Hormonikierukka

FacebookTwitterLinkedIn

Hormonikierukkaa voivat käyttää useimmat naiset, joille muu hormonaalinen ehkäisy ei sovi. Hormonikierukan ehkäisyteho kestää valitusta kierukasta riippuen 3–8 vuotta, ja sen asetus ja poisto tapahtuvat yleensä gynekologin vastaanotolla.

Mikä on hormonikierukka?

Hormonikierukka on pitkäaikainen paikallisesti vaikuttava ehkäisymenetelmä, joka asetetaan kohtuun.

Siitä vapautuva keltarauhashormoni paksuntaa kohdunkaulan limaa, mikä vaikeuttaa siittiöiden pääsyä kohtuun. Paikallisesti ja tasaisesti vapautuva keltarauhashormoni myös vähentää kohdun limakalvon kuukausittaista kasvua ja estää alkion kiinnittymisen kohtuun.

Kenelle hormonikierukkaa suositellaan?

Hormonikierukkaa voivat käyttää useimmat naiset. Esimerkiksi aiemmin sairastettu veritulppa, verenpainetauti tai diabetes eivät ole esteitä hormonikierukan käytölle.

Hormonikierukka voidaan asettaa myös nuorille ja synnyttämättömille. Ikärajaa käytölle ei ole.

Hormonikierukkaa voidaan käyttää myös runsaiden vuotojen, kuukautiskipujen, PMS-oireiden tai endometrioosin hoitoon. Hormonikierukkaa voidaan lisäksi käyttää osana vaihdevuosioireiden hormonihoitoa suojaamaan kohdun limakalvoa estrogeenihoidon aikana.

Hormonikierukan ehkäisyteho

Hormonikierukka on tehokas ehkäisymenetelmä, sillä sen teho on sterilisaation luokkaa. Menetelmä on myös arjessa huoleton, sillä se ei vaadi päivittäistä muistamista.

Kun kierukka on asetettu, sen ehkäisyteho kestää valitusta hormonikierukasta riippuen jopa 3–8 vuoden ajan.

Hormonikierukan asennus ja poisto

Kierukan asetus voidaan periaatteessa tehdä missä kierron vaiheessa tahansa. Edeltävästä ehkäisystä on huolehdittava kondomilla tai hormonaalisin menetelmin.

Kohdunsuu on kuitenkin pehmeämpi kuukautisten aikana tai heti niiden jälkeen, minkä vuoksi asetus kannattaa erityisesti synnyttämättömillä naisilla ajoittaa tähän ajankohtaan.

Kierukka voidaan asentaa synnytyksen jälkeen tarvittaessa jo jälkitarkastuksen yhteydessä.

Hormonikierukoita voit ostaa Aavan toimipisteestä asetuksen yhteydessä. Mikäli lääkäri on kirjoittanut sinulle Mirena®-hormonikierukan reseptillä runsaiden tai kivuliaiden kuukautisten hoitoon tai vaihdevuosien hormonihoidon osaksi, kannattaa kierukka ostaa etukäteen apteekista, jotta saat siitä sairasvakuutuskorvauksen.

Kierukan asetus ja poisto tapahtuvat Aavassa gynekologin vastaanotolla. Muistathan käyttää lisäehkäisynä kondomia viikkoa ennen hormonikierukan poistoa, jos sinulla ei ole välitöntä raskaustoivetta.

Hormonikierukoita on erilaisia

52 mg levonorgestreelia sisältävä hormonikierukka 

  • tehokkain käytettävissä oleva ehkäisy 
  • pitkä ehkäisyteho (8 vuotta, lähestyttäessä vaihdevuosia voidaan ehkäisykeinona käyttää pidempäänkin) 
  • huoleton, ei tarvitse muistaa 
  • niukentaa kuukautisvuodot (20-30 %:lla vuodot jäävät pois) 
  • vähentää tehokkaasti kuukautiskipuja 
  • voidaan käyttää imetysajan ehkäisynä 
  • vähentää kohdun limakalvon sairauksia (liikakasvua ja pahanlaatuisia muutoksia) 
  • voidaan käyttää endometrioosivaivojen hoitoon 
  • auttaa monia PMS-oireilusta tai hormonaalisesta migreenistä kärsiviä 

Jos kärsit kovista kuukautiskivuista tai runsaista kuukautisvuodoista voit saada Mirena®- hormonikierukan lääkärin reseptillä Kelakorvattavana.

