Anemia – tunnista ja hoida sitä oikein

Julkaistu 22.2.2019

Väsytkö arjen askareissa enemmän kuin ennen? Huimaako sinua ja hakkaako pulssisi tiheään? Oireet voivat kertoa raudanpuutteesta johtuvasta anemiasta. Lääkärikeskus Aavan sisätautien erikoislääkäri Ari Aimolahti kertoo, miten anemiaa hoidetaan ja miten voit välttyä siltä.

Anemian oireet – mistä anemian tunnistaa?

Anemia oireilee huonontuneena kuntona ja suorituskykynä. Esimerkiksi tottunut lenkkeilijä saattaa huomata, ettei juoksu kulje samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olo on väsynyt ja uupunut riittävistä unista huolimatta. Saatat kärsiä päänsärystä, huimauksesta ja hengenahdistuksesta. Lisäksi anemiassa pulssi on normaalia nopeampi.

Jos kärsit edellä mainituista oireista, sinun kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Mikä anemia oikeastaan on?

Anemiassa hapen kuljetus elimistössä huononee. Anemian yleisin syy on raudanpuute. Rautaa tarvitaan veren punasoluissa olevan hemoglobiinin muodostamiseen. Hemoglobiini taas huolehtii siitä, että elimistö saa happea. Ilman riittävää rautaa veren hemoglobiiniarvo laskee, ja ihmiselle tulee raudanpuuteanemia.

Raudanpuuteanemian lisäksi anemiaa on monta muutakin tyyppiä. Anemia voi syntyä esimerkiksi B12-vitamiinin tai foolihapon puutteesta. Vuotoanemiassa ihminen on vuotanut runsaasti verta, mikä voi johtua esimerkiksi haavasta tai mahahaavasta. Hemolyyttisessa anemiassa punasolut hajoavat ennen aikojaan, ja sitä aiheuttavat esimerkiksi malaria ja autoimmuunisairaudet. Toissijainen anemia voi kehittyä pitkäaikaisen tulehduksen seurauksena, esimerkiksi reuman tai munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä.

Ketkä ovat raudanpuuteanemian riskiryhmässä?

  • Hedelmällisessä iässä olevat naiset, joilla on runsaat kuukautiset.
  • Tiukkaa kasvisruokavaliota noudattavat, sillä kasviksissa on vähemmän rautaa kuin lihassa.
  • Laihduttajien tai vanhusten ruokavalio voi olla liian yksipuolinen, jolloin siitä ei saa tarpeeksi rautaa.
  • Raudantarve lisääntyy raskauden ja imetyksen aikana.
  • Myös rankkaa urheilua harrastavat saattavat tarvita lisärautaa.

Miten anemia todetaan?

Anemia todetaan verikokeella. Normaalin hemoglobiinin alaraja on miehillä 134 ja naisilla 117. Jos hemoglobiiniarvosi on laskenut, on kyseessä anemia. Tämän jälkeen selvitetään lisäverikokeilla, minkä tyyppinen anemia on kyseessä.

Jos raudanpuuteanemia löytyy, selvitetään, mistä se johtuu: yksipuolisesta ruokavaliosta, runsaista kuukautisista, siitä, että rauta ei imeydy elimistöön vai jostain muusta.

Varaa aika yleissisätautien lääkärille tästä

Miten raudanpuuteanemiaa hoidetaan?

Jos sinulla todetaan raudanpuuteanemia, sitä hoidetaan rautatableteilla tai -tipoilla, joita myydään apteekissa käsikauppatuotteena. Eli diagnoosi ensin, sitten vasta hoidetaan.

Syö rautavalmistetta ainakin kolmen kuukauden ajan. Kun hemoglobiiniarvosi on noussut, jatka raudan syömistä vielä pari kuukautta, jotta elimistösi rautavarastot täyttyvät.

Rautavalmiste imeytyy paremmin, jos otat yhtä aikaa sen kanssa C-vitamiinia: nappaa sitä purkista tai syö C-vitamiinipitoinen hedelmä, kuten appelsiini. Älä syö maitotuotteita yhtä aikaa rautavalmisteen kanssa, sillä ne huonontavat raudan imeytymistä. Sama koskee kahvia, teetä ja punaviiniä.

Moni saa rautavalmisteista vatsaoireita. Voit tuntea niiden takia pahoinvointia, vatsakipuja, ummetusta tai ripulia. Valmisteissa on eroa, kokeile siis eri tabletteja. Joillekuille rautatipat sopivat parhaiten. Vatsaoireisiin voi auttaa myös, jos otat rautavalmisteen vain joka toinen päivä.

Jos rautavalmistetta ei voi jostain syystä ottaa suun kautta, rautaa annetaan suonensisäisesti sairaalassa.

Kannattaako rautavalmisteita syödä varmuuden vuoksi?

Jos selvästi kuulut riskiryhmään, eli sinulla on esimerkiksi sinulla runsaat kuukautiset ja olet aiemminkin kärsinyt anemiasta, sinun voi olla hyvä ottaa välillä rautakuureja.

Ota rautaa esimerkiksi viikon kuuri kuukautisten aikana ja muutama päivä niiden jälkeen. Näin täytät kuukautisten aikana tulleen rautavajeen. Toinen vaihtoehto on, että keskustelet gynekologin kanssa, voiko runsaille kuukautisille tehdä jotain.

Jos olet aktiiviurheilija ja kunnon kehittämisen aktiivivaiheessa, voit tarvita rautavalmistetta ennaltaehkäisevästi.

Muiden ei kannata syödä rautavalmisteita varmuuden vuoksi.

Mistä ruoista saan eniten rautaa?

Eniten rautaa sisältävät punainen liha, sisäelimet ja veri. Niiden sisältämä hemirauta myös imeytyy parhaiten.

Myös kasviksissa on jonkin verran rautaa, mutta se ei imeydy yhtä hyvin kuin lihan hemirauta. Kasviksista saat eniten rautaa täysviljatuotteista, pinaatista, kaaleista ja vihreistä kasviksista.

 

Asiantuntijana Lääkärikeskus Aavan sisätautien erikoislääkäri Ari Aimolahti.

Aava anemia

Jaa tämä kaverillekin

Aavan uutiskirje

Piditkö tästä artikkelista? Tilaa Aavan uutiskirje, niin saat ajankohtaiset juttumme ja uutisemme säännöllisesti suoraan sähköpostiisi.