

Vaikean tai äkillisesti alkaneen ummetuksen syy tulee aina tutkia ja selvittää. Varaa aika gastroenterologian erikoislääkärille, jotta diagnoosi saadaan varmistettua. Toiminnallisen ummetuksen hoidoksi riittää usein elintapamuutos eli kuidun lisääminen ruokavalioon ja päivittäinen liikunta. Lisäksi kannattaa opetella ulostamaan säännöllisesti.
Ummetuksella tarkoitetaan vaikeutta ulostaa tai hidastunutta suolen toimintaa. Useimmiten ummetus johtuu elintavoista: liikunnan puutteesta, vähäisestä kuidun saannista ja riittämättömästä veden juomisesta. Tällöin puhutaan toiminnallisesta ummetuksesta. Myös jotkut lääkkeet ja sairaudet, kuten diabetes ja kilpirauhasen sairaudet, voivat aiheuttaa ummetusta. Lisäksi ummetuksen syitä voivat olla kasvaimet, divertikuloosi eli suolen umpipussitauti ja gynekologiset vaivat.
Naisilla ummetus on tavallisempaa kuin miehillä. Osaltaan tämä johtuu suolen anatomiasta. Toisilla mutkainen ja pitkä suoli tai mahdolliset leikkausten jälkeiset kiinnikkeet vaikeuttavat suolen sisällön etenemistä. Iäkkäillä ihmisillä suolen lihaksisto laiskistuu.
Elintapamuutosten tulee olla pysyviä, jotta niiden teho säilyy.
Vaikean tai äkillisesti alkaneen ummetuksen syy tulee aina selvittää, erityisesti jos olet yli 50-vuotias. Varaa ensimmäinen aika yleislääkärille tai gastroenterologille eli maha-suolikanavan sairauksien hoitoon perehtyneelle erikoislääkärille, jotta diagnoosi saadaan varmistettua.
Huolestuttavia oireita ovat
Kun tulet ummetuksen vuoksi lääkärin vastaanotolle, ota mukaasi aikaisemmat laboratoriotulokset ja mahdolliset tähystyslausunnot. Vastaanotolla käydään yksityiskohtaisesti läpi oireittesi luonne ja voimakkuus. Lääkäri haluaa muun muassa tietää, onko sinulla vaikeuksia saada uloste peräaukosta vai onko kyse pikemmin siitä, että suoli toimii laiskasti. Häntä kiinnostaa myös, onko ummetus kehittynyt nopeasti vai hitaasti ja liittyykö ulostamiseen verenvuotoa.
Tarvittaessa lääkäri voi tutkia vatsan ja peräaukon seudun. Peräsuolen tähystys eli proktoskopia on rutiinitoimenpide, jossa vain peräsuoli tutkitaan lyhyellä tähystimellä. Tämä voidaan tehdä tavallisella vastaanotolla. Tähystys ei aiheuta juurikaan kipua ja kestää vain muutamia minuutteja. Sitä ei tarvitse jännittää. Vaikeassa ummetuksessa lääkäri harkitsee paksusuolen tähystystä eli kolonoskopiaa, sillä joskus ummetuksen syy voi olla esimerkiksi paksusuolen tukkiva kasvain. Lisäksi voidaan tarvita uloste- ja verinäytteitä.
Ummetuksen hoito on aina yksilöllistä. Jos ummetuksen taustalta löytyy elimellinen syy, sen hoito on ensisijaista. Usein elintapojen muutos (kuidun lisääminen ruokavalioon, istumisen vähentäminen ja liikunnan lisääminen) riittää toiminnallisen ummetuksen hoidoksi. Lisäksi opetellaan säännöllinen ulostamisrytmi. Tarvittaessa lääkäri määrää lääkkeitä harkintansa mukaan.
Ravitsemusterapiassa arvioidaan kuituvalmisteiden tarve ja rukataan ruokavalio vatsalle ystävälliseksi. Tavoitteena on pysyvä ummetuspotilaan elämänlaadun parantaminen. Ensin kannattaa kuitenkin mennä lääkäriin, sitten vasta ravitsemusterapeutille.
Jos kärsit ummetuksesta, varaa aika gastroenterologin lähi- tai etävastaanotolle nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.
Mikäli kaipaat neuvoja ummetukseen liittyvissä ruokavalioasioissa, varaa aika ravitsemusterapeutin lähi- tai etävastaanotolle nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.