Uusia jäseniä Aava ja Pikkujätti Oy:n hallitukseen

hallitusjäsenet
Aavan ja Pikkujätin hallitus on saanut kolme uutta jäsentä.
FacebookLinkedIn

Aavan ja Pikkujätin yhtiökokous valitsi 18.6.2026 hallituksen uusiksi jäseniksi Minna Åman-Toivion ja Sami Komulaisen sekä hallitusharjoittelijaksi Anni Lappalaisen. Hallituksesta jäävät pois Nina Kaseva, jonka hallituskaudet tulivat täyteen, sekä Siina Saksi, joka siirtyi huhtikuussa Aavan ja Pikkujätin toimitusjohtajaksi. Myös hallitusharjoittelija Tuomas Ahon kausi päättyy.

– Haluan lämpimästi kiittää Ninaa, Siinaa ja Tuomasta arvokkaasta työstä hallituksessamme. Jokainen heistä on tuonut työskentelyymme omaa osaamistaan ja näkemystään, ja heidän panoksensa on ollut merkittävä Aavan ja Pikkujätin kehittämisessä. Erityiskiitoksen haluan osoittaa Ninalle, jonka hallitustyöskentely on ollut poikkeuksellisen ansiokasta koko hänen kautensa ajan. Ninan sitoutuminen ja asiantuntemus ovat olleet korvaamattomia erityisesti Pikkujätin kehittämisessä ja kasvussa. Hänen kädenjälkensä näkyy yhtiössämme vielä pitkään, sanoo Aavan ja Pikkujätin hallituksen, ja omistajaperheen, jäsen Antti Aho.

Hallituksen kokoonpano 18.6.2026 alkaen

Uusi hallitus aloittaa varsinaisen työnsä elokuussa 2026.

  • Laura Ämmälä: Hallituksen puheenjohtaja (Toimitusjohtaja Validia, LL, eMBA)
  • Anssi Räsänen: Hallituksen jäsen, talous, liiketoiminta, strategia ja yritysjärjestelyt (CFO Veho, KTM)
  • Miia Porkkala: Hallituksen jäsen (omistaja, yrittäjä Aho Group, KTM)
  • Aarne Luukko: Hallituksen jäsen (hallinto- ja rahoitusjohtaja Aho Group, DI)
  • Minna Åman Toivio: Hallituksen jäsen (Toimitusjohtaja Pamark Group)
  • Sami Komulainen: Hallituksen jäsen, teknologia ja operaatiot (Johtaja, teknologia ja operaatiot Elisa Oyj, DI)
  • Anni Iso-Mustajärvi: Hallituksen jäsen, digi- ja alustatalous (CCO Fepod Oy, DI)
  • Anni Lappalainen: Hallitusharjoittelija (TkK), omistajaperheen kolmas sukupolvi

Uudet jäsenet esittäytyvät

Minna Åman-Toivio

Pamark Groupissa toimitusjohtajana toimivalla Minna Åman-Toiviolla on pitkä kokemus johtotehtävistä, hallitustyöskentelystä sekä kaupunkipolitiikasta. Aava ja Pikkujätti ovat hänelle tuttuja sekä kuluttaja- ja työterveyden asiakkaan roolissa että tavarantoimittajan näkökulmasta.

– Kiitos mahdollisuudesta päästä rakentamaan yhtiön seuraavaa kasvuvaihetta integraatiovaiheen jälkeen. Tästä tulee epäilemättä hieno matka upeassa porukassa, Åman-Toivio sanoo.

Sami Komulainen

Yli kaksi vuosikymmentä johtajarooleissa Elisalla toiminut Sami Komulainen odottaa pääsevänsä tuomaan teknologiaosaamistaan yhtiön hallitustyöhön. Komulainen näkee, että terveystoimiala elää nyt voimakasta murrosta erityisesti jatkuvan digikehityksen ja tekoälyn myötä. Se taas avaa Aavan ja Pikkujätin kaltaiselle vastuulliselle toimijalle merkittäviä mahdollisuuksia niin palveluiden laadun, kasvun kuin tuottavuudenkin näkökulmasta.

