

Kärsitkö toistuvista ylävatsakivuista, jotka säteilevät selkään? Kyse voi olla sappikivistä. Vaiva hoituu sappirakon poistoleikkauksella. Sappirakon puuttumisesta ei tarvitse olla huolissaan, koska maksa tuottaa edelleen sappea ohutsuoleen. Aavassa poistoleikkauksia tekee kokenut gastrokirurgi Lea Kyhälä.
Sappikivet syntyvät, kun sapen aineosat alkavat kiteytyä sappirakossa seisovassa sappinesteessä. Tarkkaan ei tiedetä, miksi näin käy, mutta ikääntyminen, naissukupuoli, ylipaino sekä runsas laihtuminen esimerkiksi lihavuusleikkauksen jälkeen lisäävät riskiä. Myös perintötekijöillä on vaikutusta. Suomessa sappikiviä on noin 10 prosentilla väestöstä.
Tyypillinen oire on yhtäkkiä alkanut ylävatsakipu, joka voi säteillä selkään. Kipukohtaus saattaa kestää tuntejakin, mutta useimmiten se menee ohi itsestään. Tavallisimmin kipu alkaa syömisen jälkeen. Joillakin esimerkiksi omenan, paprikan tai sipulin syönti voi laukaista kohtauksen. Myös pahoinvointia ja oksentelua voi esiintyä.
Toisaalta sappikivet voivat olla myös täysin oireettomia. Ne todetaankin usein sattumalta, kun lääkärissä tehdään jonkin muun syyn vuoksi vatsan kuvantamistutkimuksia. Oireettomia sappikiviä ei tarvitse yleensä hoitaa.
Lääkäriin on syytä hakeutua heti, jos
Lääkäriin kannattaa mennä myös, jos kipukohtaukset toistuvat.
Sappikivet todetaan ultraäänitutkimuksella. Lisäksi selvitetään, onko kyseessä pelkän sappikiven aiheuttama kipu, vai johtuvatko oireet sappirakon tulehduksesta tai sappitiehyeen tukoksesta. Maksa- ja sappiarvot tarkistetaan yleensä verinäytteestä.
Sappirakon poisto on aiheellinen, jos kipukohtauksia on ollut useita. Joskus yksittäisen kipukohtauksenkin jälkeen harkitaan leikkausta, jos ultraäänitutkimuksessa nähdään esimerkiksi poikkeuksellisen suuri sappikivi.
Leikkauksessa poistetaan sappirakko ja sen mukana sappikivet. Valtaosa leikkauksista tehdään tähystysleikkauksina kamera-avusteista tekniikkaa käyttäen. Tällöin haavat ovat pieniä ja toipuminen nopeaa.
Leikkaus tehdään aina nukutuksessa. Toimenpide kestää noin tunnin. Kotiin pääset jo seuraavana päivänä. Sairausloman kesto on tavallisesti noin viikko.
Mikäli et sovellu päiväkirurgiseksi potilaaksi esimerkiksi aiempien vatsanalueelle tehtyjen leikkauksien vuoksi, saat lähetteen erikoissairaanhoitoon, jossa sappirakon poisto voidaan turvallisesti suorittaa.
Jos sappikivi tukkii sappitiehyen, sappitietukos pitää laukaista sairaalassa mahdollisimman nopeasti. Sappirakon tulehduksessa hoidoksi annetaan antibiootteja suonensisäisesti. Sappirakko poistetaan heti, kun tilanne sallii.
Jos epäilet kärsiväsi sappikivistä, varaa aika gastrokirugi Lea Kyhälälle nettiajanvarauksen kautta tai numerosta 010 380 3838. Sappirakon poistoleikkauksia tehdään Aava Kampissa.