Psykodynaaminen psykoterapia

Psykodynaaminen psykoterapia perustuu siihen, että menneisyys vaikuttaa ihmisen nykyiseen kokemusmaailmaan. Psykodynaamisesta psykoterapiasta saa apua esimerkiksi masennukseen, ahdistukseen ja erilaisiin pelkoihin. Psykodynaamisessa psykoterapiassa tarkastellaan erityisesti lapsuuden kokemuksia ja niiden vaikutuksia omiin tunteiseen ja käyttäytymiseen.

Mitä on psykodynaaminen psykoterapia?

Psykodynaamisessa psykoterapiassa (myös psykoanalyyttiinen psykoterapia) huomio on lapsuudessa ja varhaislapsuuden kokemuksissa sekä tiedostamattomissa mielen ristiriidoissa. Lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa tunteisiin ja käyttäytymiseen aikuisena ja aiheuttaa turhaa kärsimystä.

Jokaisella ihmisellä on oma kehityshistoriansa. Psykodynaamisen psykoterapian mukaan psyykkisten ongelmien ja oireiden tausta on lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden kehityshaasteissa.

Psykodynaamisen psykoterapian tavoitteena on pyrkiä tunnistamaan ja ymmärtämään omia tunteita siten, että sisäinen kasvu ja sopeutuminen eri elämäntilanteissa olisivat onnistuneita.

Psykodynaaminen psykoterapia perustuu asiakkaan ja terapeutin väliseen yhteistyösuhteeseen. Asioita käsitellään keskustelemalla.

Psykoterapian rinnalla voidaan käyttää myös lääkitystä. Hoitava lääkäri päättää lääkityksen tarpeesta ja aloituksesta päättää yhdessä asiakkaan kanssa.

Psykodynaaminen psykoterapeutti on suojattu ammattinimike

Psykodynaamista psykoterapiaa voi antaa psykodynaaminen psykoterapeutti, jolla on sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto Valviran myöntämä psykoterapeutin pätevyys.

Psykodynaaminen psykoterapeutti voi olla pohjakoulutukseltaan esimerkiksi psykologi, lääkäri, sairaanhoitaja tai sosiaalityöntekijä, jolla on ammattinimikkeen käyttöön vaadittava tutkinto.

Psykoterapeutilla on riittävä työkokemus alalta ja sen lisäksi psykoterapeutin koulutus ammattinimikettä varten.

Aavan kaikki psykoterapeutit ovat Valviran laillistamia psykoterapeutteja.

Milloin valitaan psykodynaaminen psykoterapia?

Psykodynaamisella psykoterapialla voidaan hoitaa monenlaisia psyykkisiä ongelmia.

Tyypillisiä psykodynaamisella psykoterapialla hoidettavia ongelmia ovat:

  • masennus
  • uupumus
  • syömishäiriö
  • ahdistuneisuushäiriö
  • paniikkihäiriö
  • sosiaaliset pelot
  • sisäiset ristiriidat
  • ihmissuhdeongelmat

Miten pitkään psykodynaaminen psykoterapia kestää?

Psykodynaaminen psykoterapia on yleensä pitkäkestoista ja se voi kestää vuosia. Mitä syvempiä ja vaikeampia ongelmat tai häiriöt ovat, sitä pidempää psykoterapia yleensä on.

Psykodynaamista psykoterapiaa on myös lyhytpsykoterapiana, jolloin kesto on 10-20 käyntiä.

Tapaamistiheys vaihtelee yhdestä kolmeen kertaan viikossa.

Miten psykodynaamiseen psykoterapiaan hakeudutaan?

Kuka tahansa voi yksityisesti ja omakustanteisesti hakeutua psykodynaamiseen psykoterapiaan varaamalla ajan suoraan psykoterapeutille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Mikäli potilaan työ- ja opiskelukyky on uhattuna psyykkisin syin, on mahdollista hakea Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa. Asiasta voi keskustella hoitavan lääkärin kanssa tai varata aika hoitoarvioon psykiatrian erikoislääkärille.

Miten psykoterapian hinta määräytyy?

Psykodynaamisen psykoterapian hinta määräytyy hoitokertojen määrän ja tiheyden perusteella. Voit kysyä asiakaspalvelustamme lisää: 010 380 3838.

Asiantuntijana psykiatrian erikoislääkäri Tarja Seuri.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Ajanvaraus

Ajan peruminen tai siirto muuttuu 1.1.2024 alkaen 24 tuntiin ennen varattua aikaa

Ajan voi perua tai siirtää Aavassa 1.1.2024 alkaen aiemman 12 h sijasta 24 h ennen varattua aikaa.
Lue lisää
timo-vanttinen-aava

Aavan työterveyden liiketoimintajohtaja Timo Vänttinen jättää tehtävänsä 1.4.2024

Pitkän uran Aavan johtotehtävissä tehnyt Timo jatkaa keväällä työterveyden ammatinharjoittajalääkärinä: ”Nykyisessä tehtävässäni kilometrit tulivat täyteen, mutta sydämeni pysyy Aavassa ja Pikkujätissä.”
Lue lisää
Jäbät&Tunteet_yhteistyö

Miesten mielenterveyden asialla: Aava yhteistyökumppanina Jäbät & Tunteet -tapahtumassa

Jäbät & Tunteet -yhteisö järjestää miehille suunnatun keskustelutilaisuuden mielenterveysviikolla 21.11. Aava toimii tapahtuman virallisena yhteistyökumppanina.
Lue lisää