Aavalle ja Pikkujätille on myönnetty EcoVadis-arviointi

EcoVadis
Aavan ja Pikkujätin pitkäjänteinen vastuullisuustyö on kantanut hedelmää, sillä yritys saavutti pronssimitalin EcoVadis-arvioinnissa.
FacebookLinkedIn

EcoVadis on maailmanlaajuisesti käytetty ja riippumaton yritysten vastuullisuuden arviointijärjestelmä, jota käytetään toimittajien ja kumppaneiden vastuullisuuden arviointiin.

Aava ja Pikkujätti hakivat EcoVadis-arviointia nyt ensimmäistä kertaa ja saavutti arvioinnissa heti pronssisen tason, joka oli asetettu tavoitteeksi. Pronssitaso tarkoittaa, että Aava ja Pikkujätti sijoittuu 69/100 tuloksellaan parhaaseen 35 %:n joukkoon kaikista vuonna 2025 EcoVadikseen vastanneista yrityksistä globaalisti. Terveydenhoitoalan yritysten vertailussa se sijoittuu parhaan 20 %:n joukkoon.

– Olemme todella tyytyväisiä tähän saavutukseen. Taustalla on paljon hyvää työtä, jota olemme tehneet vastuullisuusasioiden edistämiseksi. Pronssimitali on osoitus siitä, että olemme keskittyneet juuri oikeisiin asioihin ja vastuullisuusraportoinnin kautta paneutuneet asiaan entistä tiiviimmin, Aavan ja Pikkujätin vastuullisuusohjausryhmää johtava Lauri Purola sanoo.

EcoVadis-merkintä auttaa yritystä myös yritysasiakasmyynnissä ja kumppanuussuhteissa, kun sillä on antaa todennettu arvio vastuullisuustyöstään.

– Erityisen hienoa on se, että arvio perustuu nykydokumentaatioiden ja -prosessien arviointiin, eli toimintamme laatu on korkealla tasolla. Totta kai työ jatkuu, mutta tämä on hieno virstanpylväs matkan varrella, Purola jatkaa.

EcoVadis arvioi yrityksiä neljässä kategoriassa:

  • Ympäristö
  • Työ- & ihmisoikeudet
  • Eettisyys
  • Kestävät hankinnat

Aava ja Pikkujätti on suomalainen perheyritys, jonka toiminnassa korostuu ihmisvastuullisuus ja pitkäjänteinen toiminta. Aava tunnetaan huippulaatuisena suomalaisena lääkärikeskuksena, kun taas Pikkujätti tarjoaa ainutlaatuisia terveydenhoitopalveluita lapsille ja nuorille.

Lisätietoja:
Lauri Purola
[email protected]

Artikkelit ja tiedotteet
Ulla Saarenoksa Ulla Saarenoksa Työterveys- ja hyvinvointiliiketoiminnan johtajaksi
Ulla Saarenoksa aloittaa Työterveys- ja hyvinvointiliiketoiminnan johtajana 20.8.2026 alkaen.
Lue lisää
Aava avasi uuden Kipuklinikan Kamppiin Aava avasi kokonaisvaltaista ja keskitettyä apua tarjoavan Kipuklinikan Kamppiin – Kokonaisuus ainutlaatuinen Suomen yksityisellä sektorilla
Lääkärikeskus Aava on avannut Helsingin Kamppiin Kipuklinikan, joka tarjoaa moniammatillista kivun hoitoa yksityisellä sektorilla ainutlaatuisella tavalla. Klinikka kokoaa saman katon alle kipulääkäreitä, kipusairaanhoitajia, kipufysioterapeutteja sekä kipuun erikoistuneen psykologin – ja vastaa näin tarpeeseen, joka on ollut kasvava erityisesti sen jälkeen, kun Helsingissä aiemmin toiminut kipupoliklinikka lopetti toimintansa.
Lue lisää
hallitusjäsenet Uusia jäseniä Aava ja Pikkujätti Oy:n hallitukseen
Aavan ja Pikkujätin hallitus on saanut kolme uutta jäsentä.
Lue lisää