Korvien putkitus

FacebookTwitterLinkedIn

Jos lapsi kärsii toistuvista korvatulehduksista tai liimakorvasta, korvien putkitus voi olla ratkaisu. Korvien putkitus on lyhyt ja melko helppo toimenpide, joka tehdään lapselle nukutuksessa. Aikuisille korvien putkitus voidaan tarvittaessa tehdä vastaanotolla paikallispuudutuksessa.

Mitä korvien putkituksella (tympanostomia) voidaan hoitaa?

Jos lapsi sairastaa yli kolme korvatulehdusta puolen vuoden aikana tai yli neljä tulehdusta vuoden aikana, putkitusta voidaan harkita.

Myös tilanteissa, joissa lapsella on välikorvassaan eritettä yli kahden kuukauden ajan (liimakorva), on putkitus mahdollinen hoitokeino.

Melkein aina korvien putkitus tehdään lapsille, harvemmin aikuisille.

Korvien putkitus voidaan tehdä joko erillisenä toimenpiteenä tai kitarisa- tai nielurisaleikkauksen yhteydessä. Useasti putkitetaan samalla kertaa molemmat korvat.

Putki mahdollistaa välikorvan normaalin ilmastoinnin ja korjaa välikorvassa syntyneen eritteen, jolloin kuulo paranee.

Korvalääkäri arvioi tarpeen korvien putkitukselle aina yksilöllisesti.

Toimenpiteen kulku

Korvien putkitus on suhteellisen lyhyt toimenpide, jossa korvan tärykalvoon asetetaan ilmastointiputki.

Toimenpide kestää noin 15–20 minuuttia. Aikuisille korvien putkitus voidaan tarvittaessa tehdä vastaanotolla paikallispuudutuksessa.

Lapsilla toimenpide tehdään nukutuksessa. Vanhemmat voivat olla läsnä sekä ennen nukahtamista että heräämössä heti toimepiteen jälkeen.

Lasta seurataan leikkauksen jälkeen heräämössä noin tunnin ajan, jonka jälkeen lapsi yleensä pääsee heti kotiin.

Putkituksen jälkeen vointia seurataan noin tunnin ennen kotiutumista. Korva ei ole yleensä kipeä toimenpiteen jälkeen.

Lapsi voi mennä usein jo seuraavana päivänä hoitoon.

Jälkihoito

Kontrollikäyntejä tarvitaan yleensä yksi. Se sovitaan noin kuukauden päähän toimenpiteestä.

Ilmastointiputket pysyvät korvissa keskimäärin puolesta vuodesta vuoteen ja irtoavat sitten yleensä itsestään.

Korvia on hyvä suojata kylvyn, suihkun ja uinnin yhteydessä, ettei korvaan pääse vettä.

Ajanvaraus

Varaa aika Aavaan leikkaavalle korvalääkärille suunnittelua varten nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Ville Hänninen.

Artikkelit ja tiedotteet
verkkokauppa_etusivu25/ Aavan verkkokauppa aukesi 1.5.
Verkkokaupan aukeamista siivitetään äitienpäiväkampanjalla.
Lue lisää
Tunne Aava Kerava löytyy nyt uudesta osoitteesta – myös Pikkujätti avasi ovensa
Löydät Aavan kaikki henkilö- ja yritysasiakkaiden palvelut sekä Pikkujätin lastenlääkärit jatkossa saman katon alta.
Lue lisää
magneetti Magneettikuvauksia nyt myös Aava Järvenpäässä
Aava laajentaa kuvantamisen palveluitaan ja 1.4.2025 alkaen Aava Kampin lisäksi magneettikuviin pääsee myös Järvenpään toimipisteessä.
Lue lisää