Tunkeutuuko mieleesi toistuvasti epämiellyttäviä ja ahdistavia ajatuksia, jotka yrität torjua pakonomaisilla teoilla? Oireilun syy on luultavasti pakko-oireinen häiriö eli OCD. Sitä voidaan hoitaa tehokkaasti erilaisilla terapiamuodoilla sekä lääkkeillä.
OCD on lyhenne englanninkielisistä sanoista obsessive compulsive disorder. Suomeksi se tarkoittaa pakko-oireista häiriötä. Siihen kuuluvat pakonomaiset ajatukset tai toiminnot. Pakkoajatuksia tai -toimintoja voi esiintyä erikseenkin, mutta isolla osalla on molempia.
Mitään yksittäistä selittävää tekijää pakko-oireilulle ei ole. Tiedetään kuitenkin, että perinnölliset tekijät altistavat pakko-oireisen häiriön puhkeamiselle. Myös kokemusmaailma ja ympäristötekijät vaikuttavat taustalla ja voivat laukaista oireita. Lisäksi aivokuvantamistutkimuksissa on todennettavissa neurobiologisia toimintahäiriöitä.
Pakkoajatukset ovat mieleen toistuvasti tunkeutuvia epämiellyttäviä ajatuksia, jotka eivät ole itselle tyypillisiä. Niihin liittyy vellovaa ahdistusta.
Tavallisia pakkoajatuksia ovat
Pakko-ajatuksista kärsivä tiedostaa yleensä itsekin, että hänen ajatuksensa ovat liioiteltuja ja hän yrittää vastustaa niitä. Se voi voimistaa ahdistusta, jota hän yrittää lievittää pakonomaisilla teoilla.
Pakkotoiminnot ovat
Kyse voi olla esimerkiksi jatkuvasta käsien pesusta tai siivoamisesta, esineiden järjestelystä tai asioiden tarkastamisesta. Pakko-oireista kärsivä voi esimerkiksi palata monta kertaa kotiin tarkistamaan, onko ulko-ovi varmasti kiinni tai sähkölaitteet suljettu.
OCD:n oireet voivat olla lieviä, keskivaikeita tai vaikeita.
Jopa 90 prosentilla pakko-oireista kärsivillä on elämänsä aikana jokin muu psykiatrinen häiriö. Kyse voi olla esimerkiksi masennuksesta, ahdistuneisuudesta tai traumahäiriöstä. Pakko-oireinen häiriö lisää myös alttiutta päihdeongelmille.
Lapsilla ja nuorilla todetaan usein samanaikaisesti neuropsykiatrisia häiriöitä. Rinnakkaisten häiriöiden erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa, minkä vuoksi OCD-diagnoosi voi syntyä viiveellä.
Noin 1–3 prosenttia ihmisistä kärsii pakko-oireisesta häiriöstä jossain vaiheessa elämäänsä. Häiriö alkaa yleensä lapsuudessa ja nuoruudessa, tyypillisesti 9–14 vuoden iässä. Lapsuudessa pakkotoiminnot, kuten toistuva peseytyminen, ovat tavallisempia kuin pakkoajatukset.
Joskus oireet tunnistetaan vasta aikuisena. Diagnoosin syntyä vaikeuttaa osaltaan se, että aikuinen osaa peitellä oireitaan. Pakko-oireista kärsivä voi myös olla täysin työkykyinen eikä oireilu aiheuta merkittävää toimintakyvyn laskua.
Noin puolella OCD kuitenkin heikentää toimintakykyä vakavasti, ja joka kuudes on häiriön vuoksi ainakin satunnaisesti työkyvytön. Pahimmillaan pakkotoiminnot voivat viedä jopa useita tunteja päivästä.
Jos tunnistat itsessäsi pakko-oireiseen häiriöön sopivia oireita ja ne haittaavat arkea, kannattaa ehdottomasti hakeutua psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle. Aavan asiantuntijoilla on OCD:n hoidosta pitkä kokemus.
Diagnoosi syntyy yleensä lääkärin haastattelun ja oireiden kartoittamisen pohjalta. Koko elinkaari käydään huolella läpi. Laboratoriotutkimuksia ei tarvita.
Vastaanotolle ei tarvitse varsinaisesti valmistautua, mutta etukäteen voi olla hyvä miettiä, milloin oireet ovat alkaneet (onko niitä ollut jo lapsuudessa ja miten ne ovat silloin ilmenneet ja haitanneet elämää). Lisäksi lääkäri haluaa tietää, miten haitallisina koet oireet, ja miten ne vaikuttavat toimintakykyysi. Voit myös harkintasi mukaan tehdä Mielenterveystalon pakko-oirekyselyn ennen vastaanotolle tuloa.
Lievän ja joskus keskivaikeankin OCD:n oireita voidaan lievittää pakko-oireisen häiriön omahoito-ohjelmilla, nettiterapialla ja lyhytpsykoterapialla. Vaikeammassa OCD:ssä on saatu hyviä tuloksia kognitiivis-behavioraalisella psykoterapialla. Sen avulla opit muun muassa lähestymään ahdistavia ajatuksia ja tilanteita asteittain, ja saat keinoja, joita voit myöhemmin hyödyntää itsenäisesti omassa arjessasi.
Tarpeen mukaan lääkäri laatii sinulle lähetteen terapiaan. Mikäli sitä ei ole saatavilla Aavassa, hän ohjaa sinut toisaalle.
Kognitiivis-behavioraaliseen psykoterapiaan voidaan yhdistää lääkehoito. Lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkkeitä. Tarvittaessa niitä voidaan käyttää lievässäkin OCD:ssä.
Lääkkeet lievittävät ahdistusta ja tuovat väljyyttä mielenmaailmaan. Se auttaa pakkoajatusten ja pakkotoimintojen hallintakeinojen omaksumisessa. Hoitovastetta ei kuitenkaan synny heti, vaan sen kehittymiseen kuluu jopa kuukausia.
Lääkitys tuottaa selvää helpotusta isolle osalle OCD-potilaista. Osalla lääkkeistä voidaan ajan myötä luopua. Täydellinen toipuminenkin on mahdollista.
Niin ikään hyvät ja terveelliset elintavat, kuten riittävä yöuni ja säännöllinen liikunta sekä päihteettömyys, lisäävät ahdistuksensietokykyä. Lisäksi mindfullnes-tyyppisestä harjoittelusta voi olla apua. Olennaisinta on oppia erilaisia keinoja, joilla voi ohjata ajatukset pakko-oireista toisaalle.
On myös tärkeää päästää irti häpeästä, jota moni oireidensa vuoksi – aivan suotta – saattaa kokea. Sairastuminen OCD:hen ei ole oma vika, joten siitä ei kannata syyttää itseään. Häpeä voi lisätä pakko-oireita voimistavaa stressiä ja vaikeuttaa sekä avun hakemista että itsehoitokeinojen opettelua. Häpeä saattaa myös viivästyttää diagnoosin syntyä ja sitä kautta hoidon aloittamista.
Varaa aika psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle nettiajanvarauksesta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.
Syyllisyyden lihavuudesta on loputtava – Lääkäri Emilia Huvisen uutuuskirja sukeltaa lihavuuden taustoihin
Aavalle ja Pikkujätille myönnetty ISO27001 tietoturvasertifiointi
Migreenin ymmärtäminen – uudet hoitovaihtoehdot ja läpimurrot