Fysioterapiasta apua yhdyntäkipuihin

FacebookTwitterLinkedIn

Kun seksi tekee kipeää, ongelma saattaa johtua lantionpohjan lihasten liiallisesta jännittymisestä. Yhdyntäkipuihin saat apua lantionpohjan fysioterapiasta. Fysioterapiassa sinua ohjataan ja opetetaan rentouttamaan lantionpohjan lihakset tahdonalaisesti.

Miksi seksi sattuu?

Kuka tahansa voi kärsiä yhdyntäkivuista tai kivuista seksin aikana tai sen jälkeen.

Kipu voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään eikä sen kanssa tarvitse jäädä yksin.

Kivut voivat tuntua tietyssä paikassa lantionpohjan alueella tai epämääräisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

Syitä yhdyntäkipuun on useita.

Useimmiten kipu johtuu jännittyneestä lantionpohjasta seksin aikana tai jatkuvasta jännitystilasta, jota ihminen harvoin tiedostaa itse.

Jotkut diagnosoidut sairaudet tai oireyhtymät (esimerkiksi vulvodynia) voivat aiheuttaa kipuja seksin aikana.

Sen lisäksi leikkausten aiheuttamat arpikudokset tai erilaiset traumat voivat aiheuttaa seksikipuja.

Myös nykyään yleistynyt istumatyö yhdistettynä liikkumattomuuteen voi jännittää lantionalueen ja lantionpohjan ja siten aiheuttaa kipuja seksin aikana.

Mitä lantionpohjan fysioterapiassa tapahtuu?

Fysioterapiassa sinua hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja käynti etenee aina sinun toiveittesi ja tarpeidesi mukaan.

Fysioterapiakäyntiin kuuluu:

  • perusteellinen haastattelu 
  • koko kehon tutkimus
  • lantionpohjan lihasten rentouttamisen opettelu monin tavoin, tarvittaessa EMG-laitteella tehtävän biopalautteen avulla 
  • lantion seudun pinnallisten lihasten käsittely manuaalisesti tarvittaessa
  • yksilöllinen hoitosuunnitelma
  • omahoito-ohjeet

Käynti kestää 60 minuuttia. Halutessasi voit ottaa mahdollisen kumppanisi mukaan.

Omahoito

Vastaanotolla sinulle tehdään tutkimusten perusteella yksilöllinen hoitosuunnitelma. 

Tarvitaanko fysioterapiaan lähete?

On tärkeää aloittaa hoito asiantuntevan gynekologin tai urologin vastaanotolla.

Asiantunteva lääkäri huomioi tilanteen kokonaisvaltaisesti ja osaa ohjata sinut tarvittaessa lantionpohjan ja yhdyntäkipujen hoitoon perehtyneelle fysioterapeutille.

Aavasta löydät asiantuntijoita, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan yhdyntäkipujen hoitoon.

Ajanvaraus

Varaa aika lantionpohjan fysioterapeutille tai lääkärille nettiajanvarauksestamme tai soittamalla Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838 (valitse halutessasi erikoisalaksi lantionpohjan fysioterapia).

Artikkelit ja tiedotteet
verkkokauppa_etusivu25/ Aavan verkkokauppa aukesi 1.5.
Verkkokaupan aukeamista siivitetään äitienpäiväkampanjalla.
Lue lisää
Tunne Aava Kerava löytyy nyt uudesta osoitteesta – myös Pikkujätti avasi ovensa
Löydät Aavan kaikki henkilö- ja yritysasiakkaiden palvelut sekä Pikkujätin lastenlääkärit jatkossa saman katon alta.
Lue lisää
magneetti Magneettikuvauksia nyt myös Aava Järvenpäässä
Aava laajentaa kuvantamisen palveluitaan ja 1.4.2025 alkaen Aava Kampin lisäksi magneettikuviin pääsee myös Järvenpään toimipisteessä.
Lue lisää