Osteopaatin vastaanotto

Osteopaatti on tuki- ja liikuntaelinten häiriöiden ja kipujen tutkimisen sekä käsin tehdyn hoidon asiantuntija. Osteopaatin vastaanotolle voit hakeutua esimerkiksi selän, lantion ja lonkan alueen kipujen tai kireyksien takia, niska-hartiaseudun ongelmissa tai päänsäryn vuoksi. Usein vaivat helpottuvat muutaman hoitokerran jälkeen.

Mitä osteopatia on?

Osteopatia on erikoisterveydenhuollon ala, joka keskittyy nikamien, nivelten, lihasten ja hermoston toimintahäiriöiden tutkimiseen ja hoitamiseen. Ydinajatuksena on, että eri tukielimet ovat riippuvaisia toisistaan. Toisin sanoen häiriö yhdessä kohdassa elimistöä voi aiheuttaa oireita aivan toisaalla kehossa. Esimerkiksi selkäkivun syy voi löytyä lantion alueelta. Siksi osteopatiassa ei keskitytä vain oireilevaan kohtaan, vaan kehoon kokonaisvaltaisesti.

Osteopaatti käsittelee niveliä, lihaksia ja sidekudoksia muun muassa hieromalla, mobilisoimalla ja manipuloimalla. Mobilisoinnilla pyritään palauttamaan nivelen liikkuvuus. Manipuloinnissa avataan lukkiutuneita niveliä ja parannetaan niiden liikkuvuutta. Osteopaatti saattaa myös ohjata sinua ravinto- ja elämäntapamuutokseen tai liikunnan lisäämiseen, jos niillä voidaan ehkäistä uusia vaivoja.

Milloin osteopaatille?

Voit hakeutua osteopaatin vastaanotolle esimerkiksi

  • kylkien, selän, lantion ja lonkan alueen kipujen tai kireyksien takia.
  • niskahartiaseudun ja käsien ongelmissa.
  • päänsäryn ja huimauksen vuoksi.
  • tennis- tai golfkyynärpään takia.

Osteopatialla voidaan myös joissain tapauksissa hidastaa tukirangan rappeutumisprosesseja, kuten välilevyn pullistumia ja nivelvaivojen pahenemista. Lisäksi osteopaatti voi kenties auttaa, jos kehossasi tuntuu kokonaisvaltaista kireyttä, eikä se siksi toimi ihan kunnolla. Osteopaatti voi avata kireyksiä ja parantaa kehon liikkuvuutta.

Osteopatia sopii lähes kaikille vauvasta vaariin, mutta osteoporoosi tai osteopenia eli osteoporoosin esiaste voivat olla sille este.

Mitä osteopaatin vastaanotolla tapahtuu?

Aluksi osteopaatti haastattelee sinua ja selvittää sairaushistoriasi. Sen jälkeen hän tutkii kehonrakenteesi sekä perinteisen kliinisen lääketieteen keinoin että osteopatiaan kuuluvan käsin tunnustelun avulla.

Löydösten sekä sinulta saamansa tiedon perusteella osteopaatti tekee diagnoosin siitä, mistä vaivasi johtuvat. Usein hän konkretisoi diagnoosia näyttämällä sinulle korkean peilin kautta esimerkiksi, että olkapääsi ovat kääntyneet istumatyön seurauksena sisäänpäin. Silloin hartiat tippuvat alaspäin, mikä venyttää hartian yläosan lihaksia koko ajan. Seurauksena päätäsi voi särkeä. Tällaisessa tilanteessa ohjaus asennon korjaamiseen saattaa riittää hoidoksi.

Jos taas kärsit esimerkiksi jännitysniskasta, osteopaatti hoitaa sinua käsin painelemalla faskiapisteitä ja mobilisoimalla niskarankaa. Käsittely saattaa hieman koskea, mutta pyrkimyksenä on, että se on mahdollisimman kivutonta.

Miten nopeasti syntyy tulosta?

Nuorilla ja työikäisillä vaivat yleensä paranevat muutaman hoitokerran jälkeen. Joskus yksikin kerta riittää esimerkiksi rintarangan tai alaselän pistävässä kivussa. Pitkään jatkuneet ongelmat saattavat tarvita pidemmän hoitojakson.

Varauduthan siihen, että sinun itsesikin pitää tehdä töitä hyvinvointisi eteen. Saat osteopaatilta sinulle yksilöllisesti laaditut harjoitteluohjeet, joita noudattamalla saadaan paras hoitotulos.

Tarvitaanko osteopaatille lähete?

Et tarvitse hoitoon tullessasi lääkärin lähetettä. Jos tulet hoitoon lähetteellä esimerkiksi työtapaturman jälkeen, vakuutusyhtiö korvaa kaikki käyntikerrat suoraan.

Ajanvaraus

Varaa aika osteopaatille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
epävakaa-persoonallisuus

Epävakaa persoonallisuushäiriö aiheuttaa kärsimystä ja heikentää toimintakykyä

Epävakaa persoonallisuushäiriö ilmenee mielialan ja tunnetilojen sekä käyttäytymisen haitallisena epävakaisuutena, joka vaikuttaa omaan toimintaan ja vuorovaikutukseen muiden kanssa. Psykiatrian erikoislääkäri Tarja Seuri kertoo häiriön synnystä, erityispiirteistä sekä hyvän hoidon tärkeydestä. Yli puolella oireet lievittyvät viidessä vuodessa niin, etteivät diagnostiset kriteerit enää täyty.
Lue lisää
mielenterveys-aava

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on monimuotoinen sairaus – tunnista oireet

Kaksisuuntainen mielialahäiriö sisältää vaihtelevasti masennus- sekä vauhdikkaita mania- tai hypomaniajaksoja. Psykiatrian erikoislääkäri Tarja Seuri kertoo, millaisia ongelmia oireilusta voi seurata. Hoidon kulmakivi ovat mielialaa tasaavat lääkkeet, mutta myös elintavoilla on voinnille merkitystä.
Lue lisää
Vastuullisuustyö_Aava

Miten tärkeää on liiketoiminnan eettisyys tai asiakkaan kohtelu? – Vastaa Aavan vastuullisuuden olennaisuusanalyysiin

Aavassa on aloitettu vastuullisuuden kehitysohjelma. Sen ensimmäisenä vaiheena on olennaisuusanalyysi, jolla selvitämme, mitkä vastuullisuuden osa-alueet ovat toiminnassamme kaikkein tärkeimpiä.
Lue lisää