Elastografia eli rasvamaksan fibroosin ultraäänitutkimus

Elastografian avulla maksassa olevan sidekudoksen määrää saadaan tutkittua nopeasti ja kivuttomasti. Tutkimuksen avulla voidaan selvittää, miten pitkälle maksasairaus on kehittynyt.

Mikä on fibroosi

Fibroosi tarkoittaa sidekudosta, joka muodostuu elimeen, kun sen omat solut vaurioituvat. Fibroosi haittaa elimen normaalia toimintaa ja voi olla siksi vaarallinen.

Fibroosia voi kertyä esimerkiksi maksaan, sydämeen, munuaisiin, keuhkoihin tai haimaan eli sellaisiin elimiin, joiden omat solut uusiutuvat hyvin hitaasti tai ei lainkaan.

Mitä on elastografia

Elastografia on ultraääneen perustuva tutkimus, jolla voidaan tutkia rasvamaksaa ja siinä olevan fibroosin astetta.

Elastografian avulla maksassa olevan sidekudoksen määrää saadaan tutkittua nopeasti ja kivuttomasti. Tutkimuksen avulla voidaan selvittää, miten pitkälle maksasairaus on kehittynyt.

Elastografian etuna on se, että sillä voidaan usein korvata koepalan otto rasvamaksan fibroosiasteeen määrittämisessä. Se ei kuitenkaan korvaa muiden maksasairauksien diagnostiikkaan käytettävää koepalan tarvetta. 

Rasvamaksan riskitekijät ja seuraukset

Rasvamaksan riskitekijöitä ovat muun muassa lihavuus, tyypin 2 diabetes ja runsas alkoholin käyttö.

Jos riskitekijöitä ei hoideta riittävästi, voi rasvamaksa edetä steatohepatiitiksi eli rasvamaksatulehdukseksi. Tällöin maksaan voi alkaa muodos­tua tulehduksen seurauksena sidekudos­ta eli fibroosia.

Osalla potilaista tila voi kehittyä vaaralliseksi maksakirroosiksi, johon liittyy myös maksasyövän riski.

Maksan fibroosin oireet

Maksan fibrotisoituminen ei tunnu miltään eikä potilas pääasiassa saa siitä minkäänlaisia oireita. Taudin jäljille päästään yleensä sen riskitekijöihin liittyvien tarkastusten tai verikokeiden kautta.

Yleensä ennen elastografiaa on tarkistettu maksa-arvot (ALAT ja ASAT), jotka ovat tyypillisesti jo vuosia olleet koholla. Lisäksi FIB-4-indeksillä voidaan kartoittaa potilaan maksan fibroosiasteen riskiä ja näin ollen tarvetta elastografialle.

Tärkeimmät syyt fibroosiriskin arvioon ovat:

  • tyypin 2 diabetes
  • merkittävä lihavuus
  • runsas alkoholin käyttö
  • pitkään jatkuneet koholla olevat maksa-arvot

Miten elastografia tehdään?

Elastografia tehdään ultraäänilaitteella joko vastaanoton yhteydessä tai kuvantamisen osastolla.

Tutkimus on kivuton.

Varaa aika

Varaa aika gastroenterologin vastaanotolle nettiajanvarauksesta tai asiakaspalvelusta soittamalla numeroon 010 380 3838.

Asiantuntijana sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Petri Mäkelä.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Max_x_Aava Poikkeuksellinen yhteistyö syntyi rohkeudesta – dokumenttisarja Max Senestä yhteistyössä Aavan kanssa
Lääkärikeskus Aava, rap-artisti Max Sene (Sexmane) ja Marmori Entertainment julkaisevat yhteistyössä Lucas Senen ohjaaman viisiosaisen dokumenttisarjan mielenterveydestä huolehtimisen normalisoimiseksi.
Lue lisää
petteri Onko henkilöstön hyvinvointi yrityksellenne strateginen asia?
Eri toimialojen yrityksillä on mietinnässä yhtenevät haasteet: Miten saamme pidettyä osaavat henkilöt ja mistä saamme rekrytoitua uusia? Entä miten henkilöstömme voisi paremmin ja olisi innostunut – myös työstään? Kokonaisuus edellyttää strategista lähestymistä, hyvinvointistrategiaa.
Lue lisää
Aava Edenneen Parkinsonin taudin hoitovalikoima laajenee – Uusi hoitomuoto käyttöön ensimmäisenä Suomessa Lääkärikeskus Aavassa
Ihonalainen levodopainfuusiohoito aloitettiin ensimmäisenä Suomessa Lääkärikeskus Aavassa 22.4.2024.
Lue lisää