Iskias iski – näin hoidat kivuliasta välilevyn pullistumaa

iskias
Säteilevän iskiaskivun, eli hankalan selkäkivun takana on usein välilevyn pullistuma. Vaikka monet selkävaivat paranevat itsestään eikä leikkausta tarvita, on kipua tärkeää hoitaa. Lääkärikeskus Aavan fysiatrian erikoislääkäri Kristiina Kokkonen vastaa yleisiin kysymyksiin välilevyn pullistumasta ja neuvoo, miten kipua voi helpottaa kotikonstein ja milloin on syytä käydä lääkärin vastaanotolla. 
FacebookTwitterLinkedIn

Mitä ovat iskiaksen oireet?  

Iskiaskipu tuntuu usein etukumarassa asennossa, alaselkää taivuttaessa tai kun on istunut pitkään pehmeällä alustalla. Tästä voi aiheutua sähköiskumainen tunne jalkaan.  

Kipu säteilee joko toiseen tai molempiin jalkoihin, ja pahimmillaan jalka on veltto eikä kanna. Alaraajassa voi olla myös puutumista ja tunnon muutoksia.  

Iskias tai selkäkipuja?

Onko minulla siis välilevyn pullistuma? 

Iskiasoireet voivat tulla esimerkiksi selästä tai pakaroiden alueelta. Yleisimmin ne ovat välilevyperäisiä.  

Iskiaksella tarkoitetaan hermojen puristusoireita, ja oireiden yksi, tavallinen syy on välilevyn pullistuma. Pullistunut alue alkaa painaa hermojuurta ja aiheuttaa juuren tulehduksen.  

Iskiaksen syynä voi olla myös selkäytimestä aukeavan juurikanavan ahtauma tai niin sanottu pakaralihas-oireyhtymä, jossa hermot ovat puristuksissa pakaralihasten välissä. Jos pakaralihakset ovat heikot, ne kiristyvät helposti ja voivat aiheuttaa iskiashermon ärsytystä. 

Äkillinen kipu selässä – onko se noidannuoli? 

Noidannuoli on kansankielinen ilmaisu selän lihaskrampille. Se tarkoittaa äkillistä kipua selässä, joka syntyy usein pienen mutta varomattoman liikkeen seurauksena. Noidannuoli voi johtua monesta syystä: lihaksen ylivenytyksestä tai pienestä kudosvauriosta välilevyssä, nivelessä tai lihaksessa. Lihas kramppaa suojatakseen vauriokohtaa, ja liikkuminen voi saada aikaan terävän kivun. 

Välilevyn pullistuma voi olla syynä niin iskiasoireisiin eli alaraajaan kohdistuvaan säteilyyn kuin noidannuoli-lihaskramppiin. 

Noidannuoli paranee useimmiten itsestään päivien tai viikkojen aikana. Jos krampit alkavat toistua usein tai pitkittyvät, sinun on hyvä käydä lääkärillä, joka selvittää syyn oireiluun. 

Selkäkivun ja mahdollisen välilevyn pullistuman hoito ennen lääkäriin menoa

  • Useimmat selkävaivat paranevat itsestään. Tulehduskipulääkkeitä olisi hyvä käyttää jaksoittain, maksimissaan kaksi viikkoa kerrallaan. Parasetamolia voi käyttää pidempään. Kivun pitäisi helpottua jo viikossa.  
  • Kokeile, pystytkö varaamaan painoasi jalkojen päälle ja kävelemään ja toimivatko lihakset. Venyttele pakaralihaksia ja reiden ulkosyrjän lihaksia. Lihasten rentoutus ja venyttäminen helpottaa hermon puristuksen tunnetta.  
  • Makaaminen pehmeällä alustalla ja jalat suorina usein pahentaa selän alueen painekipua. Kokeile asentoa, jossa makaat selälläsi lattialla ja nostat jalat koukkuun tuolin päälle. Myös vatsallaan makuu toinen jalka nostettuna koukkuun vierelle voi auttaa.  
  • Vaihtele asentoasi usein: ei ole hyvä maata, istua tai seisoa pitkiä aikoja. 

Milloin lääkäriin?  

  • Jos jalka on heikko tai ei kanna tai jos kipu on hallitsematonta, varaa aika lääkärille saman tien. 
  • Jos iskiaskipu jatkuu yli kuukauden, on syytä mennä lääkäriin.  

Miten lääkäri toteaa välilevyn pullistuman? 

