

Perheterapia on psykoterapian muoto, jonka avulla voidaan parantaa perheen jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta ja kykyä ratkaista erilaisia ongelmia sekä lievittää kärsimystä. Perheterapiaa suositellaan kaikenlaisissa haastavissa elämäntilanteissa, kun tarvitaan apua ja muutosta perheenjäsenten hyvinvointiin.
Perheterapia on koko perheen ammatillista auttamista erilaisissa elämäntilanteissa.
Näitä ovat esimerkiksi:
Perheterapia tähtää toimivampaan perhe-elämään ja perheen sisäisiin valmiuksiin ratkaista mahdollisia ongelmia.
Perheterapian tavoitteena on auttaa perheenjäseniä sanoittamaan ja jakamaan asioita tunnetasolla sekä ymmärtämään toisia perheenjäseniä. Jokaiselle perheenjäsenelle on tärkeää tulla itse kuulluksi perheessä.
Perheterapiassa keskitytään perheen sisäisen vuorovaikutuksen haasteisiin, joita tutkimalla, ymmärtämällä, tunnistamalla ja hoitamalla voidaan edistää perheen ja sen jäsenten hyvinvointia.
Perheterapeutti voi tavata vastaanotolla koko perhettä tai sen joitakin osapuolia. Käytännöistä sovitaan aina yhdessä perheen kanssa.
Kokoonpanoa voidaan vaihdella tarpeen mukaan ja se perustuu perheenjäsenten omaan haluun sekä toiveeseen osallistumisesta.
Perheterapiassa tavoitellaan puhumisen keinoin vaikeidenkin asioiden sanoittamista, kuulluksi tulemista ja toisten ymmärtämistä.
Vuorovaikutuksen kohentamisessa voidaan käyttää apuna myös erilaisia tehtäviä tai pelejä.
Perheterapian kesto voi vaihdella muutamasta käyntikerrasta vuosia kestäviin tiiviisiin hoitosuhteisiin.
Perheterapiaa antaa perhepsykoterapeutti, jolla on sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto Valviran myöntämä lupa kyseiseen psykoterapiasuuntaukseen.
Kaikki Aavan psykoterapeutit ovat Valviran laillistamia ammattilaisia.
Kuka tahansa voi yksityisesti ja omakustanteisesti hakeutua perheterapiaan varaamalla ajan suoraan perhepsykoterapeutille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.
Perheterapia on yksi Kelan kuntoutuspsykoterapian suuntauksista ja siihen voi hakea Kelalta kuntoutustukea. Asiasta voi keskustella hoitavan lääkärin kanssa tai varata aika hoitoarvioon psykiatrian erikoislääkärille.
Perheterapian hinta määräytyy hoitokertojen määrän ja tiheyden perusteella. Voit kysyä asiakapalvelustamme lisää: 010 380 3838.
Asiantuntijana psykiatrian erikoislääkäri Tarja Seuri.