52mg levonorgestreelia sisältävää hormonikierukkaa käytetään myös osana vaihdevuosien hormonihoitoa, sillä kierukasta vapautuva keltarauhashormoni suojaa kohtua estrogeenin vaikutukselta. Myös tällöin voit saada hormonikierukan lääkärin reseptillä Kela-korvattavana.

19,5 mg levonorgestreelia sisältävä hormonikierukka 

  • 5 vuoden ehkäisyteho 
  • kooltaan hieman pienempi 
  • erittyvä hormonimäärä matalampi

Voit tutustua valmisteyhteenvetoihin tarkemmin lääkeinfo.fi-sivustolla.

13,5 mg levonorgestreelia sisältävä hormonikierukka 

  • 3 vuoden ehkäisyteho 
  • kooltaan hiukan pienempi 
  • käytetään ainoastaan raskauden ehkäisyyn 
  • hormonikierukoista matalahormonisin

Hormonikierukan haitat

Hormonikierukan käytön aikana verenkierrossa on vain vähäinen määrä keltarauhashormonia ja munasarjat toimivat normaalisti.

Siitä huolimatta osa käyttäjistä voi saada hormonikierukan käytöstä useimmiten ajan myötä lievittyviä tai ohimeneviä keltarauhashormonista johtuvia sivuoireita, kuten ihon tai hiusten rasvoittumista, karvoituksen lisääntymistä tai rintojen aristusta. 

Hormonikierukan yleisin epätoivottu vaikutus on ylimääräiset vuodot, jotka useimmiten rauhoittuvat ensimmäisten käyttökuukausien jälkeen.

Ajanvaraus

Varaa aika ehkäisyn suunnittelukäynnille tai kierukan asetukseen gynekologille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Aavan gynekologin vastaanotoilla on 8 ja 5 vuoden hormonikierukoita, joten omaa kierukkaa ei tarvitse olla asetuskäynnillä mukana.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Maria Pekkola.

Artikkelit ja tiedotteet
FinFer_logo_2025-11 Raskaudenaikaisia rauta-arvoja selvittävä FINFER-tutkimus alkoi Aavassa: Tutkimukseen otetaan mukaan 500 raskaana olevaa naista
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää naisten rautavarastojen (ferritiini) tasoja raskauden eri vaiheissa sekä näiden yhteyttä erilaisiin raskaudenaikaisiin oireisiin. Voit osallistua tutkimukseen, mikäli olet raskaana, ja täytät tutkimukseen osallistumisen ehdot.
Lue lisää
Suorituskyky Avaimia kollektiivisen työkyvyn saavuttamiseen: Aavan uusi työterveyden raportointimalli tuo työkykyjohtamisen tähän päivään
Aavan uusi työterveyden raportointi tekee näkyväksi tärkeän työn, jota teemme asiakkaidemme kanssa päivittäin työkyvyn edistämiseksi. Työkalu on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Aavan ammattilaisten ja asiakkaidemme kanssa toiveita ja tarpeita kuunnellen.
Lue lisää
TTH neliö syksy Tutkittua ja näyttöön perustuvaa hoitoa: Lyhytterapia on tehokas työkalu työkyvyn ylläpitämiseen
Ajoissa aloitettu lyhytterapia on tehokas ja vaikuttava hoito esimerkiksi masennukseen, ahdistukseen ja elämän kriisitilanteisiin sekä työuupumuksen ensioireisiin. Sairauspoissaolot voivat vähentyä jopa puolella. Aava tarjoaa yrityksille työterveyden lisäpalveluna viiden, kymmenen tai viidentoista kerran lyhytterapiakokonaisuuksia.
Lue lisää