Pitkäaikaisen unettomuuden hoito

Pitkäaikainen unettomuus heikentää toiminta- ja työkykyä sekä elämänlaatua. Se myös altistaa monille sairauksille. Onneksi unettomuus on hyvin hoidettavissa. Siksi siihen kannattaa ehdottomasti hakea apua. Uni Aavan kokeneilta, uneen perehtyneiltä lääkäreiltä saat tukea ja ohjausta unettomuuden hoitoon.

Millaista on pitkäaikainen unettomuus?

Unettomuudesta kärsii yli miljoona suomalaista.

Kun unettomuusoireilua esiintyy vähintään kahden kuukauden ajan, puhutaan pitkäaikaisesta unettomuudesta.

Toisaalta oireet saattavat vaihdella kausittain: välillä voi mennä paremmin ja välillä oireilu lisääntyy.

Pitkäaikaisen unettomuuden kriteerit täyttyvät myös, kun oireilua esiintyy toistuvasti.

Unettomuudessa nukahtaminen kestää säännönmukaisesti yli 30 minuuttia tai yöllisiä herätyksiä on vähintään 2-3 kertaa ja/tai uudelleen nukahtaminen kestää yli 30 minuuttia.

Useimmiten ongelmana ovat sekä nukahtamisen vaikeus että heräämiset yöllä.

Mistä unettomuus johtuu?

Unettomuudessa on puhtaimmillaan kyse siitä, että vireystila kohoaa iltaa kohden ja rauhoittuminen hyvään uneen hankaloituu.

Unen aikana esiintyvä korkea vireystila aiheuttaa havahtumisia ja toistuvia heräämisiä. Nukkuja kokee unen olevan pinnallista.

On huomattu, että joillakin ihmisillä on taipumus ja alttius herkkään/huonoon nukkumiseen. Alttius voi esiintyä jo lapsuudesta lähtien tai puhjeta myöhemmällä iällä esimerkiksi voimakkaan tai pitkään jatkuneen stressin myötä.

Alttiuden jatkuessa ihminen ikään kuin juuttuu ”huonon nukkumisen putkeen” ja nukkumisen taito alkaa pikkuhiljaa kadota.

Seurauksena huoli ja ahdistus valtaavat mielen, koska ei taaskaan saa nukutuksi. Kierre on valmis.

Pahimmillaan tilanne voi johtaa masentuneisuuteen sekä työ- ja toimintakyvyttömyyteen.

Mille sairauksille unettomuus altistaa?

Univajeen on todettu altistavan diabetekselle, sepelvaltimotaudille, kohonneelle verenpaineelle, ylipainolle sekä sydän- ja verisuonisairauksille.

Sairastumisvaaran suurenemisen lisäksi unettomuus lisää merkittävällä tavalla onnettomuus- ja tapaturmariskiä.

Toisaalta myös monet krooniset sairaudet altistavat unettomuudelle. Esimerkiksi kipu- ja masennuspotilaat kärsivät usein siitä.

Miten unettomuuden syitä selvitellään?

Liikkeelle lähdetään unettomuuden aiheuttajan tunnistamisesta. Se vaatii huolellista taustaselvittelyä.

Joskus oma kokemus unesta ja sen määrästä voi poiketa oleellisesti todellisuudesta.

Havahtuminen tähän saattaa helpottaa unettomuuteen liittyvää huolta ja ahdistusta.           

Perusteellisen haastattelun ja taustaselvittelyn lisäksi pitkäaikaisen hankalan unettomuuden selvittelyssä on usein perusteltua käyttää objektiivista apuvälinettä, unitutkimusta. Sillä saadaan diagnoosi vahvistettua sekä toisaalta suljettua pois elimelliset unihäiriöt.

Unipolygrafialla eli laajalla unitutkimuksella pystytään laaja-alaisesti diagnosoimaan ja määrittämään erityyppisiä unihäiriöitä ja nukkumiseen liittyviä ongelmia.

Yöpolygrafiaa, suppeaa unitutkimusta, voidaan käyttää, kun oireiden aiheuttajaksi epäillään selkeästi uniapneaa.

Kun unitutkimuksesta saatu tieto yhdistetään oireisiisi, lääkäri paitsi tietää, mitä hoitaa, myös pystyy selvittämään sinulle, mistä huono nukkumisesi johtuu. Se lisää hoidon onnistumisen mahdollisuutta merkittävästi.

Tutkimus kestää yhden yön. Sen aikana saat nukkua kotonasi.

Unettomuuden hoito

Unettomuuden ensisijainen hoito on lääkkeetön hoito. Hyvä unenhuolto, joka perustuu terveellisiin elämäntapoihin ja säännönmukaiseen uni-valverytmiin, luo mahdollisuuden hyvälle unelle.

Toki on tilanteita, jolloin omat konstit avustettunakaan eivät enää riitä. Silloin  tehdään yksilöllinen arvio lääkehoidon tarpeesta sekä huolehditaan riittävästä ja asianmukaisesta hoidon seurannasta.

Pitkäaikaisen unettomuuden hoito perustuu aina suunnitelmalliseen, syynmukaiseen hoitosuositukseen, joka luodaan yhdessä sinun kanssasi.

Uni Aavan uneen perehtynyt lääkäri toimii henkilökohtaisesti tukenasi ja arvioi hoidon etenemistä säännönmukaisesti.

Ajanvaraus

Varaa aika Uni Aavan uneen perehtyneelle lääkärille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Ajanvaraus

Ajan peruminen tai siirto muuttuu 1.1.2024 alkaen 24 tuntiin ennen varattua aikaa

Ajan voi perua tai siirtää Aavassa 1.1.2024 alkaen aiemman 12 h sijasta 24 h ennen varattua aikaa.
Lue lisää
timo-vanttinen-aava

Aavan työterveyden liiketoimintajohtaja Timo Vänttinen jättää tehtävänsä 1.4.2024

Pitkän uran Aavan johtotehtävissä tehnyt Timo jatkaa keväällä työterveyden ammatinharjoittajalääkärinä: ”Nykyisessä tehtävässäni kilometrit tulivat täyteen, mutta sydämeni pysyy Aavassa ja Pikkujätissä.”
Lue lisää
Jäbät&Tunteet_yhteistyö

Miesten mielenterveyden asialla: Aava yhteistyökumppanina Jäbät & Tunteet -tapahtumassa

Jäbät & Tunteet -yhteisö järjestää miehille suunnatun keskustelutilaisuuden mielenterveysviikolla 21.11. Aava toimii tapahtuman virallisena yhteistyökumppanina.
Lue lisää