Nenän väliseinän korjausleikkaus eli septoplastia

Nenän väliseinän vinous voi aiheuttaa jatkuvaa nenän tukkoisuutta ja kuorsausta. Vaiva voidaan korjata leikkauksella, jossa nenän väliseinän vinous korjataan.

Millaisia vaivoja nenän väliseinän korjausleikkauksella (septoplastia) voidaan hoitaa?

Nenän väliseinän vinous saattaa aiheuttaa jatkuvaa tukkoisuutta ja kuorsausta, joita voidaan korjata nenän väliseinän korjausleikkauksella.

Leikkaus parantaa ilman kulkua nenässä.

Nenän väliseinän vinous voi olla synnynnäistä tai se on syntynyt esimerkiksi vammojen, tulehduksen tai kasvaimen poiston seurauksena.

Ennen toimenpidettä

Ennen korjausleikkausta lääkärisi selvittää tukkoisen nenän tai kuorsauksen taustatekijöitä.

Tukkoista nenää pyritään mahdollisuuksien mukaan hoitamaan muilla keinoin ennen leikkausta.

Päätös leikkauksesta tehdään aina yksilökohtaisesti. Päätökseen vaikeuttaa rakennevian vaikeusaste, mahdolliset aiemmat nenäleikkaukset ja yleinen terveydentila.

Toimenpiteen kulku

Korjausleikkauksessa nenän väliseinän rustoisen ja/tai luisen osan vinous korjataan. Toimenpide tehdään yleensä paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa.

Leikkaus kestää noin tunnin.

Leikkauksen yhteydessä nenään asetetaan usein verenvuotoa estävät tamponit, jotka yleensä poistetaan vuorokauden kuluttua. Lisäksi joskus limakalvon suojaksi asetetaan silikonimuoviset levyt, jotka poistetaan myöhemmin.

Toimenpiteestä toipuminen

Useimmiten leikkaus tehdään päiväkirurgisesti ja pääset kotiin samana päivänä.

Sieraintamponit poistetaan vuorokauden kuluttua. Mikäli silikonilevyjä käytetään, ne poistetaan 1-2 viikon kuluttua.

Nenästä voi tulla vähäistä verenvuotoa 1-2 vuorokauden ajan.

Nenä voi tuntua tukkoiselta limakalvoturvotuksen vuoksi. Lievää tukkoisuutta voi esiintyä useamman viikon ajan.

Sairasloman pituus on noin 1-2 viikkoa.

Verenvuotovaaran vuoksi on vältettävä sairausloman ajan ponnistelua, rasitusta, saunomista tai voimallista niistämistä.

Ajanvaraus

Varaa aika Aavaan leikkaavalle korvalääkärille suunnittelua varten nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Asiantuntijana korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Ville Hänninen.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
ALS

ALS pelottaa – kuka on riskissä sairastua?

ALS-tauti on musertava uutinen, koska lihasrappeumasairaus vie edetessään sekä liikunta- että puhe- ja nielemiskyvyn ja päättyy kuolemaan. Neurologian erikoislääkäri, dosentti Filip Scheperjans kertoo, mitkä tekijät voivat altistaa sairastumiselle ja mitkä ovat ALS:n ensioireet.
Lue lisää
aava-golftapahtuma

Hyvinvointi tarvitsee isoja ja pieniä tekoja

Aava vei asiakkaitaan lämpöiseen syyssäähän kisaamaan golfmestaruudesta. Kisan lomassa keskusteltiin siitä, miten ihmisten hyvinvointi on kiinteä osa jokaista yritystä, joka haluaa parantaa tuottavuuttaan tai tuloksentekokykyään.
Lue lisää
pms

PMS-oireet – tunnista ja hoida hyvin

PMS-oireet liittyvät normaaliin kuukautiskiertoon. Valtaosalla oireilu on lievää, mutta jotkut kärsivät vaikeista oireista. Silloin on syytä hakea rohkeasti ammattiapua. Kätilö Mari Päiväniemi kertoo, miten haittaavia oireita voidaan lievittää, kotikonstein sekä lääkärinhoidolla.
Lue lisää