3D/4D-ultraäänitutkimukset

FacebookTwitterLinkedIn

Perinteisen ultraäänitutkimuksen lisäksi sikiötä voidaan tutkia 3D/4D-ominaisuuksilla varustetuilla ultraäänilaitteilla. 3D-ultra ja 4D-ultra antavat lisätietoa sikiöstä ja sen liikkeistä. Myös sikiön kasvonpiirteet saadaan usein näkyviin tutkimuksissa.

Mitä 3D-ultra tai 4D-ultra tarkoittavat?

Kun sikiön rakenteita tarkastellaan, tehdään aina ensin huolellinen perustutkimus perinteisellä tekniikalla (2D), jolloin saadaan tietoa sikiön rakenteista, sikiön kasvu ja voinnista.

Perustutkimusta voidaan täydentää 3D-ultralla tai 4D-ultralla. Käytännössä 3D/4D-ultraäänitutkimusten suurin etu on hahmotettavuus, sillä vanhempienkin on helppo nähdä ja tunnistaa liikkeitä ja rakenteita kolmiulotteisesta kuvasta.

3D-ultrasta on erityisesti hyötyä sikiön pintarakenteita, raajojen liikkeitä, luisia rakenteita, sydämen rakenteita ja sen toimintaa tutkittaessa. Myös sikiön kasvonpiirteet voidaan saada näkyviin, jos sikiön asento on otollinen ja lapsivettä on sikiön kasvojen edessä riittävästi.

Milloin 3D/4D-ultraan?

3D/4D-tekniikkaa voidaan käyttää rakennetutkimusten täydentäjänä, esimerkiksi 19–22 raskausviikolla tehtävän rakennetutkimuksen yhteydessä.

Aavassa voit luottaa asiantuntijuuteen ja laitteiston laatuun

Aava Raskausklinikalla 3D- ja 4D-tutkimuksia tekevillä asiantuntijoilla on työvälineenään korkealaatuinen Voluson ultraäänilaitteisto

4D-ultraääni tarkoittaa, että kolmiulotteisena hahmottuvaa sikiötä voidaan tarkastella liikkuvana.

3D/4D-tutkimukset ovat perinteisen ultraäänen tapaan täysin turvallisia.

4D-ultrasta on mahdollista tehdä taltiointi, jonka avulla osia tutkimuksesta voi katsoa myöhemmin myös kotona. 

Parhaat 3D-ominaisuuksilla varustetut ultraäänilaitteet ovat korkealaatuisia ja takaavat parhaan mahdollisen näkyvyyden myös 2D-ultrassa.

Korkealaatuinen ultraäänilaite on parhaimmillaankin kuitenkin vain työväline ja suurin merkitys on tutkivan erikoislääkärin ammattitaidolla ja kokemuksella.

Ajanvaraus

3D- ja 4D-tutkimuksia tehdään Aava Raskausklinikan perinatologien, eli raskauksien hoitoon ja sikiölääketieteeseen erikoistuneiden gynekologien toimesta Aava Kampissa, Aava Hämeenlinnassa ja Aava Kuopiossa. Tutkimukset ovat saatavilla myös Aava Turussa.

Varaa aika tutkimukseen nettiajanvarauksen kautta Kamppiin, Hämeenlinnaan, Turkuun tai Kuopioon erikoislääkärille, joka palvelua tarjoaa.

Mikäli haluat, että hoitajamme varmistavat, että tutkimus tehdään oikeassa vaiheessa raskauttasi ja varattu aika on sopiva 3D/4D-ultraäänitutkimukseen, varaa aika soittamalla soittamalla numeroon 050 414 6704.

Voit myös jättää tekstiviestillä soittopyynnön Aava Raskausklinikan numeroon 050 414 6704 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected], niin hoitajamme ovat yhteydessä sinuun mahdollisimman pian, viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Asiantuntijana palvelukuvauksessa naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri Leena Rahkonen.

Artikkelit ja tiedotteet
004 Siina Saksi 2-2026 LOW RES Muutos Aava ja Pikkujätti Oy:n johdossa – uutena toimitusjohtajana aloittaa Siina Saksi
Aava ja Pikkujätti Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Ove Uljas ovat sopineet, että Ove Uljas jättää toimitusjohtajan tehtävänsä 6.3.2026.
Lue lisää
TYÖTERVEYSNETTI Aava tarjoaa työhyvinvointistrategian, joka näkyy viivan alla – investoi kestävään työkykyyn!
Yrityksesi suurin kasvupotentiaali ei ehkä piilekään teknologissa tai prosesseissa, vaan ihmisissä. Työhyvinvointistrategia, joka tukee suoraan yrityksen liiketoimintatavoitteita, rakentuu silloin, kun työhyvinvointi ja työkyky nähdään strategisena investointina. Oireiden hoitaminen on tärkeää, mutta reagoivaa ja virkistyspäivät ova hieno lisä, muttei ratkaisu.
Lue lisää
FinFer_logo_2025-11 Raskaudenaikaisia rauta-arvoja selvittävä FINFER-tutkimus alkoi Aavassa: Tutkimukseen otetaan mukaan 500 raskaana olevaa naista
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää naisten rautavarastojen (ferritiini) tasoja raskauden eri vaiheissa sekä näiden yhteyttä erilaisiin raskaudenaikaisiin oireisiin. Voit osallistua tutkimukseen, mikäli olet raskaana, ja täytät tutkimukseen osallistumisen ehdot.
Lue lisää