Laaja terveystarkastuspaketti
Olisiko aika tarkistaa terveytesi tila? Aavan laajalla terveystarkastuspaketilla selvität, miten elimistösi voi ja minkälaisia muutoksia se ehkä kaipaisi voidakseen entistä paremmin.
Laaja terveystarkastuspaketti sisältää terveytesi kannalta oleellisten veriarvojen tutkimuksen. Paketin avulla saat tietoa esimerkiksi elimistösi rautavarannoista, vitamiinien saannista, veren sokereista ja rasvoista, nestetasapainosta ja tulehdustiloista. Samalla selvität munuaistesi ja maksasi toiminnan sekä kilpirauhasesi terveyden.
Terveystarkastuksessa esiin nousseiden tulosten perusteella voimme suositella sinulle terveytesi kannalta sopivia muutoksia elämäntapoihisi tai tarpeen vaatiessa ohjata sinut jatkotutkimuksiin.
Terveystarkastuksen laboratoriopaketti sopii kaiken ikäisille. Huomioithan, että alle 18-vuotiaat tarvitsevat laboratoriotutkimuksiin lääkärin lähetteen.
Hinta 183,60€
Laboratoriopaketin sisältämät tutkimukset
- Perusverenkuva ja verihiutaleet (B-PVKT): Verenkuvassa on kahdeksan eri osatutkimusta: valkosolut, hemoglobiini, punasolut, punasolujen tilavuusosuus, punasolujen keskitilavuus, punasolujen keskimääräinen hemoglobiinin konsentraatio ja verihiutaleet.
- Ferritiini (S-Ferrit): Ferritiini kertoo elimistön rautavarastoista.
- D-vitamiini (S-D-25): Rasvaliukoinen vitamiini, jota tarvitaan kehon normaaliin toimintaan. Se on tärkeä mm. luuston terveydelle.
- Hemoglobiini-A1c (B-HbA1C): pitkäaikainen verensokeritasapaino.
- Kilpirauhastutkimus (S-TSH): selvittää kilpirauhasen toimintahäiriöitä, kuten vajaa- ja liikatoimintaa.
- Kolesteroli ja muut veren rasvat (fS-Lipidit): selvittää millaisia rasvoja elimistössä ja mittaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
- Kreatiniini (fS-Krea): munuaisten toiminnan selvittäminen.
- Maksatutkimus (S-Alat): auttaa tunnistamaan mahdollisia maksasairauksia tai maksan toimintahäiriöitä varhaisessa vaiheessa.
- Verensokeri (fP-Gluk): auttaa tunnistamaan mahdollisia diabeteksen tai verensokerin häiriöitä.
- Natrium (S-Na): Neste- ja elektrolyyttitasapainon selvittely.
- Kalium (S-K): Neste- ja elektrolyyttitasapainon selvittely.
- Lasko (B-La): antaa viitteitä mahdollisista tulehdustiloista tai sairauksista.
Valmistautuminen tutkimukseen
Ennen tutkimusta tulee olla syömättä ja juomatta 10–12 tuntia. Aamulla ennen tutkimukseen tuloa voi juoda pienen lasillisen vettä. Ethän harrasta rankkaa fyysistä liikuntaa tutkimusta edeltävän vuorokauden aikana. Vältä myös tupakointia.
Saavu näytteenottoon riittävän ajoissa, jotta ehdit istua 15 minuutin ajan rauhassa. Näin verenkierto tasaantuu näytteenottoa varten. Muista ottaa kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan laboratoriotutkimuksiin.
Ajanvaraus
Varaa aika laajan terveystarkastuksen laboratoriotutkimuksiin nettiajanvarauksessa tai asiakaspalvelustamme soittamalla numeroon 010 380 3838.