– Aava ja Pikkujätti on hieno kotimainen perheyritys, jonka vahvaa arvopohjaa, korkeaa laatua sekä pitkäjänteisyyttä arvostan suuresti. Koen kunniatehtävänä päästä tuomaan oman osaamiseni yhtiön hallitustyöhön, Komulainen sanoo.

Anni Lappalainen, hallitusharjoittelija

Tekniikan kandidaatti (TkK) Anni Lappalainen liittyy hallitukseen hallitusharjoittelijan roolissa ja edustaa Ahon omistajaperheen kolmatta sukupolvea. Hän viimeistelee parhaillaan bioteknologian ja biolääketieteen maisteriopintojaan Tampereen yliopistossa, sivuaineenaan tuotantotalous. Lappalainen tuntee yhtiön myös työntekijän näkökulmasta: hän on työskennellyt Lääkärikeskus Aavassa useissa rooleissa asiakaspalvelusta työterveyden asiakkuudenhallintaan. Hän tuo hallitukseen nuoremman sukupolven näkökulmaa sekä vahvaa kiinnostusta terveyspalveluihin ja niiden kehittämiseen.

– Hallitusharjoittelijan paikka on minulle mahtava tilaisuus oppia kokeneilta ammattilaisilta ja nähdä yritys aivan uudesta näkökulmasta. Kiinnostukseni kohdistuu erityisesti muuttuvaan terveyspalveluiden toimialaan, jossa riittää sekä ratkottavia haasteita että uusia mahdollisuuksia. On hienoa päästä jatkamaan sukumme tarinaa ja kehittämään yhtiötä pitkäjänteisesti, Lappalainen iloitsee.

Aava ja Pikkujätti ovat vahvistaneet kasvustrategian vuosille 2026–2029. Perheomisteinen yhtiö hakee merkittävää kasvua rakentamalla elämänmittaisia hoitosuhteita neljällä painopistealueella: työterveydessä, lasten ja nuorten palveluissa, naisten terveydessä sekä yli 55-vuotiaiden palveluissa. Strategian ytimessä on visio läheisimmästä terveyskumppanista, joka tuntee asiakkaan tilanteen, kulkee rinnalla eri elämänvaiheissa ja tekee asioinnista sujuvaa kaikissa kanavissa.


Lisätietoja:

Laura Ämmälä, hallituksen puheenjohtaja

Artikkelit ja tiedotteet
hallitusjäsenet Uusia jäseniä Aava ja Pikkujätti Oy:n hallitukseen
Aavan ja Pikkujätin hallitus on saanut kolme uutta jäsentä.
Lue lisää
Jalat ja kavely Kun kävely vaikeutuu se voi kertoa monesta – Aavan kävelyklinikka selvittää syyn
Kun kävelymatka lyhenee tai katkeilee kivun tai tasapainovaikeuksien takia, voi kauppareissut alkaa ahdistaa tai tuttujen tapaaminen tuntua liian vaativalta. Elämänpiiri alkaa pienentyä hiljalleen ja kävelyn hankaloituminen hyväksytään helposti osaksi ikääntymistä tai elämää. Kävelyvaikeuksiin ja niiden juurisyihin on kuitenkin saatavilla apua. Aavaan on avattu kävelyklinikka, jonne voi hakeutua ilman lähetettä, kun kävely on alkanut rajoittaa elämää.
Lue lisää
ikaantyvat-aava Alzheimerin hoito on murroksessa – Aavassa uusi lääkehoito osana tarkasti yksilöityä hoitomallia
Alzheimerin taudin hoidossa on käynnissä merkittävä muutos. Uusi lääkehoito kohdistuu ensimmäistä kertaa sairauden biologiseen mekanismiin. Aavassa hoito toteutetaan osana huolellisesti rakennettua hoitopolkua, jossa korostuvat oikea-aikainen diagnostiikka, potilaan yksilöllinen arviointi ja jatkuva seuranta hoidon aikana.
Lue lisää