Eturauhassairauksien tutkiminen ja hoito

Eturauhasen tutkiminen kuuluu miehen terveyden kokonaisvaltaiseen tutkimukseen. Ensimmäisen kerran eturauhanen kannattaa tarkistuttaa noin 40 vuotiaana. Eturauhasvaivat ovat yleisiä etenkin ikääntyneillä miehillä. Urologian erikoislääkärit ovat eturauhassairauksien erikoisosaajia ja hoitavat sinua ammattitaitoisesti ja huomaavaisesti.

Milloin urologin vastaanotolle?

Eturauhasvaivoja voi aiheuttaa eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu, eturauhaslähtöiset kiputilat, tulehdukset tai eturauhasen pahanlaatuiset kasvaimet.

Aina oireet eivät tarkoita vakavaa sairautta, mutta oireiden syy kannattaa aina selvittää.

Urologin vastaanotolle kannattaa varata aika, jos

  • eturauhasen terveys mietityttää
  • kärsit virtsaamisoireista
  • kärsit lantion kipuoireista
  • sinulla on todettu poikkeava PSA-arvo

Eturauhanen voidaan tutkia myös, vaikka sinulla ei olisi mitään oireita. Tutkimuksen yhteydessä voidaan tehdä urologinen perustutkimus, jolloin urologi tarkistaa eturauhasen lisäksi kivekset ja esinahan.

Miten eturauhanen tutkitaan?

Eturauhasen tunnustelu peräaukon kautta eli tuseeraus kuuluu urologiseen perustutkimukseen. Tutkimuksen aikana lääkäri arvioi eturauhasen koon sekä mahdolliset kyhmyt ja kovettumat.

Tarvittaessa voidaan tehdä ultraäänitutkimus ja magneettitutkimus, tehdä PSA- ja muut tarvittavat laboratoriotutkimukset sekä ottaa eturauhasesta koepalat.

PSA (prostataspesifinen antigeeni)-arvo mitataan verikokeella. PSA on eturauhasen tuottama proteiini, jonka pitoisuus veressä voi nousta muun muassa erilaisten eturauhassairauksien seurauksena, mutta myös siemensyöksyn jälkeen.

Eturauhasen tunnusteluun ei tarvitse valmistautua etukäteen. Tutkimus ei ole kivulias, mutta voi tuntua epämiellyttävältä. Tuseeraus tapahtuu sormella peräaukon kautta tunnustellen miehen maatessa vasemmalla kyljellä. Tutkimus kestää pienen hetken.

Virtsaamisoireita ja eturauhasen liikakasvun aiheuttamia oireita selvitellään usein myös virtsarakon tähystyksellä (tehdään Aava Kampissa).

Jos eturauhasesta tarvitaan koepalat, ennen koepalojen ottoa tutkitaan virtsanäyte virtsatieinfektion poissulkemiseksi sekä annetaan ennaltaehkäisevästi antibioottia infektioiden ehkäisemiseksi.

Eturauhasen aiheuttamien oireiden hoito

Eturauhasen liikakasvun aiheuttamia oireita ovat muun muassa:

  • virtsaamisoireet
  • heikentynyt virtsasuihku
  • kiirepakotus
  • rakon tyhjenemishäiriö
  • yövirtsaisuus

Oireiden hoito aloitetaan lääkityksellä, joka parantaa virtsasuihkua ja edistää rakon tyhjentymistä. Usein aloitetaan myöskin eturauhasen kokoa pienentävä lääke.

Jos lisäksi oireena on eturauhasen liikakasvuun liittyvä erektion toiminnan heikkeneminen, voidaan häiriötä ja samanaikaisia virtsaamisoireita hoitaa päivittäisellä erektiohäiriöön tarkoitetulla lääkkeellä.

Jos lääkehoidosta ei saada apua virtsaamisoireisiin, on vaihtoehtona eturauhasen kirurginen hoito eli eturauhasen höylääminen eri menetelmin (ei tehdä Aavassa).

Mikäli tutkimuksissa todetaan eturauhasen syöpä, lääkärisi ohjaa sinut hoidettavaksi lähimmälle urologian klinikalle, alueelliseen syöpäkeskukseen tai Syöpäsairaala Docratekseen.

Ajanvaraus

Varaa aika Aavan urologille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Asiantuntijana urologian erikoislääkäri Riitta Rönkä.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Ajanvaraus

Ajan peruminen tai siirto muuttuu 1.1.2024 alkaen 24 tuntiin ennen varattua aikaa

Ajan voi perua tai siirtää Aavassa 1.1.2024 alkaen aiemman 12 h sijasta 24 h ennen varattua aikaa.
Lue lisää
timo-vanttinen-aava

Aavan työterveyden liiketoimintajohtaja Timo Vänttinen jättää tehtävänsä 1.4.2024

Pitkän uran Aavan johtotehtävissä tehnyt Timo jatkaa keväällä työterveyden ammatinharjoittajalääkärinä: ”Nykyisessä tehtävässäni kilometrit tulivat täyteen, mutta sydämeni pysyy Aavassa ja Pikkujätissä.”
Lue lisää
Jäbät&Tunteet_yhteistyö

Miesten mielenterveyden asialla: Aava yhteistyökumppanina Jäbät & Tunteet -tapahtumassa

Jäbät & Tunteet -yhteisö järjestää miehille suunnatun keskustelutilaisuuden mielenterveysviikolla 21.11. Aava toimii tapahtuman virallisena yhteistyökumppanina.
Lue lisää