Lääkäri testaa vastaanotolla lihasten voiman ja refleksit, kipualueen tunnon ja mahdolliset oireet hermojen vaurioista. Näiden perusteella hän arvioi, missä kohtaa hermopinne voi olla. Joskus pinne todetaan kuvantamalla, usein magneettikuvauksella. Kuvantamista ei kuitenkaan tarvita edes puolessa tapauksista. 

Pitkään jatkunut tai kova kipu?

Välilevyn pullistuman hoito?  

Usein odotetaan, että hermopinne helpottaa itsestään. Lääkäri voi määrätä kipulääkkeitä, ja hoidossa keskitytään liikkeen hallintaan ja pakaroiden ja lannerangan tukilihasten voiman parantamiseen. 

Saatat saada lähetteen fysioterapeutille, joka neuvoo sinulle harjoitteita. Vaivan hoito sujuu sen jälkeen usein itsenäisesti ohjeiden avulla. 

Onko käsikaupan tai lääkärin määräämien kipulääkkeiden syönnistä haittaa? 

Moni ajattelee, että kipua pitäisi vain sietää tai jopa että lääkehoito hidastaisi paranemista. Se ei pidä lainkaan paikkaansa.  

Kipu haittaa elämää, ja pitkäaikaisissa selkävaivoissa kipu voi kroonistua. Siksi kipua on tärkeää hoitaa. 

Välilevyn pullistuman leikkaus – milloin se on tarpeen? 

Suurin osa välilevyn pullistumista paranee ajan myötä itsestään. Vain harvoin tarvitaan leikkausta. Leikkaukseen voidaan päätyä, jos selkäydinkanava tai hermojuuren kanava on ahtautunut ja päässyt luutumaan. Leikkausta voidaan tarvita myös, jos kipu on sietämätöntä tai jos hermojuuren puristus tekee jalan veltoksi. 

Välilevyn pullistuman paraneminen – kuinka kauan se kestää? 

Akuutti välilevyn pullistuma paranee tavallisesti 3–6 kuukaudessa. Jos vaiva kehittyy pikkuhiljaa, paranemiseen mennä vuosi tai kaksikin. 

Kenellä on riski saada iskias ja välilevyn pullistuma?  

Jos suvussasi on selkäongelmia, sinulla voi olla perinnöllinen alttius lannerangan kulumasairauksiin.  

Tupakointi haurastuttaa kudoksia, ja myös ylipaino lisää lannerangan painetta ja heikentää aineenvaihduntaa.  

Liikkumaton elämäntyyli ja runsas istuminen ovat haitaksi selälle.  

Entä välilevyn pullistuma ja liikunta?  

Monilla selkäkivusta kärsivillä on erilaisia uskomuksia siitä, mitä ei saisi tehdä. Moni esimerkiksi kuvittelee, että selkää ei saisi taivuttaa tai liikuttaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Sängyssä makaaminen usein vain pitkittää paranemista. 

Alaselkää retkauttavia äkkiliikkeitä ei toki tule tehdä, mutta muuten sinun ei tarvitse pelätä liikkumista, vaikka selkä vaivaisikin. Kevyt liikunta usein helpottaa selkävaivoja.  

Asiantuntijana Lääkärikeskus Aavan fysiatrian erikoislääkäri Kristiina Kokkonen.

Artikkelit ja tiedotteet
selkäkipu_stressi Selittämätön selkäkipu voi johtua stressistä
Selkäkivut ovat yleinen ja kiusallinen vaiva, mutta niistä ei kannata pelästyä. Itse voi vaikuttaa kipujen voimakkuuteen sekä kuntoutumisen onnistumiseen.
Lue lisää
ortopedi Ortopedi, fysiatri vai liikuntalääkäri – kenelle varaan ajan?
Äkillinen polvikipu iski tai nilkka venähti? Niska niin jumissa, että näkö sumenee? Rasitusvamman jälkeen takaisin juoksupolulle? Tuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut lääkäri osaa auttaa. Näillä Lääkärikeskus Aavan vinkeillä tunnistat, onko vaivasi paras asiantuntija ortopedi, fysiatri vai liikuntalääkäri.
Lue lisää
hanna Hanna Kankainen-Aho Aavan ja Pikkujätin liiketoimintajohtajaksi – ”Yritys tuottaa, kun ihmiset voivat hyvin”
Aavassa Kankainen-Ahoa houkutteli suomalaisuus, arvopohjalta johdettu perheyritys ja mahdollisuus kehittää työterveyden palveluita vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Lue lisää