Gynekologisten laskeumien leikkaushoito

Joskus gynekologisten laskeumien hoidossa joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon. Gynekologinen laskeumaleikkaus onkin kohdunpoiston jälkeen toiseksi yleisin gynekologinen leikkaus.

Milloin gynekologiseen laskeumaleikkaukseen?

Leikkaushoitoa harkitaan gynekologisen laskeuman hoidossa, jos se aiheuttaa hankalia oireita eikä sitä voida hoitaa muilla keinoin.

Laskeumat voivat aiheuttaa elämänlaatuja rajoittavia oireita, painon- ja tai pullotuksen tunnetta lantion alueella sekä joskus virtsaamis- ja ulostamisvaikeuksia.

Kokenut gynekologi selvittää aina ennen leikkausta lähtötilanteen huolella. Laskeuman tyyppi ja vaikeusaste selviävät gynekologisessa tutkimuksessa. 

Ennen leikkauspäätöstä lääkärisi käy läpi toimenpiteen odotettavissa olevat hyödyt ja mahdolliset haitat.

On myös tärkeää leikata kaikki todetut laskeumat yhdellä kertaa, näin minimoidaan laskeuman uusiutumisriski.

Lievää laskeumaa ei tarvitse leikata, vaan sitä voidaan hoitaa tai ehkäistä sen pahenemista painonhallinnalla, ummetuksen hoidolla ja lantionpohjan fysioterapialla sekä kotiharjotteilla. 

Hoidossa voidaan käyttää apuna myös emätintukea, kuten laskeumarengasta tai -kuutioita. Osa laskeumaoireista kärsivistä saa riittävän avun näistä hoidoista ilman leikkaushoitoa.

Gynekologisen laskeuman diagnostiikassa ja hoidossa voidaan asiantuntevan gynekologin lisäksi tarvita yhteistyötä urologien, gastrokirurgien ja lantionpohjan fysioterapeuttien välillä hyvän lopputuloksen saamiseksi.

Aavassa sinua hoidetaan parhaiden ammattilaisten yhteistyönä.

Mistä gynekologinen laskeuma johtuu?

Yleisimmin laskeutuu emättimen etuseinämä ja virtsarakko.

Myös kohtu (kohtuprolapsi), emättimen pohja, emättimen takaseinämä ja peräsuoli (joskus myös ohutsuoli) voivat laskeutua.

Pitkälle edenneessä laskeumassa kudokset työntyvät ulos emättimestä ja voivat hankautua. 

Gynekologisten laskeumien tärkeimmät taustatekijät ovat synnytykset, ylipaino ja perinnöllinen alttius.

Painonhallinta, ummetuksen hoito ja lantionpohjan lihasten kunnosta huolehtiminen auttavat ehkäisemään vaivaa.

Mitä toimenpiteessä tapahtuu?

Jos kyse on pelkästä emättimen etu- tai takaseinämän laskeumasta, leikkaus tehdään omia kudoksia tukien.

Toimenpide voidaan tehdä nukutuksessa, alaraajapuudutuksessa (spinaalipuudutus) tai paikallispuudutuksessa. 

Toimenpide on päiväkirurginen ja kestää tavallisesti 30–60 minuuttia.

Mikäli kyse on laajemmasta laskeumasta, missä on mukana myös kohdun tai emättimen pohjan laskeumaa, tarvitaan isompi leikkaus.

Usein tehdään samalla kohdunpoisto, tai emättimen pohja kiinnitetään ompelein tai verkkomateriaalia käyttäen.

Tällaisten leikkausten tarve toteutus arvioidaan aina yksilökohtaisesti.

Toimenpiteen jälkeen

Leikkauksen jälkeen sinut siirretään heräämöön vähintään muutaman tunnin ajaksi. Sairaalassa yövyt tarvittaessa. 

Sairausloman pituus on 1–3 viikkoa.

Leikkauksessa käytetään ainoastaan sulavia ompeleita, joita ei tarvitse poistaa.

Jälkitarkastuksen tarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti.

Leikkauksen jälkeen sinun tulee välttää tulee välttää uimista, ammekylpyjä, yhdyntöjä, erittäin raskaiden esineiden nostamista ja polkupyörällä ajoa noin kahden viikon ajan. 

Ajanvaraus

Mikäli kärsit gynekologiseen laskeumaan viittaavista oireista, varaa aika gynekologille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Aavassa sterilisaatioleikkauksia tekevät kokeneet gynekologian erikoislääkärit Tomi Mikkola, Anne Kolehmainen, Satu Tarjanne ja Nina Mattsson.

Asiantuntijana naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Nina Mattsson.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
timo-vanttinen-aava

Aavan työterveyden liiketoimintajohtaja Timo Vänttinen jättää tehtävänsä 1.4.2024

Pitkän uran Aavan johtotehtävissä tehnyt Timo jatkaa keväällä työterveyden ammatinharjoittajalääkärinä: ”Nykyisessä tehtävässäni kilometrit tulivat täyteen, mutta sydämeni pysyy Aavassa ja Pikkujätissä.”
Lue lisää
Jäbät&Tunteet_yhteistyö

Miesten mielenterveyden asialla: Aava yhteistyökumppanina Jäbät & Tunteet -tapahtumassa

Jäbät & Tunteet -yhteisö järjestää miehille suunnatun keskustelutilaisuuden mielenterveysviikolla 21.11. Aava toimii tapahtuman virallisena yhteistyökumppanina.
Lue lisää
tenniskyynärpää

Tenniskyynärpää on kivulias kumppani

Tenniskyynärpää on kyynärvarren yläosan rasitussairaus, joka voi hankaloittaa arkea suuresti. Pahimmillaan ei pysty nostamaan edes kahvikuppia. Käsikirurgian erikoislääkäri Joakim Lindfors selvittää, mitkä ovat vaivan oireet ja miten sitä voidaan hoitaa.
Lue lisää