutkimuksen tulokset

Saatte viikon sisällä kirjeen. Siinä kerrotaan tärkeimmät testitulosten pisteet. Tulokset voitte antaa tiedoksi omalääkärillenne. Tarvittaessa saatte symbolina ehdotuksen lisätutkimuksien tarpeesta:

  • Huutomerkki: Tarkemmat tutkimukset ovat aiheellisia. Suositellaan ajan varaamista lääkärin vastaanotolle.
  • Kysymysmerkki: Uusintatutkimus on aiheellinen 6-12 kuukauden kuluttua, jos muistipulmat askarruttavat.
  • Ok-merkki: Pistetulokset ovat normaaleja eivätkä ne nyt viittaa muistihäiriöitä aiheutuvaan sairauteen.

Voitte aina varata ajan muistihäiriöihin perehtyneen lääkärin, esim. neurologin tai geriatrin, vas-taanotolle, olipa muistiseulan tulos mikä tahansa, jos oman muistin, kielen, toimintakyvyn ja tiedonkäsittelyn pulmat askarruttavat.