OCT-kuvaus eli silmän valokerroskuvaus

FacebookTwitterLinkedIn

OCT-kuvauksella eli silmän valokerroskuvauksella tutkitaan silmän rakenteiden eri kerroksia. Näin näkökykyä uhkaavat sairaudet voidaan tunnistaa varhaisessa vaiheessa. Muun muassa silmänpohjan ikärappeuman diagnosoinnissa OCT-kuvaus on tärkeä tutkimus. Se ei tuota kipua ja vie vain hetken.

Missä tilanteessa OCT- eli silmänpohjan valokerroskuvaus on tarpeen?

OCT-kuvauksella saadaan kuvattua tarkasti tiettyjen silmän rakenteiden eri kerrokset. Yleisimmin sitä käytetään verkkokalvosairauksien, kuten esimerkiksi silmänpohjan ikärappeuman ja diabeteksen aiheuttamien verkkokalvomuutoksien, toteamiseen ja seurantaan. Lisäksi sitä voidaan käyttää glaukoomassa näköhermonpään kuvantamisessa. OCT-lyhenne tulee englanninkielen sanoista Optical Coherence Tomography.

OCT-valokerroskuvaukseen on aina oltava lääkärin lähete. 

Tutkimuksen kulku

Silmien mustuaiset laajennetaan tarvittaessa ennen OCT-kuvausta. Kuvauksessa istut kameran edessä ja katsot kohdevaloa silmähoitajan ohjeen mukaan. OCT-valokerroskuvaus on nopea ja kivuton tutkimus. Valosta ei ole silmälle vaaraa.

Useimmiten tutkimuksen tehnyt lääkäri tulkitsee kuvaustulokset heti.

OCT-kuvauksen jälkeen

Jos sinulle on laitettu mustuaista laajentavia silmätippoja tutkimuksen yhteydessä, autolla ajo ei ole suositeltavaa silmätippojen vaikutuksen aikana. Silmät ovat myös herkät valolle. Siksi sinun kannattaa ottaa mukaan aurinkolasit. Huomioithan myös, että tarkkaa näköä vaativan työn tekeminen ei välttämättä heti onnistu.

Varaa aika OCT-valokerroskuvaukseen

Varaa aika silmätutkimuksiin vastaanottokäyntisi yhteydessä silmäosastolta tai Aavan asiakaspalvelun numerosta 010 380 3838. Valmistautumisohjeet saat lähettävältä lääkäriltä tai silmähoitajilta. Muistathan ottaa mukaan Kela-kortin tai henkilöllisyystodistuksen.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa silmätautien erikoislääkäri Päivi Ranta.

Artikkelit ja tiedotteet
paivystys_kamppi_etusivu Päänsärky on oire – migreeni on sairaus
Päänsärky on yksi yleisimmistä syistä hakeutua hoitoon, mutta siihen totutaan helposti. Oiretta hoidetaan, mutta sen syy jää usein epäselväksi. Ja oireet palaavat takaisin – ennemmin tai myöhemmin.
Lue lisää
keliakiatutkimus_aava Lupaava lääke keliakiaan kehitteillä – osallistu keliakiatutkimukseen maksutta
Kärsitkö keliakian aiheuttamista vatsavaivoista, vaikka noudatat gluteenitonta ruokavaliota? Saatat olla etsimämme henkilö maksuttomaan tutkimukseen, jonka avulla kehitetään lääkettä keliakiaan.
Lue lisää
004 Siina Saksi 2-2026 LOW RES Muutos Aava ja Pikkujätti Oy:n johdossa – uutena toimitusjohtajana aloittaa Siina Saksi
Lääkärikeskus Aavan ja Pikkujätin uutena toimitusjohtajana on aloittanut Siina Saksi. Hän tuo mukanaan vahvan kokemuksen terveydenhuollon liiketoiminnasta ja johtamisesta sekä näkemyksen siitä, miten inhimillinen ja vaikuttava terveydenhuolto rakennetaan muuttuvassa toimintaympäristössä.
Lue lisää