Laboratoriotutkimusten viitearvot
Perusverenkuva, aikuiset B-PVK | naiset | miehet |
---|---|---|
B-Leuk | 3.4–8.2 x E9/l | 3.4–8.2 x E9/l |
B-Eryt | 3.90–5.20 x E12/l | 4.25–5.70 x E12/l |
B-Hb | 117–155 g/l | 134–167 g/l |
B-Hkr | 35–46 % | 39–50 % |
E-MCV | 82–98 fl | 82–98 fl |
E-MCH | 27–33 pg | 27–33 pg |
E-RDW | alle 15 % | alle 14 % |
B-Trom | 150–360 x E9/l | 150–360 x E9/l |
Ferritiini | naiset | miehet |
---|---|---|
S-Ferrit | 15–150 µg/l | 30–400 µg/l |
D-vitamiini, S-D-25 | |
---|---|
puutostila | alle 25 nmol/l |
riittämätön saanti | alle 50 nmol/l |
riittävä saanti | 50–75 nmol/l |
hyvä saanti | 100–120 nmol/l |
osteoporoosia sairastavan tavoitearvo | 75–120 nmol/l |
liikasaanti | yli 250 nmol/l |
Hemoglobiini | |
---|---|
HbA1C | 20–42 mmol/mol (4.0–6.0 %) |
Kilpirauhanen, aikuiset yli 20-v. | |
---|---|
S-TSH | 0.27–4.2 mU/l |
Kolesteroli ja muut veren rasvat, fS-Lipidit | naiset | miehet |
---|---|---|
fS-Kol | alle 5 mmol/l | alle 5 mmol/l |
fS-Kol-HDL | yli 1.2 mmol/l | yli 1.0 mmol/l |
fS-Kol-LDL | tavoite alle 3.0 mmol/l ihanne alle 2.5 mmol/l | tavoite alle 3.0 mmol/l ihanne alle 2.5 mmol/l |
S-/P-LDL | alle 3,0 mmol/l, (ei paastoa) | alle 3,0 mmol/l, (ei paastoa) |
fS-Trigly | alle 1.7 mmol/l | alle 1.7 mmol/l |
S-/P-Trigly | alle 2,0 mmol/l (ei paastoa) | alle 2,0 mmol/l (ei paastoa) |
Kreatiniini | naiset | miehet |
---|---|---|
fS-Krea | 50–90 µmol/l | 60–100 µmol/l |
Suodatusnopeus, Pt-GFReEPI | |
---|---|
18–39-vuotiaat | yli 89 ml/min/1.73 m2 |
40–49-vuotiaat | yli 83 ml/min/1.73 m2 |
50–59-vuotiaat | yli 77 ml/min/1.73 m2 |
60–69-vuotiaat | yli 69 ml/min/1.73 m2 |
yli 70-vuotiaat | yli 59 ml/min/1.73 m2 |
Maksa, aikuiset | naiset | miehet |
---|---|---|
S-ALAT | alle 35 U/l | alle 50 U/l |
Verensokeri, aikuiset | |
---|---|
fS-Gluk | 4.0–6.0 mmol/l |
Natrium, aikuiset | |
---|---|
S-Na | 137–145 mmol/l |
Kalium, aikuiset | |
---|---|
S-K | 3.5–5.1 mmol/l |
Lasko, B-La | naiset | miehet |
---|---|---|
alle 50-vuotiaat | alle 20 mm/h | alle 15 mm/h |
50–85-vuotiaat | alle 30 mm/h | alle 20 mm/h |
yli 85-vuotiaat | alle 42 mm/h | alle 30 mm/h |
Tutkimustulosten tulkinta
Jos haluat lääkärin tulkinnan tutkimustuloksistasi, varaa aika Aavan yleislääkärille nettiajanvarauksessa tai puhelimitse asiakaspalvelustamme 010 380 3838. Huomaathan, että lääkärin tekemä tulkinta ei kuulu terveyspaketin hintaan.
Tulokset tulevat myös Aava-sovellukseen ja Oma Aava-palveluun.
Tutkimuksen ja tulosten tulkinnan jälkeen sinut ohjataan tarvittaessa jatkotutkimuksiin.