Varhaisraskauden ultraäänitutkimus

Voit hakeutua ensimmäiseen ultraan jo ennen ensimmäistä seulontatutkimusta, jos haluat varmistaa, että raskaus on lähtenyt käyntiin normaalisti. Aavassa varhaisraskauden ultraäänitutkimuksia tekevät kaikki gynekologit.

Milloin varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen?

Ensimmäinen ultraäänitutkimus tarjotaan äitiysneuvolassa kaikille raskaana oleville viimeistään ensimmäisen kunnallisen sikiöseulonnan yhteydessä, raskausviikolla 11-13.

Ultraääntä, joka tehdään ennen seulontatutkimuksia, kutsutaan varhaisraskauden ultraääneksi.

Jos sinulla on alkuraskaudessa veristä vuotoa, kipuja tai epäily kohdunulkoisesta raskaudesta, on tutkimus aiheellista tehdä jo ennen seulontaa. Myös aiempi kohdunulkoinen raskaus on syy ultraäänelle.

Hakeuduthan ultraääneen myös, jos on epäselvää, milloin raskaus on alkanut tai kuukautiset ovat ennen raskauden alkamista olleet hyvin epäsäännölliset. Varhaisultralla määritetään tällöin raskauden kesto sekä varsinaisten seulontatutkimusten oikea ajoitus.

Voinko hakeutua varhaisultraan vain varmistaakseni, että kaikki on hyvin?

Kyllä, on mahdollista varmistaa raskauden normaalius ja sikiön elonmerkit jo ennen niskaturvotusultraääntä, vaikka mitään oireita tai erityisiä huolenaiheita ei olisikaan.

Ensimmäiseen ultraan ei kuitenkaan kannata hakeutua liian aikaisin, sillä kovin aikaisin tehdyssä ultraäänitutkimuksessa löydökset voivat jäädä epäselväksi ja tämä aiheuttaa tarpeetonta huolta sekä tarvetta uusia tutkimus viikon tai parin päästä uudelleen.

Jos haluat tehdä yhden ultraäänen ennen niskaturvotus-ultraa eikä sinulla ole erityisiä huolia, se kannattaa tehdä vasta, kun kuukautiset ovat 3-5 viikkoa myöhässä (raskausviikolla H7-9).

Normaalissa raskaudessa sydämen syke näkyy tässä vaiheessa jo hyvin. Mitä myöhemmin varhaisultra tehdään ja todetaan normaaliksi, sen pienempi riski on raskauden keskeytymiselle. Joten mitä pidemmälle maltat odottaa, sen parempi raskauden kannalta.

Mitä varhaisultralla voidaan varmistaa?

Ultraäänitutkimuksella varmistetaan raskauden oikea sijainti sekä löydetään mahdolliset kaksos- ja muut monikkoraskaudet. Ultraäänitutkimuksella varmistetaan myös raskaudenkesto ja arvioidaan synnytyksen laskettu aika.

Samalla käynnillä voidaan keskustella muista raskauteen liittyvistä asioista tarpeesi mukaan ja suunnitella raskauden seurantaa.

Ultraäänitutkimuksessa voidaan tunnistaa myös epänormaalit raskaudet, kuten esimerkiksi tuulimunaraskaudet. Tuulimunaraskaudessa alkion kehitys on pysähtynyt niin varhain, että alkiota ei pystytä erottamaan lankaan ultraäänellä. Tällöin raskauspussi on tyhjä tai sisältää pelkän rengasmaisen ruskuaispussin.

Alkion kehitys voi pysähtyä myös myöhemmin ja tällöin ultraäänessä nähdään raskausviikkojaan pienempi alkio, jossa sydämen sykettä ei voida havaita. Tilanne voidaan tarkistaa uudestaan 1–2 viikon kuluttua. Tutkimuksen tekevä lääkäri arvioi tilanteen ja tekee tarvittaessa vielä lähetteen jatkohoitoon naistentautien poliklinikalle.

Miten varaan ajan ensimmäiseen ultraan?

Kaikki Aavan gynekologit tekevät vastaanotoillaan alkuraskauden ultraäänitutkimuksia. Raskauden seurannan erikoisosaajat vastaanottavat Aavan Raskausklinikalla.

Varaa aika Aava Raskausklinikan gynekologille tai perinatologille tai kenelle tahansa Aavan gynekologille nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838.

Palvelukuvauksen asiantuntijana naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri Leena Rahkonen.

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Aava-kallio Syyllisyyden lihavuudesta on loputtava –  Lääkäri Emilia Huvisen uutuuskirja sukeltaa lihavuuden taustoihin
Lihavuuden taustalla vaikuttavat monet kehon biologiset tekijät. On korkea aika vapautua itsekurin puutteeseen tai omaan kykenemättömyyteen liittyvistä leimoista sekä syyllisyyden ja häpeän tunteista. Lihavuustutkija ja Aavan naistentautien erikoislääkäri Emilia Huvinen on julkaissut kirjan lihavuudesta ja sen ymmärtämisestä.
Lue lisää
Aava Aavalle ja Pikkujätille myönnetty ISO27001 tietoturvasertifiointi
Sertifiointi osoittaa, että Aava ja Pikkujätti noudattavat korkeimpia tietoturvakäytäntöjä taaten turvalliset ja luotettavat terveydenhuollon palvelut asiakkaille.
Lue lisää
migreeni-blogi Migreenin ymmärtäminen – uudet hoitovaihtoehdot ja läpimurrot
Migreeni ei ole vain tavallinen päänsärky. Se on krooninen sairaus, joka voi vaikuttaa merkittävästi ihmisen elämänlaatuun. Aavan neurologian erikoislääkäri, dosentti Filip Scheperjans kertoo migreenin uusimmista hoitovaihtoehdoista blogikirjoituksessaan.
Lue lisää